EU ampuu itseään isolla tykillä

EU:n päästökauppa uudistuu ilman armoa

”Päästökauppaa kiristetään niin, että esimerkiksi yritysten on vauhditettava vihreää siirtymää, tai maksettava kalliit seuraukset.”

”Lisäksi EU perustaa uuden ilmastotoimien sosiaalirahaston, jonka varat tulevat päästökaupasta. Rahastosta on tarkoitus tukea esimerkiksi EU-kansalaisia ja pienyrittäjiä päästötavoitteiden vaatimissa kuluissa, kuten öljylämmityksen vaihtamisessa ilmalämpöpumppuun tai polttomoottoriauton vaihtamisessa sähköautoon.”

”– Viime yönä on päätetty siitä, että saastuttaja maksaa. Hiilidioksidipäästöjä aiheuttavien alojen, toimijoiden ja kuluttajien kustannukset nousevat yhä enemmän ja enemmän, tylyttää ympäristöministeriön ilmastoyksikön päällikkö Outi Honkatukia.”

Henkilö on ympäristöministeriössä töissä ja luulee että hiilidioksidi on saaste!
Missä todellisuudessa nämä elävät? Meillä on jo vihreän siirtymän ansiosta paha energiakriisi ja sähköpula, Euroopassa on sota ja kohta on edessä talouskriisi kun Italia ja muut ylivelkaantuneet jäsenmaat eivät saa enää halpaa lainaa. Ja sitten tuhotaan viimeinenkin kilpailukyky taistelemalla ilmaston muuttumista vastaan tavalla joka ei vaikuta ilmastoon (onneksi) tuon taivaallista. Suomi tässä tietenkin noudattaa pilkulleen uusia direktiivejä ja jo etukenossa kun muut jäsenmaat hoitavat homman viilaamalla tilastoja.
Hyvästi suomalainen terästeollisuus! Eikä metsäsektorillakaan tule menemään paljoa paremmin kun poliitikot päättävät että metsiin lahoavat puut ovat hyvä hiilinielu ja kun sellun rahtikustannukset tuhoavat sen vientimahdollisuudet.

mattihytola
Kokoomus Konnevesi

Suomi on hyvä maa, paras ainakin meille suomalaisille. Mutta voisi se olla vielä parempikin.
"I love my country, it's the government I'm afraid of"

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu