APUA KOTIHOITOON

Sadut alkavat usein toteamuksella ”Olipa kerran…..”  

 

Olipa kerran onnellinen perhe, joka asui maatilalla.   Talossa asui oman perheen lisäksi syytingillä isovanhemmat sekä lukuisa joukko piikoja ja renkejä.  Piikojen ja renkien palkka koostui etupäässä tilan omista tuotteista sekä vähäisestä summasta rahaa sekä tietenkin asunto- ja ateriaeduista.   Työnantajan velvoitteet hoituivat ilman sen kummempia säännöksiä.  Kaikista pidettiin huolta talon kustannuksella. 

 

Myös kaupungeissa asui onnellinen perhe.  Isä oli töissä ja äiti kotona hoitamassa kotia.  Varakkaimmissa perheissä oli lisäksi kotiapulainen, joka oli useimmiten maalta tullut nuori tyttö.  

Lapset huolehtivat vanhemmistaan, päästyään leivänsyrjään.  Omaisista pidettiin huolta.  Ja niin he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti. (Sadut päättyivät usein näin).  Satu päättyy tähän. 

 

 

Jossakin vaiheessa asetelma muuttui.  Kotiapulaiseen ei normaali perheellä ollut varaa.  Piiat ja rengit muuttuivat maatalouslomittajiksi.  Äiti lähti töihin, lapset saivat koulun jälkeen selviytyä omin neuvoin miten vain.  

Lainsäädäntö muuttui niin, että vastuu omaisten hyvinvoinnista siirtyi enemmän tai vähemmän yhteiskunnalle.  

 

Suuri osa ikääntyvistä kansalaisista haluaisi asua kotonaan niin kauan kuin mahdollista.  Ensiksi voimat loppuvat omakotitaloissa asuvilta, sitten rivitaloissa ja osakehuoneistoissa.   Lisäaikaa voidaan saada omaishoidolla tai kotihoidolla.   Kaikki tämä maksaa kunnalle mutta kuitenkin vähemmän kuin laitospaikka.  Kotiapulaiseen ei ole varaa sillä vakuutukset, sosiaaliturvamaksut, minipalkka, verot jne. ovat sitä luokka ettei eläke riitä.  

 

Entisaikojen maalta tullut kotiapulainen on historiaa.  Suomalainen nuori voi koulun jälkeen saada ”oikeaa työtä” tai sitten pääsee kortistoon. 

 

Monilla eläkeläisillä olisi kuitenkin asunnossaan ”kotiapulaisen huone” kun lapset ovat muuttaneet pois.   Kaukomailta olisi tulijoita  jos lainsäädäntö sallisi.  Eläkkeestä voisi maksaa reilusti enemmän kuin tulija  kotimaassaan voisi ansaita,  kun luontaisetuna olisi asunto ja ruoka, muutama sata nettona kuukaudessa.  Erillinen tapaturma- ja sairausvakuutuskaan ei varmaan maksaisi maltaita.  Samalla säästyisi yhteiskunnan varoja.  Sama apulainen voisi hoitaa esim. pari kolme eläkeläistaloutta. 

 

Missä ajatteluni menee pieleen?   Vaikka tiedän, että minut leimataan nyt rasistiksi ja riistäjäksi, julkaisen tämän kai omaa tyhmyyttäni, verta nenästäni kaivaen.