Laiton maahantulo – ihmisoikeusko?

Lehtikuva
.
.
.
.
.

Ohjelmajohtaja Inka Hetemäki ja Suomen Unicefin julkishallintotyön johtaja Milla Aaltonen kirjoittavat tämän päivän Hesarin mielipidepalstalla turvapaikanhausta otsikolla:
”Ihmisoikeussopimuksista poikkeaminen on uhka meille kaikille”

Aivan oikein he muistuttavat, että ”ihmisoikeussopimuksia ei voi muuttaa niitä rikkomalla.”
Heidän mielestään Suomi lähtisi ”käännyttämislailla” tietoisesti horjuttamaan ihmisoikeussopimuksia.

On hyvä muistaa, että lain tarkoitus on torjua vieraan valtion tai muun toimijan Suomeen kohdistamaa vaikuttamista, joka tapahtuu maahantulijoita hyväksikäyttämällä.

Mielipidekirjoituksessa todetaan: ”Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikkien turvapaikanhakijoiden kansainvälisen suojelun tarvetta ei arvioitaisi (heti maastorajalla yms), ja heidät voisi käännyttää takaisin Venäjälle (ja saapumaan rajatarkastusasemalle, missä kansainvälisen suojelun hakemuksia otetaan vastaan.) (suluissa olevat merkinnat kirjoittajan)”

Mielipidekirjoittajat Inka Hetemäki ja Milla Aaltonen kirjoittavat ettei ”Venäjä ei kuitenkaan ole turvallinen maa.”

Miten voidaan selittää, että Venäjän viranomaisten toimesta heitä kuljetetaan rajalle hyvin turvallisesti?

Supo ja muut turvallisuusviranomaisetarvioivat onko Venäjän välineellistämä turvapaikan haku uhka ja jos on, hallituksen on ryhdyttä toimiin uhan torjumiseksi. Jos hallitus ei niin toimisi, se
heikentäisi Suomen asemaa oikeusvaltiona ja horjuttavat koko kansainvälistä yhteisöä ja turvallisuutta.

Mielipidekirjoittajat Inka Hetemäki ja Milla Aaltonen päättävät kirjoituksensa:

”On syytä katsoa taaksepäin: toiseen maailmansotaan, YK:n ja ihmisoikeussopimusten syntyyn. YK syntyi, jotta maailmansodan kauheudet eivät toistuisi. YK:n peruskirjasta voi rivien välistä lukea pelon siitä, kuinka paha ihminen voi toiselle olla.

YK:n perustamista seurasivat monet ihmisoikeussopimukset, jotka koettiin tarpeelliseksi torjumaan totalitarismia ja poliittista mielivaltaa ja ohjaamaan valtioita kansalaisineen oikeudenmukaisuuteen ja rauhaan. Ihmiset ja valtiot eivät luontaisesti käyttäydy oikein, vaan tarvitsevat yhteiset pelisäännöt. Niillä luodaan yhteistä turvallisuutta, ja ne ovat esimerkin voimana myös tuleville sukupolville.

YK ei valitettavasti kykene olemaan enemmän kuin jäsenvaltioidensa summa, eivätkä ihmisoikeussopimuksetkaan ole täydellisiä. Ihmisoikeussopimuksia ei kuitenkaan voi muuttaa niitä rikkomalla. Siten luodaan sekasortoa, kyseenalaistetaan valtion asema vakuuttavana ihmisoikeustoimijana ja oikeutetaan samalla muidenkin valtioiden mahdollisuus toimia sopimusten vastaisesti. Ihmisoikeussopimuksia päivitetään lisäpöytäkirjoin ja säädellyissä menettelyissä, jotta maailmanjärjestyksellä on jonkinlainen mahdollisuus säilyä turvaamassa meitä kaikkia.”

********

Kirjoittajat toteavat etteivät ihmisoikeussopimuksetkaan ole täydellisiä ja että
niitä päivitetään lisäpöytäkirjoin ja säädellyissä menettelyissä. Nyt valitettavasti ei ole päivitetty tukkimaan Venäjän keksimää porsaanreikää. Mikäli niin ei tehdä, luodaan sekasortoa ja oikeutetaan mahdollisuus toimia sopimusten tarkoitusten vastaisesti.

Mielipidekirjoitus

MattiVillikari1
Sitoutumaton Espoo

Elämäntyöni olen tehnyt it-alalla pankeissa, maksujenvälitysjärjestelmien suunnittelijana. Eläkkeellä ehtinyt seilata kerran Suomen ympäri ja seitsemän kertaa purjeveneellä Atlantin yli.

Kirjoitukseni ovat pelkästään omiani, kun kukaan minua viisaampi ei ole antanut lupaa kirjoittaa omiaan. Joskus esittämäni ajatukset ovat kummallisia, jopa omastakin mielestä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu