Uskallatko ajatella koronasta?

Uskallatko ajatella, että hetki sitten meillä oli päivittäin 800 koronatapausta, nyt luokkaa 200. Uskallatko ajatella tilannetta kahden kolmen viikon kuluttua, jos suojatoimet olisi pidetty entisellään? Aivan, käytännössä meillä ei juuri olisi koronaa.

Uskallat ajatella, että tautia on vielä kahden viikon kuluttuakin, mutta uskallatko kysyä, miksi suojatoimia helpotetaan ja miksi taas vähintäänkin muutama ihminen tulee kuolemaan?

Uskallatko ajatella, että koronaan on kuollut Suomessa yhtä monta ihmistä kuin kuoli Falklandin sodassa? Uskallatko ajatella, että molemmissa tapauksissa turhaan?

Uskallatko muistella, miten pääministeri Marin totesi viime keväänä, että häntä ei kiinnosta yhtään, miten muissa maissa on tautia tukahdutettu? Hallitusta kiinnostaa sen sijaan se, miten muualla suojatoimia puretaan, Marin sanoi. Koronahan oli kuolla käsiin viime kesänä, mutta mm. ulkomaanliikenne piti sen elossa.

Uskallatko muistella, miten THL:n johtajat ja pääministeri selittivät vuosi sitten, että tautia ei voida tukahduttaa eikä siihen pyritä? Uskallatko ajatella, että taudin torjunnan tehoaminen Suomessa on jo kolme kertaa osoittanut, että tauti olisi tukahdutettavissa, ja voitaisiin siirtyä normaaliin elämään? Toki maan rajoilla tarvittaisiin tarkastukset ja nyt rajanylittäjät voitaisiin rokottaakin, mikä ehkäisisi taudin levittämistä.

Uskallatko ajatella, että jos nyt tukahdutettaisiin, niin siitä paljastuisi, että yli 800 ihmistä on kuollut hallituksen ja viranomaisten virheen vuoksi? Toisin sanoen, uskallatko ajatella, että virhe ei paljastu, kun taudin ei anneta vielä tukahtua? Jos tauti sammuisi nopeasti, niin tyhmempikin ymmärtäisi kysyä, että miksi sitä ei tukahdutettu jo vuosi sitten?

Nyt siis taudin leviämistä helpotetaan, kunnes rokotukset sen tainnuttavat.

Mauri Nygård
Kokkola

+1
Mauri Nygård
Keskusta Kokkola
Ehdolla kuntavaaleissa

Oli Kansalaispuolueessa ja sen kaappauksen jälkeen Seitsemän tähden liikkeessä. Aiemmin pitkään Itsenäisyyspuolueen vpj. Nyt palannut Väyrysen perässä Keskustaan ja on vuoden 2021 vaaleissa ehdokkaana Kokkolassa, jonka vaikutusalueen haluaa palauttaa entiselleen ja haluaa eheyttää maakuntaa. Julkista taloutta voidaan eheyttää myös nostamalla hyvätuloisten verotusta ja nostamalla valtionapuja kunnille. Ent. kunnanjohtaja, maakuntaliiton johtaja, tutkija, ym, fil.lis. Ja Suomi ei tarvitse sutta eikä susi Suomea.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu