Paskaduunia?

Nykyään kuulee etenkin vanhemman väestönosan haukottelevan: – On se kumma, kun ei paskaduuni nuorisolle kelpaa. Miettikäämme kaikki tykönämme, mikä on sitä paskaduunia. Heittelen seuraavassa ilmoille esimerkkejä, jotka ovat elämänvarsitielläni vastaani tulleet. Niistä voi jokainen lukija itse päätellä, onko yhteiskunnassamme vielä olemassa paskoja duuneja ja kenelle niiden pitäisikään kelvata.

Objektiivisesti tarkastellen todella paskat duunit ovat onneksemme käyneet vähiin. Kenenkään ei ole tarvinnut enää 75 vuoteen keräillä nuorukaisten palasia metsistä, eikä lähettää niitä kotiin, sankarihautoihin siunattaviksi. Esimerkki on karu, mutta osoittaa sen, ettemme voi jättää käsitettä ”paskaduuni” ajasta irralleen, joten palatkaamme nykypäivään.

Tärkeä työkin voi liipata melkoisen läheltä paskaduunia, jos sitä ei ole mahdollista tehdä rauhassa ja kunnolla. Esimerkkinä vaikkapa vanhusten kotihoito, missä saattaa olla jopa kolmen minuutin viipymiä asiakkaan luona. Sama koskee mielestäni myös sellaista työtä, jonka päivittäiset matkat työn ääreen ja takaisin pääsemiseksi kestävät yhteensä yli kaksi tuntia. Monilla aloilla työntekijöiltä on kuorittu tyystin pois mahdollisuus ammattiylpeyteen, koska kyseinen tunne ei kohota katetta, vaan laatua.

Paskaduuni voi olla myös hyvin subjektiivinen kokemus. Muutama vuosi rouva Kekkosen poismenon jälkeen, vaalien 1978 ollessa ohi Urho Kekkonen totesi Tasavallan Presidentin viran olevan: – Yksinäisen miehen virka ja niin saatanan paska virka, ettei minun olisi enää tähän pitänyt suostua.

Myös pääministerimme ilmoitti muuan vuosi sitten olevansa paskaduunissa välittömästi sen jälkeen, kun oli ensin bulvaaninsa avustuksella saanut hämmennettyä maamme taksiautoilijoiden leipäpuun sahajauhoiksi siten, että auton tienesti voi jäädä kymmenen tunnin vuorossa alle viiteen euroon tunnilta. Ei siis ihme, että noin kolmanneksen alvittomasta kassasta bruttona tienaava kuljettaja saattaa myös kokea olevansa paskaduunissa.

EK:n johtajisto voi kokea hommansa raivostuttavaksi AY-liikkeen vaatimusten paineessa ja AY-pomo voi alkoholisoitua ja erota tehtävästään, koska näköpiirissä ei enää ole rauhallista työmarkkinatilannetta. Ulkopuolelta katsoen moni on näitäkin duuneja voinut pitää niin sanottuina unelmaduuneina.

Melkoisen heikkoa duunia voi olla myös erilainen sopimussinksaaminen. Yhä useamman työn jatkuvuus on taattu ainoastaan epävarmuuden osalta. Jos lääkäri tahi sairaanhoitaja saa tehdä vastuullista työtään kuukauden, kahden määräyskirjalla kerrallaan tai siivoojan palkka laskee liikkeenluovutuksen seurauksena neljänneksen, työtehtävien säilyessä ennallaan, voimme kaikki kysyä, miksi tällaisen työn tulisi oikeasti kelvata tekijälleen nykymaailmassakaan?  Tähän kun vielä lisätään julkiselle sektorille pesiytynyt tapa teettää työkyvyttömille henkilöille tarkoitettua kuntouttavaa työtä ilmaiseksi työkykyisillä sekä työsuhteitten katkomiset ja ketjuttamiset, niin paskaduunin käsite laajenee entisestään.

On siis olemassa duuneja ja paskaduuneja. Niitä paskaduuneja haluavat tuskin edes he, jotka jaksavat nillittää yhteiskunnan olevan pirun tolalla, kun eivät paskat duunit kenellekään kelpaa. Vammaisuuskin on ajoittain paskaduunia. Etenkin silloin, kun on paska keli, ajorata pyörätuolin alla luistaa, mutta paska itsessään ei luista. Minulle tämä duuni lohkesi sattumusten summana, mutta tuskinpa sitä hoidettavakseni huolisin, jos sitä minulle tarjottaisiin.

MattiVilkuna

Nivalasta lähtöisin oleva, kotimaisen ruuan voimalla ja veekasin äänen turvin kasvanut vaikeavammainen merkonomi Oulusta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu