Maalaisliitto-keskustan satavuotisen ylivallan murtuminen Oulun vaalipiirissä

Perussuomalaiset nousi huhtikuun 2023 eduskuntavaaleissa suurimmaksi puolueeksi Oulun vaalipiirissä ja Oulun kaupungissa. Perussuomalaiset oli nyt keskustan jälkeen toiseksi suurin puolue Kuusamossa, Taivalkoskella ja Pudasjärvellä.

Perussuomalaisten kannatus oli Oulun vaalipiirissä 25,4 %, Oulun kaupungissa 21.9 %, Kuusamossa 23,0 %, Taivalkoskella 28,6 % ja Pudasjärvellä 25,1 %.

Keskusta oli toiseksi suurin Oulun vaalipiirissä 25,0 %:n kannatuksella ja Oulun kaupungissa vasta neljänneksi suurin 15,9 %:n kannatuksella.

Keskusta säilytti suurimman puolueen asemansa Pudasjärvellä 50,5 %:n ja Taivalkoskella 38,6 % kannatuksella.

Viiden suurimman puolueen järjestys v. 2023
Suurimpien puolueiden kannatus suuruusjärjestyksessä Oulun vaalipiirissä, Oulun kaupungissa ja Koillismaan kunnissa eduskuntavaaleissa 2023 oli seuraava: (Lähde: Eduskuntavaalit 2023. Oikeusministeriö http://tulospalvelu.vaalit.fi):

Maalaisliitto suurin puolue Oulun eteläisessä ja pohjoisessa vaalipiirissä jo v. 1910
Säätyvaltiopäivien aikaan 1800-luvun loppuvuosikymmeninä Iijokialueen talonpoikaissäädyn vaaleissa talonpoikien poliittinen yhteistyö oli vahvaa. Valtiopäiville saatiin edustaja jopa Kuusamosta. Kansallinen ja alueellinen yhteisnäkemys oli vahvaa panslavististen venäläisten sortokausien aikana.

Suurlakon 1905 seurauksena saatiin eduskuntauudistus 1906 ja yleinen äänioikeus ensimmäisenä Euroopassa. Vuonna 1906 perustettiin talonpoikaispuolue Maalaisliitto ja vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys SRK, joka otti vuosikokouksissaan kantaa poliittisiin aatteisiin ja myös puolueisiin. Vanhoillislestadiolainen liike oli levinnyt Iijokialueelle ym. 1860-luvulta ja vaikutti kannanotoillaan jo 1870-luvulta alkaen ja erityisesti 1880-luvulta lähtien kunnalliseen ja yhteiskunnalliseen elämään. Yksikamarisen eduskunnan aloittaessa liike oli selkeästi suuntautunut porvarillisia puolueita, lähinnä Suomalaista puoluetta ja Maalaisliittoa suosivaksi. Liike vastusti aktiivisesti jumalankielteisenä pitämäänsä sosialidemokraattista puoluetta, jota kristityn ei sopinut kannattaa.

Vuosien 1907, 1908, 1909 ja 1910 eduskuntavaaleissa Pohjois-Suomen vaalipiirien puolueiden kannatus vuoteen 1910 mennessä muodostunut vaalipiireittäin seuraavaksi (Lähde: SVT XXIX Eduskuntavaalitilastoa. Eduskuntavaalit 1907-1910.):

Oulun eteläinen vaalipiiri:
Sdp 25,8 %, ML 42,0 %, Nuorsuom. 7,4 %, Suom. 24,8 %, muut -.

Oulun pohjoinen vaalipiiri:
Sdp 27,6 %, ML 32,7 %, Nuorsuom. 13,7 %, Suom. 25,8 %, muut -.

Lapin vaalipiiri:
Sdp 9,0 %, ML 0,8 %, Nuorsuom. 51,0 %, Suom. 37,8 %, muut 1,4 %.

Koko maa:
Sdp 40,0 %, ML 7,6 %, Nuorsuom. 14,4 %, Suom. 22,1 %, muut 15,9 %.

Havaitaan, että Maalaisliitto oli vuoteen 1910 mennessä noussut suurimmaksi puolueeksi Oulun eteläisessä vaalipiirissä (42,0 %) ja Oulun pohjoisessa vaalipiirissä (32,7 %). Koko maan tuloksissa ML oli vielä pienpuolue 7,6 %:n kannatuksellaan.

Maalaisliiton suurpuolueen aika 1917-1939
Vuosien 1917-1918 tapahtumat lisäsivät valtakunnallisestikin mitattuna Maalaisliiton kannatusta. Vuoden 1917 vaaleissa puolueen kannatus nousi vuoden 1916 vaalien 9 %:sta 12,4 %:iin ja paikkaluku 19:sta 26:een. Vuoden 1919 eduskuntavaaleissa puolue saavutti 19,7 % kannatuksella 42 eduskuntapaikkaa. Maalaisliitto oli noussut suurten puolueiden joukkoon. Vuosien 1927, 1929 ja 1930 eduskuntavaaleissa edustajapaikkojen määrä oli 52, 60 ja 59. Vuonna 1933 paikkaluku oli 53, vuonna 1936 53 ja 1939 56 paikkaa. Maalaisliitto oli suurempi kuin Kokoomus (ent. Suom.puolue), mutta pienempi kuin suurin puolue Sdp.

Venäjän maaliskuun ja lokakuun 1917 vallankumoukset kärjistivät maamme sisäistä tilannetta. Vuonna 1916 pidetyissä eduskuntavaaleissa tuli niukka sosialistinen enemmistö. Venäjän va. hallitus maamme ylimmän vallan haltijana hajotti eduskunnan ja syksyllä 1917 pidetyissä vaaleissa porvarit saivat enemmistön. Eduskunta julistautui korkeimman vallan haltijaksi. Venäjällä 7.11.17 tapahtunut ns. lokakuun vallankumous toi vallan bolshevikeille. Suomen eduskunta hyväksyi 6.12.17 hallituksen esityksen Suomen tasavallan itsenäisyysjulistuksen. Tämä johti vasemmiston nostamaan kapinaan ja vapaus- ja sisällissotaan.

Elintarvikepula nostatti vuoden lopulla ristiriitoja monilla paikkakunnilla. Punaisten ja valkoisten välit kärjistyivät kaartien yhteenotoiksi. Muun muassa Kuusamossa elintarvikelautakunnan työväen jäsenet erosivat lautakunnasta ja elintarvikehuolto jäi valkoisille. Punaisten johtajia siirtyi Venäjälle.

Leivästä oli tullut vallan väline ja ase. Ongelmallinen oli Muurmannin ratatyömaalla työskentelevien satojen koillismaalaisten asema.

Sodan jo alettua koottiin joukkoja itärajalle ns. Kuusamon komennuskunnaksi, pataljoonaksi joka käsitti neljä komppaniaa, kussakin noin 125 miestä. Komennuskunta oli koottu pääasiassa ”Ylimaan” eli Koillismaan kunnista ja rannikkoseudulta. Kuusamo oli julistettu 26.3.18 sotatilaan, Kuusamon hiihtojääkärit olivat miehittäneet Paanajärven 23.3.18. Komennuskunnan pääjoukot olivat koossa Paanajärvellä pitkäperjantaina 29.3.18.- Oulusta matkanneiden joukkojen mukana ollut komennuskunnan kirjuri opettaja Samuli Paulaharju on kuvannut yöpymistä erämaatalossa Taivalkoskella. Kyläläisiä kokoontui illalla taloon seuroihin, joihin rintamalle lähtevät miehet osallistuivat. Seurojen päätyttyä muut poistuivat, sotaan lähtevät jäivät liittyäkseen komennuskuntaan. Taivalkosken ja Pudasjärven kylissä kerrottiin olevan miehiä, jotka koskaan elämässään eivät ole saaneet maistaa puhdasta leipää. Puute on aina läsnä, mutta koti, perhe, kotiseutu ja isänmaa ovat puolustamisen arvoisia. (Matti Kyllönen 2017, 35-37).

SRK:n tuki suojeluskunnille, maanpuolustukselle ja sosialismin vastustamiselle
Vuoden 1918 sodan jälkeen lokakuussa 1918 pidetyssä SRK:n ylimääräisessä kokouksessa hyväksyttiin yksimielisesti seuraava ponsi: ”Kristityn velvollisuus on puolustaa maallista isänmaata ja laillista hallitusta vieläpä ase kädessä, jos on tarvis; jonka vuoksi ei tule kysymykseenkään menetelleiden veljien tuomitseminen”. (Jouko Talonen 1988, 194.)

Vanhoillislestadiolaisten vuosikokouksessa kesällä 1919 käsiteltiin suhtautumista suojeluskuntiin. Vanhoillislestadiolaiset nähtiin oikeutetuiksi, jopa velvollisiksi ottamaan osaa suojeluskuntien toimintaan. Iltamiin ja sunnuntaisin pidettäviin harjoituksiin ei sen sijaan ollut pakko osallistua. Ponsien mukaan vanhoillislestadiolaiset olivat velvolliset suojelemaan esivaltaa ja yleistä turvallisuutta. (Jouko Talonen 1988, 227-228).

Mihin puolueisiin lestadiolaisten äänet suuntautuivat?
Liikkeen alkuvuosikymmeninä kannatettiin vanhasuomalaista puoluetta. Maalaisliiton perustamisen jälkeen kannatusta suunnattiin myös siihen. Maalaisliiton leviämisen myötä saivat Pohjois-Suomessa kaikupohjaa yhä enemmän maaseutuväestön luokkatietoisuus ja rakenteellisten uudistusten tarve. Maalaisliittolais-demokraattinen ajattelu nousi patriarkallis-konservatiivisen yhteiskuntakäsityksen kilpailijaksi Pohjois-Suomen lestadiolaisuudessa. Kehitykseen vaikuttivat vanhoillislestadiolaiset poliitikot kuten maanviljelijät K. A. Lohi ja Antti Junes. Murrosvuosina 1917-1919 lestadiolaisuudessa nousivat esiin esivaltauskollisuus ja poliittisen vasemmiston vaara. Vanhoillislestadiolaiset antoivat virallisen tukensa suojeluskunnille Kemin vuosikouksessa 1919.

Talosen mukaan Pohjois-Suomen vanhoillislestadiolaiset tukivat 1920-luvulla maalaisliittoa, joka sai Oulun pohjoisessa vaalipiirissä kolmanneksen äänistään tämän ryhmän kaannattajilta. Vanhoillislestadiolaiset olivat tärkeä tukijoukko myös kokoomukselle, jonka oli vaikea saada elintilaa Pohjois-Suomessa. Kokoomukselle olivat tärkeitä henkilöitä mm. saarnaaja-maanviljelijä Sakari Ainali Oulun eteläisessä vaalipiirissä ja kirkkoherrat O.H. Jussila ja L.P. Tapaninen Oulun pohjoisessa vaalipiirissä. (Jouko Talonen 1988, 350-355).

Jouko Talosen mukaan Pohjois-Suomen vaalipiireistä eduskuntavaaleissa 1907-1929 valituista 13:sta vanhoillislestadiolaisesta kansanedustajasta lukeutui 7 maalaisliittoon, 6 vanhasuomalaisiin/kokoomuslaisiin. Kolme lähinnä uusheräykseen kuulunutta kansanedustajaa olivat kaikki vanhasuomalais-kokoomuslaisia. Kaikki ehdokkaat ja valitut edustajat kuuluivat

porvarillisiin puolueisiin: vanhasuomalaisiin, kokoomuslaisiin, nuorsuomalaisiin, edistyspuolueeseen ja maalaisliittoon. Tutkimusaikana ei esiintynyt yhtään lestadiolaista sosialidemokraattien tai kommunistien (vasemmistososialistien) ehdokasta. Herätysliikkeessä torjuttiin vasemmistolainen vaikutus. Oulun pohjoisesta vaalipiiristä valituista kansanedustajista 70 % oli vanhoillislestadiolaisia. (Jouko Talonen 1988, 357).

Koillismaalla vahva isänmaallis-porvarillinen rintama eduskuntavaaleissa 1907-1939
Pohjois-Suomen poliittisessa historiassa varsin ehyt vanhoillislestadiolais-porvarillinen alue on Koillis-Pohjanmaa ja siellä erityisesti Kuusamo, jossa vanhoillislestadiolaisuus, vanhasuomalais-kokoomuslaisuus ja maalaisliittolaisuus ovat yhdessä muodostaneet yhteisen rintaman, joka on kestänyt toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan asti. Muuan nökökohta tästä.

Kuusamon kirkko- ja hallintopitäjän synty 1675 liittyy Ruotsi-Suomen valtakunnan laajentumistavoitteisiin ja sen ilmentymänä kuningas Kaarle XI:n antamaan asetukseen erämaiden asuttamisesta Täyssinän rauhan (1595) itäpuolella.

Kuningas Kustaa III teetti Koillis-Suomen pitäjien kanssa 1789 knihtisopimuksen, jossa kuningas maanpuolustusta vastaan lupasi pitäjäläisille ikuisen omistusoikeuden maahan sekä vapautuksen isojaosta. Kuusamon ruotukomppanian miehiä kuitenkin vastoin ruotusopimusta vietiin kotipaikkakunnan ulkopuolelle osallistumaan Suomen sotaan 1808-1809 ja siten suorittamaan sotapalvelusta kruunulle ja Ruotsi-Suomen kuninkaalle. Venäjän vallan aikana kuusamolaiset saivat virallisesti palkinnon maanpuolustustuksesta ja asutustoiminnasta, kun valtakunnan rajaa tarkistettiin vuosina 1933-1849 kulkemaan virallisestikin Paanajärven itäpäässä.

Kruunu ryhtyi murtamaan knihtisopimusta. Vuonna 1850 se kielsi kaskeamisen ja alkoi painostaa väestöä peltoviljelyyn ja isojakoon. Kuusamolaiset eivät tähän suostuneet, mutta valtiopäivillä 1877-1878 valtio yksipuolisesti sanoi knihtisopimuksen irti. Kuusamolaiset katsoivat, ettei kahdenvälistä sopimusta voida yksipuolisesti purkaa. Valtio myi omistamastaan valtionmetsästä metsää, mutta talolliset eivät saaneet myydä, koska isojakoa ei ollut tehty. Seurasi pitkä kiista. Hanke eteni lohkojen perustamisen kautta isojakoasetukseen 1898. Muun muassa sotien 1939-1945 ja rajansiirtojen hidastama isojakotoimitus voitiin saattaa loppuun vasta 1950-luvulla Tarton rauhansopimusta 1920 paljon pienemmässä pitäjässä, jonka elintila oli pienentynyt lähes kolmanneksella.

Knihtisopimuksen purku ja riita isojaosta oli Kuusamon poliittisen historian 1907-1939 keskeisin kysymys. Lestadiolaisuus tuli Kuusamoon 1860-luvulla, jolloin väestö oli huonojen sääolosuhteiden ja kaskenpolton kiellon johdosta joutunut nälänhätään ja ankean elämäntilanteen vuoksi juoppouteen. Lestadiolaisuus raitisti väestöä ja osoitti ihmisten ajalliselle elämälle suunnan ja tarkoituksen sekä toi elämään iankaikkisuuden näkökulman ja sen myötä vastuun lähimmäisistä ja heikompiosaisista. Päästyään 1880- ja 1890-luvun taitteessa vallan kahvaan sekä kunnassa että seurakunnassa lestadiolaisuus toimi vastavoimana vuosisadan lopulla alkanutta Venäjän sortopolitiikkaa vastaan.

Kuusamolaiset onnistuivatkin luomaan yhdessä muiden Ylimaan kuntien kanssa lujan vastavoiman venäläiselle sorrolle. Luotiin laaja laillisuusrintama, joka onnistui valitsemaan valtiopäivien talonpoikaissäätyyn talonpoikien etua ajavat henkilöt. Kuusamolainen lukkari Juho Luoma (suom.) ja monien muiden kihlakunnan edustajien valtiopäivillä tekemä työ loi hyvän pohjan yksikamarisen eduskunnan työlle vuodesta 1907 lähtien.

Kansanedustajina Kuusamosta toimivat Juho Vaarala (suom.) 1907-1917, Edvard Takkula (1917-1922, Kaarlo Hänninen (ml) 1924-1939 ja U. A. Virranniemi 1939-1945. Vaikka heistä vain U. A. Virranniemi lukeutui vanhoillislestadiolaisiin, he kaikki saivat tukea myös vanhoillislestadiolaisilta, koska he suhtautuivat myönteisesti vanhoillislestadiolaisuuteen eivätkä ainakaan julkisesti arvostelleet tätä liikettä. Koillis-Pohjanmaa ajoi kansanopetuksen, elinkeinojen ja liikenneolojen mm. maanteiden, vesiväylien ja Oulun-Kuusamon-Paanajärven rautatietä.

Vanhoillislestadiolaisuus oli Oulun pohjoisessa vaalipiirissä vahva voima koko Koillis-Pohjanmaalla, johon luettiin Kuusamo, Posio, Taivalkoski, Pudasjärvi ja Ranua. Tällä alueella vaikuttava vanhoillislestadiolainen kansanedustaja oli K. A.Lohi (ml) Ranualta. Vahva poliittinen vaikuttaja oli kuusamolainen saarnaaja A. K. Suoraniemi (kok). Lohi ja Suoraniemi vaikuttivat myös SRK:n toimissa. Kuusamon seurakunnan kirkkoherra Lauri Eerola liittyi 1930 vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen.

Maalaisliitto oli Koillis-Pohjanmaalla suurin puolue itsenäisyytemme alkuvuosikymmenten aikana. Vanhoillislestadiolaisten tukemat maalaisliitto ja kokoomus saivat vuoden 1922 eduskuntavaaleissa kuusamolaisten äänistä 86 % ja koillispohjalaisten äänistä keskimäärin 85 %. Vuoden 1924 vaaleissa maalaisliitto sai Kuusamossa 78,1 % ja kokoomus 12 %. Vuoden 1927 vaaleissa maalaisliitto sai 86,4 % ja kokoomus 4,5 %. Sama suunta jatkui seuraavissakin vaaleissa. Lapuan liikkeen aikana toimet kommunismin torjumiseksi sujuivat kunnanvaltuustoissa yksituumaisesti.

Vuoden 1939 eduskuntavaaleissa Kuusamon äänestystulos oli seuraava: maalaisliitto 63,2 %, kokoomus 16,9 %, pienviljelijät 13,5 %, sosialidemokraatit 4,6 %, edistys 1,0 % ja IKL 0,8 %. Maalaisliitto menetti kannatustaan, mutta U. A. Virranniemi (ml) tuli valituksi. Koillis-Pohjanmaalta valittiin kolme kansanedustajaa: K. A. Lohi (ml) Ranualta, U. A. Virranniemi (ml) Kuusamosta ja Eino Rytinki (pienvilj.) Pudasjärveltä. Pienviljelijät olivat maalaisliiton arvostelijana ja uhkana. (Matti Kyllönen 2017, 468-476).

Vuosien 1939-1945 sota ja siitä tehtävät johtopäätökset
Talvi- ja Jatkosodan 1939-1944 aikana keskityttiin sotatoimiin ja kotirintaman kestämiseen. Kuusamolaisten ja posiolaisten muodostama Er.P 16 puolusti Kuusamon itärajaa ja Suomussalmen pohjoisosia estäen vihollisen tunkeutumisen Alassalmen kautta Ouluun. Tässä onnistuttiin. Moskovan rauha tuotti pettymyksen: pitäjän halkaisu ja 2100 ihmisen maiden ja kotien menetys. Jatkosodassa koillismaalaiset ja pohjoispohjalaiset joukot taistelivat JR 53:n riveissä Kiestingin suunnalla. Tuhottu Kiestinki vallattiin ja edettiin n. 30 km:n päähän Louhesta, sitten taisteltiin Uhtualla, sitten Karjalan Kannaksella, osallistuttiin Tali-Ihantalan taisteluissa oman armeijan vasemman kyljen suojaamiseen ja sodan päätyttyä siirrryttiin Lapin sotaan. Sekin hoidettiin asinamukaisesti päätökseen niin, että Kansallista veteraanipäivää vietetään taas 27.4.23.

Kuusamon väestön lähdettyä evakkoon puna-armeija tuli Kiestingistä saksalaisten perässä Kuusamoon, jolloin saksalaiset polttivat Kuusamon Kirkonkylän saksalaisten ja venäläisten ottaessa yhteen Vanttajankannaksen Salpalinjalla lähellä Kirkonkylää.

Kuusamon Kirkonkylä tuhoutui siis jo ennen Lapin sodan alkua 27.9.44. Lapin sodan tultua pääosin ratkaistuksi suomalaisin voimin Suomen armeija kotiutettiin. Puna-armeijan ”rautaesirippu” oli Kuoliolla noin 30 km:n päässä Kuusamon Kirkonkylästä. Vain harvat ja valitut saivat käydä kotiseudullaan.

Puna-armeija poistui Kuusamosta marraskuun puolivälistä alkaen Lapin sodan tultua pääosin ratkaistuksi. Kuusamon evakot saivat palata kotiinsa vasta keväästä 1945 alkaen. Asuttiin vuosia väliaikaisissa tiloissa, venäläisten tekemissä korsuissa, talojen kivijaloissa ja kellareissa.

”Me rakennamme tämän uudelleen”, kirjattiin itkevien ja valittavien evakkojen huutaneen raunioilla. Näin tapahtui. Vaikka katkeruus painoi mieliä, uusi Kuusamo alkoi nousta tuhkasta. Uusi rauha turvasi itsenäisen Suomen, mutta ankarien ja onnistuneidenkin taistelujen jälkeen se ojensi taistelijoilleen alueellisesti typistyneen Suomen, Moskovan rauhan rajojen sisällä. (Matti Kyllönen 2020, Taistelu elintilasta. Kuusamo 1939-1945).

Turhaanko taisteltiin? Turhaanko Kuusamonkin noin 450 soturia kaatuivat? Ei.

Ukrainan sota osoittaa, ettemme turhaan taistelleet. Ikivihollinen ei ryöstelystään luovu muuten kuin pakon edessä. Itänaapurimme kanssa on oltava jatkuvasti varuillaan, nytkin. Pohjoispohjalaisten on yhdessä edelleen puolustettava maakuntaamme, kuten jo keskiajalta lähtien olemme niin tehneet.

Oulun-Kuusamon linja on turvattava Natonkin oloissa. Kannattaisi harkita rajakomppanian koulutuspaikan perustamista Kuusamoon, jollainen siellä oli maaailmansotien välillä. Jatkosotaa johdettiin III Armeijakunnan komentopaikasta Taivalkosken Maijanlammelta. Kuusamon Kurkijärven hyväksi koettu kasarmialue saattaisi olla hyvä paikka myös Naton tukikohtana. Tuleen ei pidä jäädä makaamaan. Koillis-Suomi tarvitsee vankan suojan pelkästään jo valtavien matkailullisten omaisuusmassojen suojaamiseksi kriisioloissa. Sallan-Kuusamon aluetta ei vihollinen turhaan ottanut. Väkisin otetulle lisäalueelle mahtuu hyvin varustettu divisioona asemoitumaan lähtöasemiin.

Entä nyt, maalaisliitto-keskusta? Miksi valta murtuu?
Ensimmäiset sodanjälkeiset eduskuntavaalit pidettiin kevättalvella 1945. Kuusamolaiset olivat vielä evakossa ja äänestyspaikkoja oli vähän. Maalaisliitto sai 44,6 % äänistä, kokoomus 38,6 %, Skdl 8,1 %, Sdp 5,6 %, pienviljelijät 2,5 %, edistysp. 0,5 %, muut 0,1 %.

Seuraavissa vaaleissa 1948 maalaisliiton kannatus oli 68,2 % ja kokoomuksen 5,4 %. Skdl sai nyt 15,5 % ja Sdp 9,3 %. Vuoteen 1966 saakka maalaisliitto-keskusta pysyi suurimpana puolueena saaden v. 1966 63,5 % kannatuksen.

Vuoden 1966 eduskuntavaaleihin päättyi Suomen sodanjälkeisen maaseudun kasvun aika. Nuo vaalit olivat voittoisat Sdp:lle ja siitä alkoi maaseudun alasajo, peltojen paketointi ja muuttoliike kaupunkeihin ja Ruotsiin. Vastavoimaksi keskustalle tuli Suomen maaseudun puolue.

Keskustan kannatus pysyi Koillismaan kunnissa yksinkertaisen enemmistön tasolla eli yli 50 %:n.

Kuusamosta sotien jälkeen valitut kansanedustajat: Niilo Ryhtä (ml/kesk.) 1948-1967, J. Juhani Kortesalmi (Smp) 1970-1989, Mauno Manninen (kesk) 1973-86, Pauli Saapunki (kesk) 1987-1998, Tuomo Hänninen (kesk) 2003-2011, Ulla Parviainen 2015-2019. (Matti Kyllönen 2007, 92-95: Eduskuntavaalitilastot).

Vuosien 2019 ja 2023 eduskuntavaaleissa Kuusamo ei saanut omaa kansanedustajaa. Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa Koillismaalta valittiin eduskuntaan vain yksi kansanedustaja, Olga Oinas-Panuma (kesk) Pudasjärveltä.

Keskusta on ilmoittanut jäävänsä vaalikaudeksi oppositioon. Puolue on kärsinyt valtakunnallisesti tappion jo kaksissa vaaleissa. Suurimman puolueen kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on nyt hallitustunnustelija. Hän luvannut saada hallituspohjan valmiiksi vapun tienoilla.

Arvioimatta enempää keskustan kannatuksen heikkenemisen syitä totean, että puolueen voimat ovat hiipuneet ja hallitukseen osallistumisessa on oltu ehkä enemmän Euroopan ja maailman kuin Suomen ja varsinkaan Pohjois-Suomen asialla. Perinnäiset pohjoissuomalaiset maalaisliiton ja vanhoillislestadiolaisen liikkeen vaalimat arvot ovat melko perusteellisesti laitettu vakan alle, unohduksiin. Suomen politiikassa ei juuri uskonnollisista arvoista puhuta. Isänmaallisuus kuitenkin on kasvavassa kurssissa etenkin Ukrainan sodan vuoksi.

Poliittinen keskusta ja vanhoillislestasiolainen liike ovat jättäneet Suomen ja erityisesti Pohjois-Suomen poliittiseen elämään tyhjiön, jota Perussuomalainen puolue on täyttänyt alkiolaisessa hengessä. Keskusta ja perussuomalaiset yhdessä voisivat tätä aukkoa täyttää. Kuitenkin näyttää siltä, että keskustalle ei tämä yhteistyö yhteisessä hallituksessa käy, vaan pikemmin keskusta haluaa sotaa PS:n kanssa alkavaksi vaalikaudeksi. Aika näyttää miten käy. Politiikka on palannut politiikkkaan ja sehän on yleensä hyvä asia. Aatteiltaan ja tavoitteiltaan hämärä, sielunsa kadottanut puolue ei yleensä menesty eikä sen asema toisia haukkumalla kirkastu.