Olemmeko kuulolla vai luulolla?

Olen jo parin vuosikymmenen mittaan ihmetellyt sitä, että kaikkia muita murteita, paitsi stadin slangia tunnutaan pidettävän suomenkielen rikkautena? Ennakkoluulo omaa murretta kohtaan on asunut isolla kirkollakin niin pitkään, että slangitutkimukset ovat hyväksytty kielitieteellisiksi tutkimuksiksi vasta noin kolmen viime vuosikymmenen saatossa.

Helsingin ulkopuolelta selityksiä tuntuu sitten löytyvänkin kuin sivulta seitsemän konsanaan.

–Ei siitä mitään ymmärrä  tai –Stadia puhuvat ovat niin ollakseen. Edellä mainitut väitteet kumoavat minusta toisensa. Jos ei kerran ymmärrä mitään, niin mistä voi tietää, että toinen olisi jotenkin ollakseen?  Halu ymmärtää on ymmärryksen avain. Edelläkuvatun kaltaisessa tilanteessa juuri tämä halu loistaa poissaolollaan.

Olen kiinnostunut kielestämme ja sen murteista. En väitä osaavani stadia sen enempää kuin muitakaan murteita, mutta minulla on halu ymmärtää. Haluan yhtälailla ymmärtää, mitä Karjalan poijjaat ja noirutun Pohojammaan ihmiset puhuvat. Eikä mulla tulisi mieleenkään käskeä Peltosalmelta kotoisin olevaa sisareni miestä puhumaan oikeaa suomea, vaan uuden sanan tullessa vastaan kysyn sen merkitystä.

Satun vammaisuuden pohjalta kumpuavasta kokemuksestani tietämään, kuinka harvat ihmiset keskittyvät nykyään todella kuuntelemaan, mitä toisella on sanottavanaan, vaikka kyselijöitä piisaakin. Puolesta lauseesta keskeyttäjiä ja lopun mukamas omasta mielestään oikein arvaajia riittää kuin näkinkarvaa lammen pohjassa. Meidän olisikin hyvä muistaa toreilla, turuilla ja elämässä yleensäkin Eino Grönin ohje:

– Missä ikinä liikutkin, liiku korva auki. Muutoin on matkasi hukkaan valuva.

+1
MattiVilkuna
Sitoutumaton Oulu

Nivalasta lähtöisin. Kotimaisen ruuan voimalla ja veekasin äänen turvin kasvanut vaikeavammainen, sähköpyörätuolilla liikkuva merkonomi Oulusta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu