Ahkeruuden ylistys

Meillä on yhteiskunnassa vallalla monia arvoja, jotka otetaan annettuna. Suomalaisen luterilaisen perinteen omaavan yhteiskunnan pohjarakenteen annettuna otettu arvo on se, että työn tekeminen on arvokasta ja ylistettävää. Ehkä jopa palanen ihmisen ihmisarvoa ja- oikeuksia. Toki työn tekeminen on monille tärkeää ja olisi varmaankin hyvä, että kaikki työhön kykenevät työtä tekisivät. Se pitää talouden pyöriä pyörimässä ja auttaa ihmisiä rakentamaan elämää. Työ voi olla myös välttämättömyytenstä lisäksi erityisen palkitsevaa, nautinnollista tai kutsumus.

Onneksi suomalainen hyvinvointiyhteiskunta koppaa vielä ihmisiä, jotka ovat syystä tai toisesta työelämän ulkopuolella. Kaikkialla ei näin ole. Joissakin maailman kolkissa tilanne on se, jos et tee työtä et syö tai perheesi ei syö.

Sekä vasemmisto, että oikeisto on rakentanut työstä kohtuullisen perimmäisen poliittisen arvon. Vasemmisto pyrkii politiikallaan rakentamaan mahdollisimman hyviä toimenpiteitä, joilla ihmisiä voidaan työllistää. Työ, työ ja työ on tässäkin lähes itseisarvoisessa asemassa. Oikeisto on taas rakentanut ideologisen rakennelman sen ympärille, että työelämän ahkeruus on arvostettavaa ja työtä tekeviä ahkeria, rehellisiä, vilpittömiä ja hyveellisiä ihmisiä kuritetaan. Vaikka työajan lyhentäminen voisi olla erityisen toimiva ratkaisu ja nostaa työllisyyttä ja työn tehokkuutta, oikeistolaisista ja populisista lähtökohdista ja ideologioista käsin tämäntyyppisiä aloituksi paheksutaan.

Onko tosiaan niin, että ahkeria ihmisiä kuritetaan? Toki meillä on progressiivinen verotus, jolla pyritään kahlitsemaan aivan hillitsemätöntä eriarvoisuuden kasvua. Ilman progressiivista verotusta ei olisi hyvinvointiyhteiskuntaa. Hyvinvointi kuuluisi vain varakkaille. Voi tietysti pitkällisesti pohtia sitä, minkälaisten asioiden verottaminen on moraalisesti oikein ja oikeudenmukaista. Vaikka työn verotus olisi suhteellisesti kireämpää täällä kuin monessa muussa (en ole varma onko edes näin riippuen, mitä suhteellisuudella tarkoitetaan?), varallisuus, resurssit, henkinen ja sosiaalinen pääoma kasaantuu jo niille, joilla on ennestään paljon.

Oikeistolaisessa ahkeruuden ihannoinnissa ja tällä tavalla tietyn oman tietyntyyppisen demografisen kannattakunnan moraalisessa jalustalle asettamisessa karsastan sitä, että useissa tapauksissa, kun työtä tehdään, kysymyksessä on nollasummapelin kaltainen tilanne. Yhden työntekomahdollisuudet ovat jopa suoraan joiltakin toisilta pois. Toki aina ei näin suoranaisesti tai selkeästi ole, mutta aika usein kuitenkin. Joskus on myös tilanteita, kun syntyy puhtaasti uutta työtä, joka ei ole muualta tai muilta pois. Toki tässäkin tilanteessa on hyvä kysyä, että olisiko hyvä tarjota jollekin toiselle mahdollista tehdä tämä työ, jos itsellä on jo riittävästi?

Miksi siis asettaa muita parempaan ja arvokkaampaan asemaan niitä, jotka toimiviat niin joskus jopa tietoisesti, että muilta ihmisiltä poistuu työntekomahdollisuuksia? Työttömät, sairaat tai vaikka opiskelijat ovat usein heikommassa asemassa. Olipa halukkuus tai motivaatio työntekoon minkälainen tahansa. Onneksi on olemassa sosiaaliturva ja terveydenhuolto kaikille. Moninkertainen terveydenhuolto usein vääristää tilannetta. Työtä tekevien ihmisten terveys turvataan erittäin suurella pieteetillä, kun taas työelämän ulkopuolella olevat kilpailevat rajallisista julkisen terveydenhuollon resursseista.

Tahtoisin kääntää koko ajattelutavan ympäri. Minusta ei pitäisi stigmatisoida tai leimata ihmisiä, jotka eivät työelämässä ole. Olisikin ehkä tarpeellista asettaa heidät moraaliselle jalustalle; olitpa sairas, opiskelija tai työtön et oikeastaan ole, kuten yleinen yhteiskunnallinen ajatusmaailma ja kansalaismielipide usein viestii, huonompi tai arvottomampi kuin ne ahkerat työtä tekevät ihmiset. Ehkä jopa välillä ylistettävämpi kuin ne ihmiset, joita on pitkään pidetty arvokkaampina ja tärkeämpinä? Stigmat ovat usein juurtuneet syvälle.

Tämä nostattaa varmasti hyvin kriittisiä mielipiteitä, mutta sanompa kuitenkin; ehkä jopa se pieni ihmispopulaatio, jotka oikeasti ovat työtä vieroksuvia ovat moraalisesti hyveellisiä, koska antavat muille mahdollisuuden tavoitella onnea ja menestystä? Omalla kustannuksellansa jäävät pois työelämästä, vaikka henkisesti ja fyysisesti kykenisivät tekemään työtä. Joskus työtä voi jäädä tekemättä tästä syystä, jota saatettaisiin pitää huonona asiana. Välillä tämä on kuitenkin vain lahja jollekin toiselle, joka kipeästi tahtoo tätä potentiaalista työtä tehdä.

En tahdo itse syyllistyä siihen, että teen työn tekemisestä itseisarvon. Valtaosa ihmisistä on mukautunut siihen ajatusmaailmaan, että työtä pitää tavoitella ja tehdä mahdollisuuksien ilmetessä. On myös niin, että vain pienen pieni osa ihmisiä oikeasti vieroksuu tekemistä; työtä tai opintoja. Vaikka henkilö näin sanoisi, monissa tapauksissa kysymyksessä voi olla vaikka mielenterveyden häiriö, joka estää työelämään osallistumisen. Työn ulkopuolella olevat ihmiset saattavat myös tehdä paljon kotityötä, joka ei tilastoissa näy.

Ihmisiä ja ihmisryhmiä usein arvotetaan ominaisuuksien, kykyjen, ansioiden tai hyveiden mukaan. Tällä blogilla tahdon viestiä sitä, että olisi jokaiselle leimakirveen heittelyn sijaan tarpeellista tarkemmin miettiä, millä tavoilla ja miksi he arvottavat, arvostelevat tai stigmatisoivat toinen toisiansa. Tahdon myös viestiä sitä, että tulerojen oikeutuksen tulisi useissa tilanteissa perustua siihen, että se aidosti hyödyttää myös heikommassa asemassa olevia.

Hajottavan vihamielisyyden sijaan olisi tarpeen luoda luottamusta toinen toistemme välille, erityisesti nykyisenlaisissa haastavissa maailman tilanteissa. Olisi tarpeen aidosti kuulla ja ymmärtää kaikenlaisia lähtökohtia ja mielipiteitä.

+4
MattiNikama
Vihreät Turku

Olen turkulainen tuleva kokemusasiantuntija ja valtiotieteen maisteri filosofian oppiaineesta. Minulle tärkeitä aiheita ovat oikeudenmukaisuus, mahdollisuuksien tasa-arvo ja ihmisten henkilökohtaisten vahvuuksien kehittäminen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu