Oikeaa työtä – Miksi työtä rakastavan kansan on vaikeaa arvostaa ammattimaisuutta?

 

Vuosien aikana olen saanut huomata, että heitä jotka eivät tee mitään katsotaan kieroon, mutta heitäkin, jotka toimivat huolella ja kokonaistehokkaasti katsotaan yhtä lailla kieroon. Olipa kyseessä sitten esimerkiksi maatalous tahi tapahtuma-ala.

Olen maalta kotoisin, Nivalasta. Maaseudullekin on tässä ruuantuotannon halpuuttamisen viime vuosikymmeninä hiipinyt ammattimaisen ruuantuotannon halveksunta. Niin maalla kuin kaupungissa asuvat, muualta ruokarahansa hakevat jaksavat sympatiseerata maa- ja metsätaloutta juuri niin pitkään, kun toimessa on läpitunkevasti läsnä samperinmoinen verenmakuinen tuusaus. Jos rangat revitään lanssista rantteelle David Brownilla halvimman marjaviinin voimin, niin a vot! Työn työläyttä taivastellaan ja viljelijän kärsimystä kauhistellaan. Lietteenajon hajuhaittaankin on helpompi suhtautua ymmärryksellä, jos talon tuuletustelineellä on näkyvissä paskanlevittäjän pilalle hikoilema, pakanamaan topografiakarttaa muistuttava petauspatja. Usein tuntuu, että kotimainen ruuantuotanto olisi hyväksyttävää vain silloin, jos se tapahtuu maa- ja metsätalouden sivutuotteena Surmanluotien kuvastolla ja nykyistä halvemmalla kuluttajahinnalla.

Samantyyppinen asenne peilautuu nyt syvässä kriisissä olevaan tapahtuma-alaan. Tämänkin alan työn pitäisi tuottaa viihdettä kaikille, mutta työn tekijälle itselleen ei saisikaan jäädä mitään käteen. On näkynyt sellaisia kommentteja, että: – Ähäskutit, tapahtuma-alalla työskentelevien pitäisi hommata itselleen oikea työ. Eli tapahtumatuottajille tarjotaan juuri samaa ratkaisumallia, mitä ruuantuottajille on tarjottu yli puoli vuosisataa. Silti kansan tulisi saada leipää ja sirkushuveja, vieläpä erittäin halvalla.

Verisen railon erilaisten ammattien vastavuoroiseen arvostukseen on lyönyt vuoden 1918 tapahtumat. Luokkasota, jonka satavuotisia haavoja lakkipäinen Lada-kuski potee vieläkin. Samaan aikaa toisaalla pitkäaikaistyötön nuori pelkää pilottitakissaan, että joku ulkomailta adoptuitu liikuntaesteinen vie hänen työpaikkansa. Yhtä kaikki, kukaan ei halua jäädä taistelussa alimmaiseksi. Sekä äärivasen että äärioikea ovat viime vuodet liukuneet yhä etäämmälle toisistaan, mikä on sinällään ihan yhtä surullista kuin itse ääri-ilmiötkin.

En ole vielä keksinyt, mitä pahaa on siinä, jos joku yrittää pitkällä tähtäimellä vähentää turhia askeleita ja parantaa huolellisuudellaan sekä työnsä tulosta että taloudellista tulosta. Se, että kaikkia töitä arvostettaisiin, edistäisi sekä ihmisten, että yhteiskunnan menestystä.

Miksi kieltäydymme näkemästä toinen toisemme osan. Vaadimme yrittelijäisyyttä, mutta sen ei tule johtaa onnistumiseen. Onko ahdinko maassamme liian romantisoitua, jotta kykenisimme iloitsemaaan sekä omasta että lähimmäisen menestyksestä muuallakin kuin urheilukentillä?

MattiVilkuna

Nivalasta lähtöisin oleva, kotimaisen ruuan voimalla ja veekasin äänen turvin kasvanut vaikeavammainen merkonomi Oulusta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu