Taistelu elintilasta – Kuusamo 1939-1945 Tutkimus sotavuosien Kuusamosta ja venäläismiehityksestä

Olen kirjoittanut ja julkaissut ”Taistelu elintilasta. Kuusamo 1939-1945” -nimisen tutkimuksen Kuusamosta. 380-sivuinen teos on jatkoa vuodesta 1850 alkaneeseen Kuusamon historian sarjaan ja on sen kuudes osa. Kun edelliset Talvisotaa, Jatkosotaa ja Lapin sotaa käsittävät osat käsittelivät Er.P 16:n ja JR 53:n taisteluita, nyt tutkitaan koti- ja sotarintaman yhteistoimintaa ja kestävyyttä. Päälähteinä ovat sotapäiväkirjat, Oulun sanomalehdet, Kuusamon kunnan arkistolähteet ja Kuusamon tuhopolttoa koskevat arkistoasiakirjat. Keskeisimpiä tutkimustuloksia tässä.

Talvisodan päättyessä 13.3.40 Er.P 16:n ja Er. K. Seppälän joukot olivat vielä Tarton rauhan rajalla Itä-Kuusamossa ja Suomussalmen pohjoisosaa puolustamassa. Nuorusen vartio vedettiin pois 14.3.40 ja joukot siirtyivät Moskovan rauhan rajan länsipuolelle. Puolustusvoimain tarpeiden mukaan muodostettiin suoja-alue, jota ei voitu asuttaa, vaan evakkojen asuttaminen piti keskittää Kirkonkylän länsipuolelle.
Näin syntyi ”polttoalueeksi” nimitetty vyöhyke. Nimitys tulee siitä, että vihollisen työnnyttyä syvälle Sallan ja Suomussalmen alueelle Kuusamon asutusta poltettiin vuoden 1940 alkukuukausina maanpolttotaktiikan mukaisesti. Kuusamo menetti Moskovan rauhan seurauksena pitäjästä lähes kolmanneksen, 2100 ihmisen kodit ja lisäksi ”suoja-alueen”, jonka taloudellinen käyttö oli rajattu. Kuusamo oli Moskovan rauhan vuoksi taloudellisesti ja turvallisuuden kannalta rampautunut. Rakennettu Salpalinja korjasi turvallisuustilannetta.
NL:n kaaduttua on osoitettu (Ohto Manninen 1994, 38-39; Pentti Airio 2009, 36-37, 61), että Venäjä oli valmis vahvoin voimin hyökkäämään Kuusamon ja Sallan suunnalla ja valtaamaan Pohjois-Suomen. Moskovan rauha 13.3.40 keskeytti tämän hankkeen. Suomalaisten tiedustelu (Er.P 16:n) Talvisodan aikana osoitti, että Venäjä rakentaa talvitietä kaakosta kohti Kuusamoa. Sodan lopulla Ryhmä Suden (Paavo Susitaival) komentopaikka sijoitettiin Taivalkosken Maijanlammelle, josta tuli Jatkosodan III AK:n komentajan kenraalimajuri Hj. Siilasvuon komentopaikka. Jatkosota oli jatke Stalinin aggressiolle Suomen suunnalla.

Jatkosota, hyvityssota, otettiin tyytyväisinä vastaan
Saksalaisten tulo ja Jatkosota otettiin Kuusamossa toiveikkaasti vastaan hyvityssotana. Kuusamoa ryhdyttiin palauttamaan ”ehjäksi” hyökkäämällä Kuusamosta Paanajärvelle ja edelleen kohti Sallaa. Pääjoukot hyökkäsivät Kiestingin suuntaan. Tavoitteena oli saada Moskovan häpeärauhan rajat korjatuksi ja vihollinen työnnetyksi turvallisten rajojen taakse. Tavoitteena oli Louhi ja Valkeanmeren ranta.
Hyökkäys pysäytettiin marraskuussa 1941 28-30 km:n päähän Louhesta.
Kuusamon kunnanvaltuusto lähetti lokakuussa 1941 kiitossähkeen Ylipäällikkö Mannerheimille ja kotiseudun rintamamiehille siitä, että Kuusamo oli jälleen saatettu kokonaiseksi. Koillispohjalaiset kansanedustajat U. A. Virranniemi (ml) ja Eino Rytinki (pienvilj.) vierailivat lokakuussa 1941 Kiestingin rintamalla kiittämässä joukkoja hyvin suoritetusta työstä sekä arviomassa taloudellista ja sivistyksellistä yhteistyötä Karjalan vapautetun väestön kanssa.
Huhti- ja toukokuussa 1942 Neuvostoliitto teki voimakkaan hyökkäyksen Kiestinkiä vastaan tavoitteena valloittaa Kiestinki vapuksi ja heittää vihollinen kauas länteen. Hyökkäys torjuttiin. Neuvostoliitto kärsi raskaat tappiot. Rintama pysyi entisellään. Kesällä 1942 JR 53 siirrettiin Uhtuan suunnalle.

Teheranissa 1943 Stalin sai länsivalloilta vapaat kädet Suomen vuoden 1940 rajoihin
Saksan Stalingradin tappion 1943 jälkeen sodan suunta kääntyi. Churchillin, Rooseveltin ja Stalinin 28.11.-1.12.1943 pitämässä Teheranin konferenssissa sovittiin länsiliittoutuneiden hyökkäyksestä Pohjois-Ranskaan toukokuussa 1944 ja maihinnoususta Etelä-Ranskaan sekä Neuvostoliiton vahvasta hyökkäyksestä itärintamalla.
Länsiliittoutuneet eivät tehneet huomautuksia Neuvostoliiton vaatimukseen määrätä Suomelle vuoden 1940 rajat. Stalin aloittikin voimakkaan poliittisen painostuksen ja propagandarummutuksen rintamilla Suomea vastaan ja toteutti massiivisen hyökkäyksen Suomea vastaan kesäkuussa 1944. JR 53 siirrettiin Kannakselle VT-linjalle keväällä 1944.
Kuusamolaisjoukot taistelivat kunniakkaasti Karjalan kannaksella Kuuterselässä ja Noskuan rintamalla tukien Talin-Ihantalan puolustuksen vasenta kylkeä. Riikolanvuoren ja Ryssänkukkulan taisteluissa oli käsky komentajien johdolla pitää asemat viimeisen mieheen. Asemat pidettiin. Myös Vuosalmi pidettiin, kun sinne kävi käsky.
Kuten Moskovan rauhassa 1940, Neuvostoliitto liitti 1944 itseensä monin verroin laajemmat maa-alueet kuin mitä se oli asein kyennyt valtaamaan. Rauhanehtoihin kuului vielä saksalaisten karkottaminen Suomesta. Syttyi ns. Lapin sota.

Puna-armeijan Kuusamon miehitys ja Kirkonkylän tuhopoltto syyskuussa 1944
Vastoin 4.9.44 solmittua aselepoa venäläiset ylittivät syyskuun puolivälissä Kuusamon kohdalla Suomen rajan ja miehittivät 19.9.44 solmitusta välirauhanosopimuksesta piittaamatta Kuusamon 27. syyskuuta. Viimeiset saksalaisjoukot olivat poistuneet Kuusamosta edellisenä päivänä.
Kuusamon evakuointi oli saatu päätökseen 15.9.44. Viimeiset suomalaiset vartiojoukot poistuivat Kuusamosta 17.9.44. Sisäasiainministeriö määräsi 16.9.44 Kuusamon vt. nimismieheksi Kempeleen piirin nimismiehen Väinö Isolan ja nimismiespiirin sotilasasiantuntijaksi luutnantti Seppo Alanteen. Kuusamon kunnan edustajiksi määrättiin kansanopiston johtaja Reino Pajari, työnjohtaja Eemil Räisänen, maanviljelijä Kustu Lohilahti ja talonmies Aaro Määttä.
Saksalaiset pidättivät heidät 22.9. iltapäivällä ja veivät Rovaniemelle, jossa heidät vapautettiin. Saksalaiset syyttivät pidätettyjä ja suomalaisia yleensä Kirkonkylän palojen sytyttämisestä. Saksalaiset ilmoittivat tulipalojen katkaiseen puhelinyhteydet Kuusamosta Salpalinjalle Vanttajaan, siis taisteleviin saksalaisiiin joukkoihin, minkä lisäksi maantieliikenne oli katkennut palojen vuoksi. Kuusamosta lähdettäessä pidätetyille kerrottiin, etteivät he ole paloon syypäitä. Matkalla heitä kohdeltiin hyvin.

Pohjois-Suomen Evakuointikeskuksen Alaosasto Roin Rikospoliisiosasto suoritti pidätettyjen kuulustelut 23.-29.9.44 Rovaniemellä ja Oulussa. Nimismies Väinö Isola laati oman selvityksensä, joka liitettiin tutkintapöytäkirjaan. Kuusamon kunnan valvojat kirjasivat tapahtumat lähtöönsä 22.9. klo 16.45 saakka, jolloin Kirkonkylä oli liekeissä kylän pohjoislaidalta Ouluntielle ja Neljäntien risteystä myöten.
Rikosasiainupseeri luutnantti M. O. Kantasen laatimasta tutkimuspöytäkirjasta ilmenee, että saksalaisten joukkojen keskuudessa alkoi ilmentyä kurittomuutta heti suomalaisten lähdettyä 17.9.44. Tämä ilmeni evakuoidun Kuusamon siviiliväestön jälkeensä jättämän omaisuuden ryöstämisenä ja rikkomisena.
Saksalaiset aloittivat sytykkeiden asettamisen 20.9.44 siviiliväestön asuntoihin. 21.-22.9.44 tapahtuneet palot olivat saksalaisten sytyttämiä, koska syttymishetkellä palavien talojen läheisyydestä poistui saksalaisia sotilaita. Saksalaisten polttamia taloja kirjattiin ainakin 51 asuinrakennusta ja 72 ulkorakennusta. Tämän lisäksi on laskettava Kuusamojärven takana tapahtuneet 15 talon palot sekä Kuusamo-Oulu maantien varrella tapahtuneet 8 talon palot.

Kuusamo ”rautaesiripun” takana marraskuun lopulle – Kuoliolla puomi Kuusamoon
Kuusamo joutui puna-armeijan miehittämäksi 27.9. eli samana päivänä, jona kenraaliluutnantti Hj. Siilasvuo otti komentoonsa Pohjois-Suomen joukot ja saksalaisten internointi tosisotana alkoi. Itärajan pinnassa kohti Kuusamoa matkalla olleet Rajajääkäriprikaatin komentaja ja esikuntapäällikkö olivat 30.9. neuvottelussa venäläisten kanssa näiden pyynnöstä Suomussalmella Haukiperän lossilla. Neuvottelut koskivat Suomussalmi-Kuusamo -tien käyttöä.
Neuvottelussa venäläiset ilmoittivat, että Kuusamossa, Juntusrannalla ja Suomussalmella on venäläisiä joukkoja. Venäläiset esittivät ihmettelynsä ”meikäläisten marssista heikäläisten miehittämään Kuusamoon”. He eivät pidä suotavana marssitietä Hyrynsalmi-Kuusamo, eivätkä myöskään pikkuosastojen jättämistä itään johtavien teiden suuntiin. Venäläiset toivoivat, ettei Kuusamoon etenemistä tapahtuisi ja ettei varmistusosastoja jätettäisi.
Ylipäällikkö Mannerheimin ohjeistuksen mukaisesti Rajaprikaatin pataljoonien kulku suunnattiin Taivalkoskelle ja edelleen Posiolle. Rajaprikaati sai käskyn asettaa vartiot niin kauas länteen, ettei selkkauksia venäläisten kanssa tule. Suomalaiset olivat aloittamassa maihinnousua Tornioon. Ongelmia venäläisten kanssa idässä välteltiin.

Venäläiset ottivat haltuunsa myös Kiantajärven länsipuolisen tien Suomussalmi-Peranka-Tyrävaara-Murtovaara-Kuusamo. Rajapataljoona 8 eteni itäisimpänä osastona kohti Kuusamoa. Taivalkosken kirkonkylästä pataljoona eteni Jokijärven ja Tyrävaaran suuntiin sekä Kuusamoa kohti Kuoliolle, johon puna-armeija oli pystyttänyt tiepuomin, josta luvanvaraisesti voi päästä Kuusamoon.

Kenraaliluutnantti Hj. Siilasvuo otti Kuusamon ja Suomussalmen miehityksen esiin venäläisen kenraaliluutnantti Tokarjevin kanssa 2.10.44 ja uudelleen 13.10.44 tämän vieraillessa Siilasvuon komentopaikalla Oulussa. Siilasvuo tiedusteli, milloin puna-armeijan joukot poistuvat. Tokarjev ei antanut suoraa vastausta, mutta lupasi välittää toiveet venäläisen Valvontakomission päällikölle kenraalieversti Zdanoville. Lokakuun puolimaissa Kuusamon viranomaisia ja liikemiehiä pääsi käymään Kuusamossa. Tulijat olivat vaitonaisia ja järkyttyneitäkin kokemastaan. Seuraavaksi päästettiin työkykyisiä ihmisiä kokoamaan syksyn satoa ja katsomaan paikkoja. Paluumahdollisuuksia hävitettyyn pitäjään ei juuri ollut. Huoltopalveluja pystytettiin Kuoliolle.
Marraskuun 5. päivänä kenraaliluutnantti Siilasvuo lähetti Ylipäällikkö Mannerheimille sähkeen, jossa hän kertoi venäläisten esiintymisestä. Kuusamon suunnalla he ovat partioineet kaukana vartioittensa länsipuolella, ryöstäneet palanneiden siviiliasukkaiden omaisuutta, kuten kelloja ja elintarvikkeita, purkaneet taloja korsutarpeiksi, kuljetelleet huonekaluja lännestä Kuusamon suuntaan jne. Sallan suunnalla ovat pidättäneet suomalaisen partion Suomen puolella rajaa, mutta laskeneet kuulustelujen jälkeen palaamaan. Kaikilla suunnilla on todettu pidettävän taisteluharjoituksia ja partiointi on ollut vilkasta.

Lapin sodan pääosin ratkettua venäläisiä alettiin kovistella pois – vetäytyminen alkoi 12.11.44
Marraskuun 12. päivästä lähtien alkoi näkyä merkkejä venäläisten lähdöstä Kuusamosta ja Suomussalmelta. Suomen armeijaa kotiutettiin, mutta kuusamolaiset eivät päässeet kotiinsa, vaan heidät kotiutettiin Oulussa.
Miehitysaikanaan venäläiset olivat asuneet rakentamissaan korsuissa ja Kuusamoon ja Suomussalmelle tuomissaan (5m x5m) hirsitaloissa. Marraskuun lopulla Kuusamon Kirkonkylässä oli vielä 380 venäläisten hirsitaloa. Milloin ne vietiin pois tai paikalla tuhottiin, ei ole tiedossa. Kuusamolaisten kotiinpaluun viivästyminen osoitti, että miehityksen jäljet olivat hirmuiset ja niiden korjaaminen vaati aikaa.
Puna-armeija oli varustanut korsujaan talvileiriä silmällä pitäen. Lähtö oli hidasta.Poistumissopimus näyttää tehdyn korkeimmalla tasolla.
Miten armeija suhtautui miehitykseen? Rajaprikaatin komentaja eversti Kustaa Inkala piti jo miehityksen alkuvaiheessa venäläisten miehitystä oikeudettomana. Hänet vaihdettiin toisiin tehtäviin. Myös hänen seuraajansa eversti Eero Juva joutui sanharkkaan venäläisen virkaveljensä kanssa. Kun Suomen armeijaa kotiutettiin Lapista, kenraalimajuri Siilasvuo pyysi Mannerheimilta toimia venäläisten poistamiseksi.
Kuusamolaiset evakkoperheet saivat sisäasiainministeriöltä paluuluvan vasta 13.3.45 alkaen. Pitäjä oli pahoin tuhottu ja ryöstetty. Tuhotyöt pantiin ainakin julkisesti saksalaisten piikkiin, vaikka sotavahinkojen kirjauksessa talojen särkemiset, maatalouskoneiden, kalastusvälineiden ja veneidenkin ryöstöt ja tuhoamiset pantiin saksalaisten piikkiin. Kuitenkin esim. Kirkonkylän ryöstössä saksalaiset olivat eniten kiinnostuneita vuode- ja naistenvaatteista arvoesineisiin. Olisivatko saksalaiset olleet huolissaan Saksan maatalouskalustosta ja lähteneet kuljettamaan kyntöauroja ja puimakoneita kotimaahansa? Tuskin. Joku toinen, nimeltä mainitsematon, ne vei.

”Me rakennamme uuden Kuusamon!”
”Me rakennamme uuden Kuusamon!” huudettiin uhmaten ja itkusta vapisevin äänin Kuusamon Kirkonkylän raunioilla. ”Kuusamon Jukka”, Janne Männikkö kirjoitti Kalevassa ”Uuden Kuusamon” puolesta jo evakkopaikaltaan Oulaisista kuvaten kuusamolaisten evakkojen tuntoja. Kotiinpaluuinto oli kova, vaikka pitäjä oli pahoin tuhottu.
Itsenäisyyspäivänä 1944 eräs aikalainen kuvasi Kalevassa, että Neljäntien risteyksessä vielä paloi ja poltetun kirkon lähellä oleva muuri oli lämmin. Tuhotun kirkon risti törrötti raunioista. Vt. kirkkoherra Antti Poukkula kertoi marraskuun alussa 1945 Liitossa, että vanhalla hautausmaalla oli ollut 10 korsua ja niiden keskellä Pappilan vanha riihi. Saksalaisetko puolustuslaitteita ja asuntoja hautausmaalle rakensivat? Tuskin.

Alkutalvella 1945 hakattiin jälleenrakennuspuita. Evakoilla oli kiire toukotöihin. Kesäkuun alkuun mennessä pitäjän noin 13 000 asukkaasta oli palannut noin 10 000 asukasta. Kunnallishallinto palasi Oulaisista Kuusamoon toukokuun alussa 1945. Aluesairaala aloitti Kuusamossa heinäkuun alussa 1945. Lukuvuosi 1944-45 oli kuusamolaislapsilta jäänyt suorittamatta.
Kuusamolaiset asettuivat korsuihin, talojen kivijalkoihin, kellareihin ja navettakeittiöihin. Kunnanhallinto palasi evakosta Oulaisista kokonaan elokuun alussa 1945. Kunnallis- ja talouselämä pääsivät käyntiin. Korsuelämä kuitenkin jatkui vielä vuosia. Rakennustoiminta oli rakennustarpeiden puutteen vuoksi hidasta.

Sodan raskas hinta: 450 kaatunutta, Itä-Kuusamon menetys jälleen – koti- ja tulirintamat kestivät loppuun asti
Kuusamolaiset kokivat kolme raskasta sotaa. Sodissa kaatui 450 sotilasta. Sadat haavoittuivat. Sodista selvitiin kotirintaman ja tulirintaman hyvällä yhteistyöllä, kodin, uskonnon ja isänmaan arvoilla ja isänmaallisen sanomalehdistön jämerällä toiminnalla. Esivallan, median ja kansan yhteistyö oli saumatonta.
Vanhoillislestadiolainen herätysliike oli jo vuodesta 1906 alkaen ollut kansanvaltaisen Suomen vahva tukija. Seuratoiminta jatkui koti- ja tulirintamalla kaikissa sodissa. Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys (SRK) suoritti lähetystyötä vapautetuilla alueilla mm. inkeriläisten keskuudessa ja kotirintamalla sekä auttoi rahallisestikin Koillis-Pohjanmaalla rintamamiesten perheitä. Myös valtakunnallisten avustusjärjestöjen työ rajaseudulla oli merkityksellinen. Pimeissä korsuissa, kivijaloissa ja kellareissa asuvia kuusamolaisia perheitä autettiin. Vuoden 1945 lopulla vietiin vanhempien luvalla lapsia eteläisen Suomen koteihin tilapäiseen hoitoon.

Miksi puna-armeija valtasi Kuusamon aselevosta ja välirauhansopimuksesta piittaamatta?
Miksi Neuvostoliitto hyökkäsi Kuusamoon aselevon ja välirauhansopimuksen vallitessa? Kansalaisnäkemysten mukaan miehitystä pidettiin oikeudettomana. Kuusamolaisten kimppuun oli hyökätty Talvisodassa rikkomalla Tarton rauhansopimuksen (1920) rajaa, joka jo tsaarinvallan aikana 1840-luvun lopulla oli Suomen ja Venäjän välille vedetty asutusrajojen mukaisesti. Kuusamolaiset olivat puolustaneet Suomussalmen pohjoisosia ja Kuusamon itärajaa koko Talvisodan ajan.
Moskovan rauhan pakkorauha oli rampauttanut Kuusamon talouden. Jatkosota koettiin oikeutettuna. Kuusamon virallisena tavoitteena oli saada turvalliset rajat, hyvät liikenne- ja talousyhteydet Vienanmerelle. Sodan aikana haviteltiin mm. rautatietä Oulusta Kuusamoon ja edelleen Kiestinkiin, jonne venäläiset olivat rakentaneet radan Louhesta.

Puna-armeijan Kuusamon miehityksen syynä voidaan nähdä Pohjois-Suomen valloituksen toteuttaminen. Neuvostoliiton kaaduttua 1991 on osoitettu, että Neuvostoliiton suurhyökkäys Kuusamon-Sallan suunnalla oli valmis toteutettavaksi, mutta Moskovan rauha keskeytti hankkeen. Ehkä se nyt, 1944, haluttiin viedä päätökseen. Puna-armeija ulotti miehityksensä juuri niille alueille Suomussalmella, missä kuusamolaiset ja posiolaiset joukot tuottivat Talvisodassa puna-armeijan JR 662:lle kirvelevät tappiot ja työnsivät vihollisen Juntusrantaan.
Varmaa on se, että Kuusamon ja Suomussalmen sekä Ivalon miehityksellä Neuvostoliitto halusi vauhdittaa saksalaisten karkotusta. Vaikka historiantutkimukseen ei kuulu jossittelu, aiheellinen on myös kysymys, olisiko Kuusamo säästynyt tuhopoltolta, jos venäläiset eivät olisi tulleet yli valtakunnanrajan?
Syynä Kuusamon miehitykseen voi olla myös Kiestingin tuhopolton ja miehityksen kostaminen. Kiestingin polttivat venäläiset itse vetäytyessään sieltä elokuun alussa 1941 ja Kuusamon polttivat pääosin saksalaiset vetäytyessään syyskuussa 1944. Palot sytytettiin puna-armeijan ollessa 25 km:n päässä Kuusamon kirkolta Vanttajankannaksen Salpalinjalla, missä myös oli Hyrynsalmi-Kuusamo-Vanttajakannas -radan pääteasema suurine huolto- ja tarvikevarastoineen.

Sodassa tehdään molemmin puolin monenlaista pahaa. Rauhaa on nyt kestänyt varsin kauan, mutta ikuiseen rauhaan ei ole maailmassa päästy. Kannattaa olla varuillaan ja pitää koko Suomi vankasti asuttuna ja varustettuna ja erityisesti itärajan taloudellinen ja sotilaallinen turvallisuus on palautettava. Maailmalle liian kauas kurkottavalle maalle saattaa käydä huonosti. Henkseleitä ei rauhankaan aikana kannata koko maailman hyväntekijänä liiaksi paukutella.

Lähde: Matti Kyllönen, Taistelu elintilasta. Kuusamo 1939-1945. Itä-Karjalan Kustannus Oy. Bookcover, Seinäjoki 2020.

mattiantero
Oulu

Matti Antero Kyllönen, s. Kuusamossa 1940. Kotipaikka Oulu vuodesta 2007 alkaen ja edelleen.
Koulutus: Hum. kand. JY 1964, Fil. kand. JY 1967, Fil. lis. JY 1975, Fil. tohtori JY 1995.
Historian, yhteiskuntaopin ja taloustiedon opettaja, Oulun normaalilyseo 1966. Tutkijan koulutus JY 1995.
Sotilasarvo: ylil. res. (1974)
Naimisissa, kolme aikuista lasta.
Sähköposti: mattia.kyllonen@gmail.com
Kotisivut ja kirjakauppa: www.mattikyllonen.com

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu