Kekkonen – hyvä vaiko paha?

Ylellä alkoi juuri näkyä Jari Tervon toimittama ja Marjo Vilkon käsikirjoittama kahdeksanosainen katsaus ”Kylmän sodan Suomi”. Sarja penkoo Suomelle niin usein häpeällisenä menestystarinana esitettyä aikakautta 1947-1991.

Aika usein olen kuullut sanottavan, että Suomen idänsuhteitten luottomies, presidentti Kekkonen myötäili Moskovaa liikaa. Joi liikaa viinaa venäläisten kanssa, hiihti liikaa ja keräsi liikaa perässähiihtäjiä. Saarnasi liian monessa kappelissa, käytti sisäpolitiikassaan liikaa itsevaltaa ja ennen kaikkea, istui aivan liian pitkään presidenttinä. ”Liian” on maailman helpoin sana. Jos suomalaiset sanoisivat yhtä usein kiitos tai anteeksi kuin liian sitä tai liian tätä, olisimme eittämättä vielä brittiläisiäkin kohteliaampi kansa.

Jokainen toimii kulloistenkin olosuhteittensa mukaan ja enpä näe, että Kekkosen korttipakassa olisi ollut yhtään korttia, jota ei nykyisinkin poliitikkojen pakasta löytyisi. Pelin tavoitteena tosin oli etu, mitä ei nykypoliitikkojen tavoitelistoilta löydy, muutoin kuin vaalien alla. Kekkosen listalla pelin tavoitteena oli Suomen etu. Nykypoliitikko hoitaa maan asioita vain ja ainoastaan sen aikaa kuin on ihan pakko, siirtyäkseen muihin, tärkeämpiin tehtäviin.

Mitä sitten tulee Kekkosen sisäpoliittisiin otteisiin, niin mielestäni se oli ulkopolittista kielenkäyttöä. Moskovassa kun ymmärrettiin ainoastaan ylhäältä määrättyä, totalitarian kieltä, presidentti halusi antaa heille viestin, ettei itäystävän aseellinen ”avunanto” ole, eikä tule olemaan maassamme tarpeen.

Olipa Kekkonen sitten mielipiteet jakaessaan hyvä taikka paha, niin mielestäni hän oli paras mies Suomelle omana aikanaan. Täytyy muistaa, että vielä paremmat miehet eivät koskaan ole valmiita luopumaan katsomopaikoistaan aitiossa. Muistan kymmenvuotiaana, kylmän sodan jo päätyttyä, nähneeni Ulkolinjan reportaasin ukrainalaisesta, ikkunattomasta vammaisten lasten ”kodista”, jossa itse silmänsä puhkoneet asukkaat ”elivät” lämpöpattereihin sidottuina. Joka kerta, kun tämän dokumentin kuvasto palaa yöllä tahi päivällä mieleeni, ajattelen, kuinka hyvin Kekkonen oikein pelasikaan.

Yhtä kaikki, odotan dokumenttisarjoja alati suurella innolla. On samperin mielenkiintoista nähdä kolmen-neljän vuosikymmenen mentyä, minne päin Yleisradiomme kertoo meidän olleen tässä hetkessä rähmällämme.