Vatt, talouden ”vihollinen”.
Luulen että meillä on jo ihan tarpeeksi ilmastosta saarnaavia valtion rahantuhlauslaitoksia ja luulisi että edes Vatt keskittyisi siihen talouden toimivuuteen mutta kun ei. Tollasta sieltä päästellään, tämä on Ylen uutisista pongattu fakta.
”VATT:n professori: Halpa bensa rapauttaa Suomen päästötavoitteita. Hallituksen kaavailema polttoaineveron lasku ja muut keinot pitää bensan hintaa alhaalla ovat rapauttamassa Suomen tavoitteet vähentää liikenteen hiilidioksidipäästöjä”
Näiden kaikkien rahantuhlauslaitosten piälliköt, joita lienee tuhansia pitäisi laittaa koulunpenkille ja koulutuksen aihe suhteellisuuden taju.
Nämä kaksi kuvaa suhteuttaa hyvin meidän liikennemäärän verrattuna maailmanlaajuiseen laiva- ja lentoliikenteeseen.
Melkoisen järjetöntä että lentokoneiden polttoaineen kulutus kerrotaan melko yleisesti litraa per nuppi kun oikeasti vaikkapa Airbus A-350 kuluttaa noin 104 000 kiloa kerosiinia yhden vuorokauden aikana olettaen että se lentää vain 18 tuntia. Tosta kuvasta voi hahmottaa montako miljoonaa litraa sitä palaa per vuorokausi.
Laivojen kulutus on unkefäär 80 kiloa per kilometri jotenka yhden laivan kulutus Lontoo-New York välillä on 470 000 kiloa.
Mitäs meinaatte kuinka korkea palkki tulee kun laitetaan Suomen liikenteen ”päästöt” pelkästään laivojen ja lentokoneiden ”päästöjen” rinnalle?
Aika harva polttaa päivittäin bensaa tai dieseliä pelkän huvin vuoksi vaan niitä poltetaan jotta päästään töihin pitämään valtion tase kunnossa. Tai siis yritetään pitää se kunnossa, kaiken maailman viherhuuhaaseen tuhlatut rahat estää sen taseen kunnossapidon.
VATT:ssa pelkäävät rahallisia sanktioita EU:lta, mikäli lipsutaan EU:n vihertavoitteista. Koko touhu on itseaiheutettua ja perusteetonta energiapaniikkia, kun on menty sorkkimaan toisten asioita.
Ilmoita asiaton viesti
Jonkunlaista suhteellisuuden tajua kaivataan !
Ilmoita asiaton viesti
Tässä kuvasit juuri ilmiön nimeltä yhteismaan ongelma. Mutta samalla on hyvä tiedostaa, että päästökauppa tekee tuloaan sekä merenkulkuun että ilmailuun.
https://www.consilium.europa.eu/fi/press/press-releases/2022/12/07/ets-aviation-council-and-parliament-strike-provisional-deal-to-reduce-flight-emissions/
https://lvm.fi/-/siirtyma-vahapaastoiseen-meriliikenteeseen-eu-ssa-lisaa-kustannuksia-samalla-ilmastotoimet-luovat-liiketoimintaa-1650474
Ilmoita asiaton viesti
Se että eurooppa ampuu itseään jalkaan ei taida ympäristön tilaa juurikaan parantaa. Lienee Kiinan ja Venäjän edun mukaista.
Ilmoita asiaton viesti
Ympäristön/ilmaston suojelu ei ole omaan jalkaan ampumista. Suojelematta jättäminen on.
Venäjän tärkein vientitulojen lähde on fossiiliset polttoaineet. Millä logiikalla on Venäjän etujen mukaista, että me vähennämme niiden käyttöä?
Ilmoita asiaton viesti
Paljonko päästökauppa on vähentänyt niitä päästöjä?
Ilmoita asiaton viesti
”Since the EU ETS was introduced in 2005, emissions have been cut by 34.6% in the main sectors covered”
https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/en/ip_22_7796
Ilmoita asiaton viesti
Oikea vastaus on ei yhtään.
Vuonna 2005 päästöt maailmassa oli ~30 miljardia tonnia ja tänä vuonna ne on ~40 miljardia tonnia. Ja kas kummaa mitään vaikutusta ilmastoon tolla lisäyksellä ei ole ollut.
Se että EU ampuu itteään jalkaa ja ryöstää kansalaisilta rahaa päästökaupan takia on sitä vihreää typeryyttä.
Ilmoita asiaton viesti
Kun kysyt paljonko päästökauppa vähentää päästöjä, on oikea vastaus se jonka annoin. Päästökauppa ei vähennä päästöjä päästökauppaan kuulumattomissa toimissa.
Fossiilipäästöt toki ovat vaikuttaneet ilmastoon.
EU:n suurin omaan jalkaan ampuminen on ollut riippuvuus venäläisestä energiasta.
Ilmoita asiaton viesti
Voit rauhassa valehdella itelles, muihin se ei uppoa. Ei kaikki eu alueen päästövähennykset ole millään lailla päästökaupan ansiota.
Ilmoita asiaton viesti
” Ei kaikki eu alueen päästövähennykset ole millään lailla päästökaupan ansiota”
Ja olenkos tuollaista jossain väittänyt? Kuka tässä nyt valehtelee?
Ilmoita asiaton viesti
Sinä aikana kun Eu:ssa on ollut päästökauppa niin muu maailma on lisännyt päästöjään 10x enemmän mitä Eu on vähentänyt.
Notta sellaista vaikutusta eu:n omaan jalkaan ampumisella on klopaalilla tasolla.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo on se yhteismaan ongelma.
Ilmoita asiaton viesti
Ei vaan co2 on kuvitteellinen ongelma.
Ilmoita asiaton viesti
”Voit rauhassa valehdella itelles, muihin se ei uppoa.”
Ilmoita asiaton viesti
Aika ihquu toi sun lapsenomainen usko siihen että ihminen pystyy hiilidioksiidilla säätämään ilmastoa.
Ilmoita asiaton viesti
Lapsenomaista enemmänkin on se, miten tekäläiset silmää räpäyttämättä nielaisevat fossiililobbyn valheet ja nettihörhöjen houreet. Tunnistanet itsesi tuosta:
https://pbs.twimg.com/media/EKaCNTvXsAE8jJC?format=jpg&name=900×900
Ilmoita asiaton viesti
Älä tyrkytä tapojasi, olen koittanut löytää ipcc papruista todistetta että ihmisen päästämä hiilari pystyy ilmastoa muuttamaan mutta ei ole löytynyt.
Ilmoita asiaton viesti
Siellähän se sanotaan lähdeviitteiden kera.
Ilmoita asiaton viesti
Sanotaan mutta se savuava ase puuttuu.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä esimerkki laivaliikenteestä, kippoja on n 60 000 kpl, isoja ja oikein isoja, niistä kun alkaa säästämään, saadaan kulutukset aisoihin ja päästään uralle ” consuming less, doing more ”, joka ehkä antaa ihmiskunnalle joitain jatkovuosikymmeniä ?
https://www.youtube.com/watch?v=GCHzb2U5k2E&feature=youtu.be
Ilmoita asiaton viesti