Suomi liukumassa oikeusvaltioperiaatteidensa ulkopuolelle

Aluksi muutamana sana oikeusvaltioperiaatteesta. Nykyinen määritelmä: oikeusvaltio on valtio, jonka toiminta on sidottu oikeuteen ja joka ei puutu mielivaltaisesti yksityisten vaikutuspiiriin. Oikeusvaltiokäsitteen sisällöstä on monia tulkintoja. Miltei kaikkia teorioita yhdistää kuitenkin kaksi teemaa: 1) vaatimus valtion puuttumisilta suojatusta yksityisautonomian alueesta ja 2) vaatimus valtion toiminnan sitomisesta oikeuteen (https://tieteentermipankki.fi/Oikeustiede:oikeusvaltio). Näistä 1. kohta käsittää yksityisautonomian alueen suojaamisen valtion puuttumisilta ja 2. kohta käsittää vaatimuksen valtion toiminnan sitomisesta oikeuteen. Kumpikin näkohta on nykyajan Suomessa kyseenalaistettu. Yksityisautonomian alue on supistunut mm. luonnonsuojeluvaatimusten ja jokamiehenoikeuksien hämärtymisen kautta, ihmisten ruokailukäytänteisiin puuttumisella, valtiovallan säätelyin koronaepidemian aikana, ihmisen fyysisen ja henkisen koskemattomuuden ja loukkaamisten, kiusaamisten kautta. Monet keskiaikaiset yksilön turvaan liittyvät lait, kuten omaisuuden suoja, naisrauha, uskonnonvapaus, miehen ja naisen avioliitto ja kristityn uskonrauha on kyseenalaistettu. 2. kohta: vaatimus valtion toiminnan sitomisesta oikeuteen on erityisesti Suomen EU:hun liittymisen jälkeen hämärtynyt tai lakannut olemasta. Ongelman tekee todella suureksi se, ettei EU:lla ole mitään jäsenmaitaan oikeudellisesti sitovaa oikeusvaltion käsitettä. On usein epäselvää kummanko lakia ja tervettä maalaisjärkeä ja Suomen lakia vaiko EU:n ”lakia” on noudatettava. EU-byrokraatti tietysti opastaa, että EU:n lakia ja direktiiviä on noudatettava. Tunnollista kansalaista tietysti kiinnostaa omantunnon kysymys: mikä on oikein ja mikä on kohtuus? Onko esim. petojen ylenpalttiseen ”suojeluun” alistuttava?
Oikeuskanslerin asema oikeusvaltio Suomessa
Suuri hämäryys vallitsee oikeuskanslerin vallan ja vallankäytön alueella. Oikeuskansleri valvoo hallituksen ja ministeriöiden sekä tasavallan presidentin virkatoimien lainmukaisuutta. Hän valvoo myös, että tuomioistuimet, viranomaiset ja virkamiehet sekä muut julkista tehtävää hoitavat noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Oikeuskanslerilla on myös asianajajien valvontaan liittyviä tehtäviä. Oikeuskansleri toimii valtioneuvoston yhteydessä (https://www.okv.fi.fi/).Viranomaisten toimien lainmukaisuutta ja laillisen oikeusjärjestyksen noudattamista valvova viranomainen, prokuraattorin virka, perustettiin autonomian alussa 1812. Alusta alkaen ja erityisesti Suomen itsenäisyyden alusta lähtien oikeuskanslerit ovat olleet korkeasti oppineita ja kokoneita lainoppineita. Korkeasta asemastaan ja vaativasta tehtävästään huolimatta EU:n aikana oikeuskansleri on ollut varsin vähän näkyvä virkamies. Ilman ristiriitoja ovat oikeuskanslerit taipuneet Suomen lakien muuttamiseen ja polkemiseen EU:n alati muuttuvien oikeuskäytäntöjen mukaiseksi. Ristiriitaa ei ole nähty EU:hun liittymisen yhteydessä, ei omasta rahasta luopumisessa eikä euroon siirtymisessä. Suomen perustuslakia tulkitsee eduskunnan perustuslakivaliokunta, kun sen sijaan kansanvaltaisesti hallituissa demokratioissa on perustuslakituomioistuin, jota meillekin on laajasti vaadittu. Erityisen huolestuttava on nykyisen eduskunnan 2019 alkanut vaalikausi ja EU:n tänä vuonna ”sopima” Euroopan ”tukipaketti”, jolla ollaan Suomi sitouttamassa aivan uuteen tilanteeseen. Oikeuskanslerin kritiikkiä saati vastalauseita ei ainakaan julkisuudessa ole näkynyt eikä kuulunut.

EU:n oma periaatteidensa polkeminen höllentää oikeusvalvontaa Suomessa
Kuinka valtava kuilu vallitsee nykyisen ja 1960-luvun suomalaisen oikeusvaltiokäsityksen välillä, ilmenee Otavan Ison Tietosanakirjan 1963, osa 6, s. 818:n määritelmä oikeusvaltiosta. Se kuuluu näin: ”Oikeusvaltio, valtio jossa valtiovallan käyttely tapahtuu oikeusjatuksen ja oikeusjärjestyksen mukaisesti ja sen puitteissa ja jossa yksityisellä on mm. hengen, vapauden ja omaisuuden puolesta oikeussuojan takeet eli laillisuustakeet. Vanhempi, keskiajan oikeusvaltioajatus tarkoitti varsinkin rauhan ja oikeussääntöjen ylläpitämistä. Uudenaikaiselle oikeusvaltiolle, poliisivaltion vastakohtana , ovat ominaisia mm. kirjoitettu valtiosääntö, jossa on vahvistettu valtiosäännön rajat, yksilön valtiovallalta suojattu oikeuspiiri, jonka turvaavat ihmisoikeudet ja yksilön perusoikeudet, oikaisumahdollisuus eli repressiivinen oikeussuoja valtiovallan puuttumista vastaan yksilön julkisiin ja yksityisiin oikeuksiin, tuomioistuinten riippumattomuus sekä sekä rikoslakien takautumiskielto.” (vrt. taannehtiva sotasyyllisyyslaki). Kun ylläolevaa määritelmää verrataan nykypäivään, on yksilön suoja valtiota vastaan heikentynyt. Muun muassa omaisuuden suoja on heikentynyt ja varkauksia ja murtoja korvataan vakuutuksenottajien varoista, kun poliisien voimat eivät yllä rikosten selvittämiseen. Sananvapauden suoja valtiota vastaan on rankasti heikentynyt arvosteltaessa suomalaisten oikeuksia haittamaahanmuuttoa vastaan. Myös media on kääntänyt selkänsä tilaajilleen ja siirtynyt maahantunkeutujia puolustamaan ja suosimaan. Hallitukset, etenkin 2019 vaalien jälkeen muodostetut, ovat enemmän muukalaisten kuin oman maan kansalaisten oikeuksien puolustajia. Perustuslain mukaan valtakuntamme työvoima on valtion suojeluksessa – todella kirjaimelliseti niin hyvin, että varovasti ilmaisten neljännesmiljoona oman maan kansalaista on työttömänä ja syrjäytyneenä, mutta lisää ulkomaalaisia vain kärrätään maahamme.
Suuri kansalaisten oikeusturvaongelma on ministeritason ihmisten joutuminen epäsuotuisuuden vuoksi eroamaan tai toimissaan epäilyksenalaiseksi, mutta sen sijaan että he eroaisivat, he istua jököttävat paikallaan tai saavat ylennyksen. EU:n ”tukipakettiin” ollaan maatamme sitomassa ilman, että asian perustuslaillisuusarvioitiin oltaisiin minkään oikeusvalvojan taholta tarttumassa.Uskonvainoa saadaan vapaasti harjoittaa jopa kansanedustajiin kohdistuen. Maassamme on edelleen uskonvapaus, mutta edes kansanedustajaa tämä vapaus ei enää näytä koskevan.

”Se mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei taida olla lakikaan”
Virkistävä ja harvinainen poikkeus mediakentässä on professori emeritus Timo Vihavaisen kirjoitus uusimmassa Kanava -lehdessä 6/2020. Otsikon ”Nyt tarvitaan oikeusvalvojaa” alla Vihavainen kirjoittaa suomalaisesta oikeusvaltiosta ja mm. kansanedustajaan kohdistuvasta somekirjoituksen tutkinnasta. Hän toteaa, että oikeusvaltio edellyttää toimivaa oikeuslaitosta, joka ei ratkaisuissaan luisu minkään poliittisen, uskonnollisen tai muun kuppikunnan suosijaksi. ”Se mikä ei ole oikeus eikä kohtuus, ei taida olla lakikaan”, hän sanoo vanhaa tuomarinohjetta lainaten.
Professori Vihavaisen toteaa, että Suomessa oikeuslaitoksen toimintaa ja myös siis noiden mainittujen oikeuden ja kohtuuden toteutumista valvovat oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies. Molempien velvollisuutena on sekä poliitikkojen että virkamiesten toimien lainmukaisuuden seuranta. Syyttäjälaitos on vanhastaan kuulunut oikeuskanslerin erityisesti valvomaan virkakuntaan ja lienee oletettavaa, että oikeuskansleria on usein kiinnostanut se, onko syytteitä jäänyt nostamatta tai ovatko ne olleet asiamukaisessa suhteessa itse tapauksiin.
Vihavainen toteaa, että korkeimmat syyttäjäviranomaiset ovat askarrelleet poliitikkojen puheiden parissa jopa eduskunnassa pidettyjen puheenvuorojen parissa ja niissä tapahtuneita ”törkeitä rikoksia” muka jäljittäen. Yhdessäkään tapauksessa ei ole ollut kysymys kiihottamisesta väkivaltaan tai muuhun laittomuuteen. Kiihottamista kansanryhmää vastaan on silti väitetty tapahtuneen, Vihavainen arvioi. Professori Vihavainen jatkaa: ”Jopa Raamatun siteeraaminen sosiaalisessa mediassa on haluttu tulkita rikolliseksi ja se on johtanut monien tuntien mittaisiin kuuluteluihin maassamme, jossa uskonnonvapaus on perustuslaissa säädetty. Kun asianomainen on kutsuttu keskusteluohjelmaan esittelemään perusteita vakaumukselleen, on seurauksena ollut taas uusi yritys leimata hänet rikolliseksi. Tässä on ovi avattuna mielivallalle, jota on voitu hyödyntää poliittisesti. Vaikka mitään kiihottamista sanan normaalissa merkityksessä ei ole tapahtunut on valtakunnansyyttäjä yrittänyt ajaa asiaansa vastoin asiaa tutkineiden poliisiviranomaisten kantaa. On pakko todeta, että tässä on rikottu todella törkeästi edellä mainittua vanhaa lakikirjan oikeus- ja kohtuusperiaatetta. Juuri tällaisissa tapauksessa oikeuskanslerin velvollisuutena olisi puuttua peliin. Se ettei syyttäjäviranomainen ole muodollisesti rikkonut lakia, ei riitä. Mikäli hän on sitä selvästi väärinkäyttänyt, on hän menetellyt virheellisesti ja häntä on siitä ojennettava.”

On arvokasta, että maassamme on vielä tutkijoita, jotka rohkenevat kritisoida oikeusvaltioksi sanotun Suomen vallankäyttöä. Kun historiantutkija näkee maamme oikeusvaltiotilanteen huolenalaisena, voi vain aavistella miten turvattomat ovat monien kansalaisten tunnot tämän ajan ”oikeusvaltiossa” Suomessa.

mattiantero

Matti Antero Kyllönen, s. Kuusamossa 1940. Kotipaikka Oulu vuodesta 2007 alkaen ja edelleen. Koulutus: Hum. kand. JY 1964, Fil. kand. JY 1967, Fil. lis. JY 1975, Fil. tohtori JY 1995. Historian, yhteiskuntaopin ja taloustiedon opettaja, Oulun normaalilyseo 1966. Tutkijan koulutus JY 1995. Sotilasarvo: ylil. res. (1974) Naimisissa, kolme aikuista lasta. Sähköposti: mattia.kyllonen@gmail.com Kotisivut ja kirjakauppa: www.mattikyllonen.com

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu