YLE iskee ilmastokiilaa hallitusneuvotteluihin
Moni meistä huokasi helpotuksesta kun selvisi että ilmastopaneelin äärivasemmistolainen Ollikainen ei ole hallitusneuvotteluissa kuultavien asiantuntijoiden joukossa. Sen sijaan siellä on kuultu maltillisempia asiantuntijoita ala Petteri Taalas ja onpa kisoissa mukana jopa imastopolitiikan järken ääni, Eija-Riitta Korhola.
Vaan YLE se ei tähän tyydy vaan tuppaa Markku Ollikaista täysillä joka tuutista julistamaan tuomiopäivän sanomaansa: Päivän Ollikainen. YLEn tarkoituksena on näin ilmiselvästi vaikuttaa hallitusneuvottelujen kulkuun ilmastopolitiikan osalta vihervasemmiston toivomaan suuntaan.
Siis NASAn mttausten mukaanhan Maakohtaiset päästöt/nielut Suomi on ja on ollut jo pitkään nettonielu. Meillä energiaa säästäviä toimenpiteitä on tehty tehokkaasti jo 60-luvulta lähtien ja metsänhoitomme on maailman parasta. Mutta näiden Ollikaisten mukaan meidän pitäisi muuttaa yhteiskuntamme pyörimään kiinalaisella sattumavoimalla ja lopettaa luonnonvarojemme vastuullinen käyttö. Ja lisäksi vielä ostaa päästöoikeuksia sellaisilta Euroopan mailta jotka ovat nettopäästäjiä! Jotka ovat sössineet kaikki ympäristöasiansa siten että edes perusjätehuolto ei toimi vaan jätteet kipataan luontoon, viemärit suoraan vesistöihin ja taloissa ei ole alkeellisiakaan lämpöeristeitä. Jos tehdään näin kun Ollikainen ja Brysselin alter egonsa Pietikäinen (sama persoona menstruoivan ihmisen vale-asussa?) haluavat, niin kuka heidät sitten elättää? Kiina?
Miksi punavihreät sitten haluavat vaikeuttaa Suomen perinteisiä elinkeinoja ja kilpailukykyä? He itseasiassa haluavat sitä kaikissa länsimaissa ja onhan monet ympäristöjärjestöjen edustaja aina pyhää Gretaa myöten kertoneet todellisen tavoitteensa: kapitalismin nujertaminen. Onko sitten ihme että epäillään Kiinan olevan näiden järjestöjen rahoituksen takana ja ohjaavan punavihreiden mielipiteiden muodostusta? Ainakin se on ollut suurin hyötyjä lännen vihreästä siirtymästä kun tuotantoa on siirtynyt sinne. Suomessa tähän liityy vielä uskomaton sinisilmäisyys sen suhteen että kaikki muutkin toimivat oman etunsa vastaisesti ja laskevat päästönsä itselleen haitallisella tavalla.
Verovaroin elävä YLE on linjansa valinnut, hiilihumppaa niin paljon kuin vielä ehtii, ennen rahahanojen vähittäistä sulkeutumista. Ihmisillä ei kohta ole varaa ylläpitää neuvostopropagandaan verrattavaa yhden totuuden systeemiä.
Ilmoita asiaton viesti
Näimpä. YLE yrittääkin nyt ilmastokiväärillä ampua rakoa Kokkomuksen ja persujen väliin pelastaakseen suojatyöpaikkansa. Miksi muuten YLE tekee verorahoilla sellaista hömppää kuin ”sinkut paljaana” tai ”Elämäni biisi” jne. Eikö vastaavaa sisältöä tule riittävästi kaupallisislta kanavilta niille jotka sellaista haluavat katsoa. Ja YLEn tv-kanavilla joka välissä pitkiä omien ohjelmien mainoksia ja ideologista propagandaa. Kyllä nämä osoittavat että sieltä voidaan leikata.
Ilmoita asiaton viesti
Sitten on vielä se kaikkein hulluin, Suomi love, joka vielä lausutaankin ihan suomalaisittain. Miksi pitää keksiä näitä aivan hulluja ”kaksneuvoisia” nimiä?
Ilmoita asiaton viesti
YLEn ilmastokiima kuuluu lukea kuten vastaavat läpät tällä alustalla, huumorina.
Ilmoita asiaton viesti
Valitettavasti sillä on kustannusvaikutuksia meille kaikille. Poliitikot hakevat aina tekosyitä kiristää sääntelyä ja verotusta, CO2-perusteinen ilmastomaailmanloppu tarjoaa niitä heille loputtomasti.
Ilmoita asiaton viesti
Jep. Politiikot säätävät lait ei mediat kuten YLE. Joten YLE ongelma 600mil€ rahoituksensa osalta muutoin nuo lainsäätäjät.
Ilmoita asiaton viesti
On, jos se pystyy vaikuttamaan tulevan hallituksen kokoonpanoon. Mitä se kovasti yrittää.
Ilmoita asiaton viesti
Jos oikein muistan ovat kuulleet tähän mennessä 800 asiantuntijaa. YLE ei ole ko. asiantuntija.
Mediat voivat koittaa vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen. Siitä vaan. Medioiden ei pitäisi vaikuttaa eduskuntaan mitenkään. Sen toimintaa ohjaa siltarummut ja ties mikä, mutta medioilla ei siihen pitäisi vaikutusta olevan. Jos on, tällaiset päättäjät saavat ideansa ja mielipiteensä mediasta, joka olisi aika järkyttävä tilanne.
Ilmoita asiaton viesti
Kamalat oli kustannukset, vuodessa Venäjän verienergiasta eroon ja hinnat halvemmat kuin koskaan. Jos oltaisiin hirttäydytty fossiilisiin, keljusti olisi käynyt.
Ilmoita asiaton viesti
Mitkähän hinnat ovat nyt halvempia kuin koskaan? Muistan 90-luvulta, kun tätä taloa lämmitin pelkällä sähköllä, että kuukausihinta oli n. 150 mk.
Ilmoittautuuko kukaan, jonka sähkölasku olisi tuota pienempi, kun lämmittää omakotitalonsa sähköllä, vaikka olisi ILPPI:kin käytössä?
Ilmoita asiaton viesti
90-luvulla lainatkin oli saatavia!
Ilmoita asiaton viesti
Kysy isältäsi, kuinka korkeita olivat lainojen korot 90-luvulla?
Ilmoita asiaton viesti
Olin kuule hyvin tietoinen kun meinas talo mennä alta, eipä menny. Porskutan, mites sä? Niin ja miten isäni tähän liittyy?
Ilmoita asiaton viesti
Ylen uutisointi ja taustoittavat jutut, samoin kuin valitut asiantuntijat ja panelistit (esim. Jälkiviisaiden kokoonpano) pitäisi olla tasapainossa ja tuoda eri näkökulmia, ristivalottaa asioita.
Poikkeuksena voi olla ainoastaan maanpuolustus ja salassa pidettävät asiat.
Jos em. balanssia rikotaan, Yle ei toteuta perustehtäväänsä.
Ilmoita asiaton viesti
”Miksi punavihreät sitten haluavat vaikeuttaa Suomen perinteisiä elinkeinoja ja kilpailukykyä?”
Teollisuus ja EK vaatii että tavoitteissa pysytään…
Ilmoita asiaton viesti
EK on tukien perässä ja mikä on tuo monoliitti ”teollisuus”? Herlin? vaiko esim teräs- ja metsäteollisuus?
Ilmoita asiaton viesti
Terästeollisuus eritoten, metsäteollisuus ei näytä pääsevän yli 100v vanhasta ajattelustaan. Hampusta sellu ja muu teollisuusmateriaali, puut korkeamman arvon luxustuotteiksi – mutta eivät ymmärrä. Hampusta saa rakaamateriaalia 4x / ha ja sellua 3x ha mitä puupellosta. Kuinka monella metsänomistajalla on peltoja käyttämättä, tai tarvitsisi vaikka kiertokasvina hamppua, koska se on myös maanparannuskasvi pitkine juurineen, nostaa ravinteet ylös.
Ilmoita asiaton viesti
”äärivasemmistolainen Ollikainen”
Kerropa mihin perustuu väite Ollilaisen kommunistisuudesta? Ennen Purran (sinänsä harkitsematonta) twiittiä kukaan ei ollut asiasta kuullutkaan, nyt leimakirveet heiluvat huolella.
Samalla voinet sitten kertoa, onko Ollilainen antanut jossain väärää tietoa.
Ilmoita asiaton viesti
Twitterissä mainittu että Ollikainen on ex taistolainen jo aikoja sitten.
Ilmoita asiaton viesti
Kuten Björn Wahlroos?
Ilmoita asiaton viesti
Täh? Oikaisin vaan sun valheellisen väitteen .
Ilmoita asiaton viesti
Minkä valheen?
Ilmoita asiaton viesti
”Ennen Purran (sinänsä harkitsematonta) twiittiä kukaan ei ollut asiasta kuullutkaan, ”
Ilmoita asiaton viesti
Eli ennen kuin Purra nosti asian julkisuuteen, jotkut noname-henkilöt olivat levittäneet tällaista väitettä Twitterissä. Pitääkö väite edes paikkaansa? Ja jos pitää, mitä merkitystä sillä on?
Ilmoita asiaton viesti
Minä vain korjasin sun väitteen että ”kukaan ei ole kuullutkaan”. Miksei teitä äärivasureita saisi kutsua äärivasureiksi?
Ilmoita asiaton viesti
No niin, henkilöön käymisen osaatte, mutta siihen ei ole vastausta kuulunut, miten Olllikaisen 50 vuotta vanhat tekemiset vaikuttavat hänen nykyiseen asiantuntemukseensa.
Ilmoita asiaton viesti
Wahlroos on itse kertonut, että taistolaisilla oli parhaat bileet. Lienee tarkoittanut myös, että vapaamieliset naiset.
Ilmoita asiaton viesti
Wahlroos oli vasemmistolainen, mutta ei taistolainen.
”Wahlroos ei pidä itseään varsinaisena taistolaisena. Itse asiassa vastenmielinen taistolaisuus oli juuri asia, jonka takia Wahlroos jätti vasemmiston.”
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008253139.html
Ilmoita asiaton viesti
Nopealla googlauksella selvisi, että Ollikainen oli Akateemisen sosialistiseuran puheenjohtaja. Seura ei ollut taistolainen vaan lähempänä enemmistökommunisteja. Seura oli Wikipedian mukaan yksi SKDL:n perustajista.
Kaiketi kukaan ei vihannut taistolaisia yhtä paljon kuin enemmistökommunistit.
Ilmoita asiaton viesti
Viinikalla on nyt epätarkkaa tietoa.
SKDL:ää ei perustettu Ollikaisen aikana.
Enemmistökommunistit eivät olleet millään lailla sytyttävä aatesuunta opiskelijoille. Kukapa olisi halunnut samaistua karvaduunareihin jotka haluaa lisää liksaa.
Kyllä ne kiinnostavat opinkappaleet oli proletariaatin diktatuuri ja miten valta otetaan yhteiskunnassa tiedostavalle vähemmistölle.
Ilmoita asiaton viesti
En väittänytkään, että Ollikaisen aikana. Mutta Wikipedian mukaan järjestö potkittiin ulos Demareista ja oli perustamassa SKDL:ää.
Ja ihmiset liittyvät jatkuvasti epäkiinnostaviin järjestöihin.
Ilmoita asiaton viesti
Itse muistan yliopistoajaltani, että vielä 80-luvun alussa HY:n liepeillä toimiva ASS:n porukka edusti kaikkein jyrkintä kommunismia ja oli myös erittäin aktiivinen demagogiassaan + rekrytoinnissaan. Jouduin hätistämään muutaman kerran näitä aktivisteja. (Naiskommunistit eivät valitettavasti jahdanneet, ainakaan minua.)
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä SOL:kin oli äärivasemmistoa, vaikka sosialistinen sanoikin olevansa eikä kommunistinen.
Ilmoita asiaton viesti
Taistolaiset hallitsivat Akateemista sosialistiseuraa 70-luvulla, fakta mikä fakta. Mutta aika moni ihminen muuttaa mieltään aika monesta asiasta puolessa vuosisadassa. Millään 1970-luvun keskustelulla ei ole pienintäkään järkevää suhdetta 2020-luvun ilmastopolitiikkaan.
Ilmoita asiaton viesti
En opiskellut 70-luvulla Helsingin yliopistossa mutta siellä silloin olleet ovat kertoneet Ollikaisen kuuluneen vasemmistoradikaaleihin joiden ihanne on itänaapurimme ja vihollinen Länsi.
Ilmoita asiaton viesti
Koska ole elänyt tuon ajan ja ollut silloin jo mukana politiikassa niin suurta muotia oli, että juuri ”herrojen” kakarat mallia Nalle Whalroos protestoivat sillloista yhteiskuntaa ja varsinkin yliopistomaailmassa se tapahtui liittymällä kommunistien vähemmistösiipeen, taistolaisiin. Aikuistuttuaan heistä kasvoi Nallen tavoin punaposkisia porvariaatteen kannattajia.
Ilmoita asiaton viesti
Muuten oikein, mutta vähän turhan yleistävä oli viimeinen lauseesi.
Sekin on totta, että nämä erilaiset kommunistit, jos eivät vihanneet, niin ainakin halveksivat toisiaan, taistolaiset ainakin. Kansan Uutiset oli taistolaisten mielestä aivan roskalehti.
Ilmoita asiaton viesti
Ylenanto kiihdyttää paniikin lietsomista näillä jutuilla jotka perustuu huonoihin arvauksiin.
Nyt paniikinlietsojat pistää kaikki rahansa kiinni tulevaan El Ninoon joka saattaa yhtä hyvin jäädä suutariksi eikä nosta lämpöjä pätkääkään.
https://yle.fi/uutiset
Tästä hyvästä tuurista joka pelasti meidät viime talvena ei medioissa juurikaan kerrota.
https://www.oulu.fi/fi/blogit/science-arctic-attitude-fi/napapyorteen-myohainen-rikko-pelasti-euroopan-energiakriisilta
Ilmoita asiaton viesti
Ollikainen on yksi Suomen johtavia ilmastoasiantuntijoita. Häntä on toki syytä kuunnella, mutta pelkästään Ollikaisen agendan varaan ei pidä tietenkään juuttua, sillä maailma ei ole mustavalkoinen. Vaikka ilmastonmuutos totta onkin, suomalaisten teoilla edes Suomi ei pelastu – maailmasta puhumattakaan. Esimerkkimaana pitäisi Suomen sijasta olla joku iso teollisuusmaa, ettemme ammu itseämme; ja näin käy, jos Ollikaisen – sinänsä tärkeätä – agendaa ryhdytään tässä herkässä taloustilanteessa nyt toteuttamaan. Suo siellä, vetelä täällä.
Ilmoita asiaton viesti
Mikä on tämä Ollikaisen ”agenda”? Käsittääkseni hän on vain kertonut, mitä hiilinielujen menetyksestä voi seurata niiden sääntöjen mukaan, joihin olemme jo sitoutuneet.
Ilmoita asiaton viesti
Agenda tässä yhteydessä tarkoittaa, että Ollikainen ajattelee asioista ilmasto edellä – eikä siinä ole sinänsä mitään pahaa. Joku toinen ajattelee Suomi edellä, kolmas metsäteollisuus edellä jne. – agendoja nekin. Hyvää politiikkaa syntyy, kun jokainen tunnustaa, että asioilla on puolensa – ja päätökset tehdään vasta sitten.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi punavihreät sitten haluavat vaikeuttaa Suomen perinteisiä elinkeinoja ja kilpailukykyä?
———————————-
Entäs miksi kokoomus, keskusta ja RKP haluavat vahingoittaa Suomen kilpailukykyä samalla tavalla? He vaativat myös Suomen olevan hiilineutraali 2035.
Ilmoita asiaton viesti
Jos hiilinegatiivinen maa muutetaan hiilineutraaliksi niin joko päästöjä pitää lisätä ja paljon tai poistaa hiilinieluja. Tosiaan aika pölijä toi HN 2035 hokema.
Ilmoita asiaton viesti
Jep suorastaan typerä minkä fiksuimmat poliitikotkin ovat jo tajunneet valtavirran vielä ihastellessa ilmastokeisarin uusia vihreitä vaatteita.
Ilmoita asiaton viesti
Käsi ylös ketä uskoo näihin ilmastooraakkeleihin, tässä Petterin tyylinäyte.
Ilmoita asiaton viesti
Varmaan moni jonka suojatyöpaikka tai tuliaiset on tuosta uskosta kiinni, nostaa kätensä. Minä en.
Ilmoita asiaton viesti
*tukiaiset
Ilmoita asiaton viesti
Ylen riekkureportterit ovat huolissaan paikoistaan. Damokleen miekka on jo kauan riippunut päällä.
Ilmoita asiaton viesti
Näkeehän sen sokea Kreettakin.
Ilmoita asiaton viesti