Puoluelain uudistamisesta

Eurooppaoikeuden professori Päivi Leino-Sandberg, työelämäprofessori Jarmo Limnéll ja dosentti Hanna Wass kirjoittivat Helsingin Sanomien mielipidepalstalla (11.11.2020) kriittiseen sävyyn puoluelain muutoksesta, jolla mahdollistetaan sähköisten kannattajakorttien kerääminen. Käsitteellisesti he liittivät kysymyksen demokratiahäirintään, joka voisi ilmetä ”eräänlaisten puolueiksi naamioituneiden toimijoiden” muodossa. Huolta aiheutti myös se, että sähköisen kannatusilmoituksen keräämisen yhteydessä ei voitaisi varmistaa, että kyseessä olisi allekirjoittajan autenttinen tahdonilmaus. Kirjoittajien mukaan mahdollista olisi myös se, että allekirjoittajat olisivat joutuneet suoran painostuksen uhreiksi. Vertailukohtia haettiin sähköiseen äänestykseen, jossa lopulta kokeilujen myötä päädyttiin perinteiseen malliin.

En missään nimessä vähättele demokratiahäirinnän mahdollisuutta, mutta nyt kritiikki ohittaa maalinsa melko lahjakkaasti. Suomessa puolueeksi voi rekisteröityä sellainen yhdistyslain tarkoittama aatteellinen yhdistys, jonka varsinaisena tarkoituksen on vaikuttaa valtiollisiin asioihin. Tällaisille yhdistyksille asetetaan jo yhdistyslaissa kriteerejä: sen jäseninä saa olla vain Suomen kansalaisia sekä sellaisia ulkomaalaisia, joilla on kotipaikka Suomessa. Vaatimus koskee myös liittorakenteessa olevia jäsenyhdistyksiä. Myös sähköistä päätöksentekoa on rajoitettu tällaisissa yhdistyksissä.

Puoluerekisteriin pääsemisen osalta edellytetään lisäksi juuri kannattajakorttien keräämistä, joka tähän asti on suoritettu kaduilla käytännössä siten, että kukaan ei tuossa hetkessä oikeastaan kiinnittänyt huomiota ketä nämä korttien allekirjoittajat ovat. Kuinka moni onkaan allekirjoittanut kommunistien tai Paavo Väyrysen eri puoluehankkeiden kortit olematta todellisuudessa näiden liikkeiden kannattaja? Kansallisen Viskipuolueen korttikampanjassa oli viskinhuuruinen kannustin. Oikeusministeriössä tarkastus on lähinnä teknistä, ei missään nimessä sen selvittämistä, että olikohan nämä henkilöt nyt todellisuudessa kyseiseen liikkeen aatteen esitaistelijoita vaiko eivät.

Puolue-statuksesta yhdistyksille aiheutuu selkeä hyöty sen osalta, että niiden nimissä voi asettautua ehdokkaaksi ilman valitsijayhdistyksen perustamista ja sitä kautta ehdokaskohtaista kannattajakorttien keräämistä. Puolueet voivat myös tehdä vaaliliittoja. Siihen oikeastaan varsinaiset edut jäävätkin, sillä puolueen sääntöjä rajoitetaan (vaatimus kansanvaltaisten periaatteiden noudattamisesta päätöksenteossa ja toiminnassa), jonka lisäksi puolueella on oltava sääntöjen tarkoitusmääräysten kanssa synkronoidut periaatteet sekä tavoitteet ilmaiseva yleisohjelma. Kun yhdistys saa puolue-statuksen, tulee se myös puoluevalvonnan piiriin. Tämä rajoittaa muun muassa kykyä ottaa vastaan rahoitusta. Puolueen hallituksen jäseninä taas saa olla vain henkilöitä, joilla on asuinpaikka Suomessa. Rahanpesulain näkökulmasta puoluehallituksen jäsenet ja varajäsenet ovat poliittisesti vaikutusvaltaisia henkilöitä, jonka lisäksi heidän läheisensäkin tulevat rahanpesuvalvonnan piriiin.

Itsessään koko korttikeräys on käytännössä täysin tarpeeton. Demokraattisessa yhteiskunnassa puolueita pitäisi voida perustaa ilmoituksella, jolloin todellinen testi olisi aina vaalit. Niissä menestyminen on uusille tulokkaille muutoinkin työn ja tuskan takana, sillä nykyisten eduskuntapuolueiden asema on erilaisin rahoitusmallein todella vahvasti suojattu. Etu on valtava: siinä missä puolue saa ottaa yhdeltä tukijalta vastaan enintään 30 000 euroa, saavat eduskuntapuolueet miljoonatolkulla valtion rahoitusta. Puoluetuen lisäksi, poliittiset nuorisojärjestöt saavat omansa, paikallistasolla on omia tukijärjestelmiä, ajatuspajoille on omat tukensa, jopa poliittisille lapsi- ja varhaisnuorisojärjestöille kanavoituu rahoitusta. Myös YLE jakaa puolueet näkyvyyden suhteen kahteen kastiin. Tässä olisi se todellinen keskustelun paikka.

Kirjoittaja toimii Itä-Suomen yliopistossa tutkijatohtorina.

mattimuukkonen

Vuonna -82 syntynyt hallintotieteiden tohtori, yhteiskuntatieteiden maisteri ja Master of Arts in Law. Nykyisin työskentelen Itä-Suomen yliopistossa kuntaoikeuden tutkijatohtorina. Aiemmin työurallani toiminut muun muassa Riihimäen muutosjohtajana, Mikkelin Puhelin Oyj:n (MPY) liiketoiminnan kehityspäällikkönä, vastuualueenani uudet digitaalisen liiketoiminnan innovaatiot sekä Agens'n toimitusjohtajana ja hallituksen varapuheenjohtajana. Lisäksi olen toiminut mm. kunnanjohtajana Kyyjärvellä, Pyhärannassa ja Suomenniemellä, Joensuun yliopistossa eri opetus- ja tutkimustehtävissä sekä Mikkelin Ammattikorkeakoulun sähköisen arkistoinnin ja digipalvelujen tutkimusjohtajana. Tässä blogissa ilmaisemani ajatukset ovat yksin minun ja yksityishenkilönä esitettyjä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu