Nikkelin kaivos lopetettu, ostetaan Petsamo
OLLAAN FIKSUJA JA OSTETAAN PETSAMO
Kun tulevaisuuden historioitsijat kirjoittavat tästä ajasta, niin vielä ei Nato-jäsenyydestä ole aikakirjoihin mitään suurta vahinkoa kirjattavaksi. Oikein toimien nykyinen hallitus voikin sen sijaan luoda maalle loistavan tulevaisuuden ja kehut historiasta kirjoittavilta.
Minulla ei liene toimivaa keinoa saada alla tarkemmin selostettu asia tasavallan presidentinkään harkintaan, josta syystä toivon, että joku vaikutusvaltaisempi tämän tekstin lukeneista saattaisi asian myös hänen ja ministereiden, esimerkksi ministeri Lintilän, harkintaan. Onhan tässä vielä muutama päivä anomuksen jättötyhmyyteen aikaa. Toki peruuttaahan voi senkin jälkeen, jos kehtaa.
Viime kuun, siis huhtikuun 2022, lopulla allekirjoittanut näki netissä pienen suuren uutisen, joka koskee elinkeinoja, Suomen Nato-jäsenyyttä ja huoltovarmuutta: Nikkelin kaivos Petsamossa oli suljettu. Tuon tiedon pitäisi nyt vähintäänkin johtaa aikalisään Nato-jäsenyyttä harkittaessa, sillä ei Venäjä ainakaan juuri nyt ole Suomen kimppuun hyökkäämässä.
Talvisodan jälkeen Petsamon käsivarsi jäi Suomen haltuun. Silloin ei vielä ollut tiedossa, miten merkittävät malmivarat siellä olisi. Kaivostoiminta sai vauhtia jatkosodan aikana ja Petsamon nikkeli oli Saksan sotateollisuudelle tärkeä raaka-aine. Niinpä rauhanteossa Petsamo liitettiin Neuvostoliittoon, ja Suomi menetti yhteyden Jäämerelle.
Taloudellisesti louhittavaa malmia näyttää siis riittäneen runsaaksi 80 vuodeksi. Nyt jäljellä lienee lähinnä saastunut ympäristö, joten maakäytävän Jäämerelle voisi kaiken järjen mukaan saada ostetuksi edulliseen hintaan, ehkä koko entisen Petsamon alueenkin. Kaupat tehdään tietenkin vain ystävällisissä suhteissa olevien kesken. Eikä maakaupan mahdollisuus poistu, vaikka venäläiset päättäisivät käynnistää kaivostoiminnan uudestaan, kun metallin hinta on noussut. Ajatuksissani tuo käytävä olisi demilitarisoitua aluetta, vaikka itse satamakaupunki olisikin suomalaisilla miehitetty.
Venäjän ja Norjan rajajokena on Inarinjärvestä laskeva Paatsjoki. Se on valjastettu vesivoiman tarpeisiin siten, että viisi voimalaa on Venäjän omistuksessa ja kaksi Norjan, ja Inarinjärvi on säännöstelty. Sähköä myydään Venäjältä myös Inarin verkkoon. Mahdollisessa kaupassa voimalaitokset voitaisiin ostaa Suomelle tai jättää entisille venäläisille omistajilleen. Omistaahan Fortumkin Venäjällä melkoisen määrän voimalaitoksia.
Maailmantilanne opettaa, että kyseinen kauppa olisi tärkeä huoltovarmuuden ja bisneksen kannalta, mikä perustelee myös rautatien rakentamista Soklin fosforiesiintymän kautta Jäämerelle.
Suomen lähtemistä mukaan jatkosotaan on perusteltu mm. sillä, että Saksa hallitsi liikennettä Tanskan salmissa. Kun meillä olisi rautatieyhteyden päässä oleva satama Jäämerellä, niin emme olisi niin suuresti riippuvaisia Itämeren liikenteestä. Huoltovarmuutemme eli turvallisuutemme paranisi kohisten. Myös Soklin kaivoksen avaaminen parantaisi huoltovarmuutta, sillä lannoitteita tullaan tarvitsemaan jatkossakin. Soklin esiintymässä on fosfaatin ohella myös rautaa ja harvinaisia maametalleja.
Bisneksen suuri mahdollisuus liittyy Koillisväylään, siis meritieyhteyteen Siperian pohjoispuolitse Amerikkaan, Japaniin, Kiinaan, Koreoihin. Venäjällä on tarkoitus saattaa reitti ympärivuotiseen käyttöön jo vuonna 2025. Venäjä myös säännöstelee, minkä maan laivoja se sallii tulla reitille. Suomalaisetkin laivat ovat jo hieman reittiä käyttäneet.
Sanomattakin on selvää, että radalla ja satamalla olisi huomattava merkitys Lapin elinkeinoelämälle ja aluepoliittiselle sijainnille maapallolla, vaikka rata rakennettaisiin loppuosiltaan porotaloutta varoen ihan itärajaa seuraillen. Radan käyttäminen saattaisi kiinnostaa myös Venäjän metsätaloutta.
Suomineidon niskaan tulee Norjalta maakieleke. Sitä rajaa sopisi samassa kaupanteon (tai vuokrauksen) yhteydessä neuvotella oikaistavaksi.
Nyt ajetaan Venäjää samankaltaiseen tai mieluummin tiukempaankin eristykseen kuin NL oli aikoinaan. Puolueettomille maille kuten Sveitsille ja Suomelle tilanne tarjoaa silloin hyvän taloudellisen aseman kuten oli menneinä vuosikymmeninä. EU saattaa tosin aluksi oikutella, mutta kauppaa silti käydään, eikä EU ole koko maailma.
x x x
On kysytty, että mistä saadaan rahat toteuttaa tämä Petsamon kauppa ja investoinnit. Että onko meillä taloudellisia edellytyksiä? Vastaan seuraavalla tavalla, hieman edellä olevaa toistaenkin:
Taloudellisia edellytyksiä tulee sitä kautta, että ei tarvitse investoida Naton vaatimaa määrää sotakoneisiin. Vaatimukset lisääntyvät entisestään, jos/kun USA haluaa taas valtaan todennäköisesti tulevan Trumpin kaudella siirtää vastuuta Naton rahoittamisessa Eurooppaan.
Uskon mahdollisuuteen tehdä korjaus hävittäjähankintaan. Emme tarvitse ystävällismielisten naapureiden keskellä isoja, kömpelöitäkin hyökkäyskoneita pitkän matkan ohjuksineen. Jos vaikka neuvoteltaisiin koneitten määrä puoleen. Ehkä per kone tulisi kalliimmaksi, mutta säästettäisiin jo hankintamenoina viitisen miljardia ja ylläpitokustannuksissa lisää.
En myöskään investoisi isoihin ja kalliisiin sotalaivoihin. Kai ne on tarkoitettukin operaatioihin Afrikan rannikolla. Suomessa käytävässä sodassa ne upotettaisiin alta aikayksikön. Korvetit voitaisiin myydä pois. Muuten korvetit tulevat maksamaan alun toista miljardia euroa.
Sen sijaan jokaisen suomalaisen sotilaan repussa pitäisi olla drooni, mieluimmin sellainen, joka voi pikku paukun pudottaa alas. Sellaisia voidaan valmistaa osaksi omana tuotantona. (Skifin puolelle taitaa mennä ajatus, että kannattaisiko viisaitten pohtia, että soveltuisiko älykäs drooniparvi myös ilmapuolustukseen? Olisivat ilmamiinoja niin kauan kuin energiaa ilmassa pysymiseen riittäisi.)
Taloudellisia edellytyksiä tulee sitä kautta, että luovumme suunnitellusta pysyvästä Venäjän kapseloimisesta, eristämisestä. Käydään kauppaa joka suntaan. Kapselointi sisältyi suunnitelmaan, miten USA saadaan johtavaksi maaksi maapallolla. Project for new American century. PNAC. Ajatuspajan perustajia Robert Kagan, apul.ulkoministeri Victoria Nulandin puoliso.
Taloudellisia edellytyksiä ja rahalla korvaamatonta huoltovarmuutta tulee satamasta Jäämerellä ja lannoitetehtaasta.
Taloudellisia edellytyksiä suuressa määrin tulee Koillisväylästä, mikä saattaa avautua piankin ympärivuotiseen käyttöön juuri Venäjän kanssa hyvissä väleissä oleville maille, tuskinpa muille. Nyt pitää ajatella kauas tulevaisuuteen. Pitää ottaa huomioon myös mahdolisuus, että Suezin kanava tukitaan laivaliikenteeltä, jolloin Koillisväylän edullisuus kasvaa entisestään. Tuskinpa tätä on nyt laskelmissa otettu huomioon. Välillä kanava olikin aika pitkään tukossa.
Aluetaloudellisesti rautatie, kaivos ja satama olisivat tietenkin Lapille suureksi hyödyksi. Lappi ei olisi enää entiseen verrattuna kovinkaan syrjäinen maailmankolkka, ja maakunta olisi taloudellisessa mielessä entistä omavaraisempi. Se näkyisi tuloina valtion kassaan ja menojen vähentymisenä.
Rautatien ei siis tarvitse olla yritystaloudellisesti kannattava, vaikka voihan se sellaiseksikin muodostua. Etenkin jos liikenne Tanskan salmien ja / tai Suezin kanavan kautta vaikeutuu.
x x x
Seuraavaksi esitän tärkeimmän ja toiseksi tärkeimmän syyn pysyä puolueettomana, eli syyt olla liittymättä Naton jäseneksi. Mahdollisuus Petsamon ostamiseen tulee kolmantena.
Puheet liittymävaiheen mahdollisista Venäjän vasta-askelista ovat lähinnä hämäystä siinä mielessä, että tärkein saattaa tulla vasta kymmenien tai muutaman sadan vuoden kuluttua. Kysymys on siitä, miten Venäjän johto mahdollisesti liitossa Kiinan kanssa toimii siinä vaiheessa, kun se tietää tai luulee tietävänsä seuraavan suursodan olevan tulossa?
Aivan oikein! Se hyökkää ennakoiden ja varoittamatta Nato-Suomen kimppuun tuhoten massiivisella ohjushyökkäyksellä puolustautumiskyvyn jämeriltä aseilta. Tavaraa tulee maalta, mereltä ja ilmasta, ja mikään Naton pykälä ei ehdi apuun. Jos sitten esimerkiksi kahden viikon kuluttua tulee muutakin kuin villasukkia, niin taistelut käydään Suomen maaperällä ja rannikolla, esimerkiksi Porissa.
Suursota saattaa jäädä kytemään nykyisestä Ukrainan sodasta. Häviävä puoli haluaa tulevaisuudessa revanssia. Se oli Hitlerinkin nousun ja sodan taustalla.
Nato-jäsenyys ei suursodassa houkuttele Venäjää hyökkäämään Suomeen, vaan se pakottaa. Syyn antaa, että Pietari, Putinin kotikaupunki, on liian lähellä ja siellä muistetaan viime sodassa kaupungin piirityksessä yli 600 000 nälkään kuollutta. Hyökkäyksellä suojellaan myös Murmanskia ja Arkangelia, jopa Moskovaa. Ja koko maa pyritään miehittämään. Pienet rajansiirrot Kannaksella eivät aseteknologian kehittymisen vuoksi nyt riitä. Ja epäluotettavaksi käynyt maa pyritään liittämään suoraan Venäjän yhteyteen. Ehkä täällä puhutaan tulevaisuudessa pääkielenä venäjää.
Se toiseksi tärkein syy jäädä jäsenyyden ulkopuolelle on, että jäsenyys lisää atomisodan riskiä maapallolla. Osapuolten välinen yhteinen maaraja ilman Kaliningradia lähes kolminkertaistuu. Eli jo pelkästään teknisen virheen mahdollisuus kasvaa. Kerran venäläinen ohjus seikkaili Lapissa. Onneksi ilman ydinkärkeä. Amerikassa pommeja on pudonnut vahingossa maalle ja mereen ja räjähdys on ollut lähellä.
Siis todellisuudessa Nato ei voi antaa mitään turvaa. Jäsenyys vetää meidät meille kuulumattomiin sotiin ja saattaa Suomen suursodassa hyökkäyksen kohteeksi ja taistelutantereeksi. Suomi haluaa nyt ängetä itsensä vapaaehtoisesti maailmanpolitiikan kuumimpaan ytimeen eteen työnnetyksi tukikohdaksi. Hirmuista, Paasikivi sanoisi.
Suomessa Nato-mielipide on syntynyt ryssävihassa isoisien mielissä tietämättä sopimuksen sisältöä, ja halu jäsenyyteen on periytynyt kenenkään asiaa tutkimatta poliitikoille, puolueille ja medialle, mikä viime kädessä maata johtaakin. Viidenteen pykälään on uskottu kuin uskossa uskotaan, vaikka se ei määrää, minkälaista tukea kukin maa antaa. Sopimuksessa on myös pykälä, mikä edellyttää, että kunkin maan pitää olla kykenevä puolustamaan itseään. Jos kykyä ei näytä löytyvän, niin vasta sitten muiden pitää tukea.
x x x
Ukrainan sodasta sen verran, että siellä nyt USA (sotaelinkeino eli Nato) ja Israel käyvät proxy sotaa Ukrainan maaperällä ukrainalaisilla sotilailla. Kumpikin näistä toivoo, että sodasta tulisi mahdollisimman pitkä ja kuluttava.
Terveisin
Mauri Nygård
FL, maantieteilijä,
Kekkosen ilmaisun mukaan Suomi on jo runnattu Natoon. Paasikivi sanoi, että tosiasiat pitää aina tunnustaa, muuten perusteet eivät pidä. Toivon minäkin, että kylmä tahto voittaisi ja Suomi säilyttäisi nykyisen asemansa.
Koillisväylän aukeaminen ympärivuotiseen käyttöön on toiveajattelua. Suomi tarvitsee sataman Itämeren satamien lisäksi. Paras vaihtoehto on ehdottomasti Skibotn, joka on lähellä Suomen rajaa Atlantin rannikolla. Tämä turvallisuuspoliittinen ratkaisu on jätetty tekemättä ja se on iso virhe.
Venäläisetkin ovat ehkä oppineet virheistään, koska he tuntevat historiansa hyvin. Kerran he myivät Alaskan, mutta eivät tee sama virhettä uudestaan.
Ilmoita asiaton viesti
Turha siis kuvitella, että myisivät Petsamon.
X
Ilmoita asiaton viesti
Yrittämättä ei tiedä ja juuri nyt olisi otollinen momentum yrittää. Ja on alueissa kokoeroa eikä Venäjän ole pakko koko Petsamoa myydä, jos ei halua. Tieurat ja satama-alue riittävät minimissään, tai pitkäaikaiset vuokrasopimukset. NL pyysi saada vuokrata 30 vuodeksi Pietarin edessä olevia saaria ja olisi antanut tilalle suuret alueet Karjalasta, mutta ei sopinut ”ei tuumaakaan” Erkolle. Saatiin taistella sata päivää urhoollisesti. Samoin kuin nyt Ukrainassa ei tuumaakaan presidentin johdolla saavat taistella ehkä sata kuukautta ja Suomenkin avustuksella.
Ilmoita asiaton viesti
Siellähän on menossa proxy sota. USA, sotateollisuus ja Israel käyttävät Ukrainaa ja sen sotilaita sijaisinaan. Tosin nythän kerrotaan, että on siellä israelilaisia palkkasotilaita.
Ilmoita asiaton viesti
Juuei. Ei kaikelle muullekin tässä tarinoidulle, mutta etenkin sille Petsamolle. Jos syytä kaivataan, niin se tulee tässä: itseltä varastettua ei osteta takaisin. Piste.
Ilmoita asiaton viesti
Joko me nyt tähän sotaan liitytään Petsamoa hakemaan?
Ilmoita asiaton viesti
Juuei
Ilmoita asiaton viesti
Kaikkiin kohtiin ei.
Venäjä on arvaamaton ja pettäjä. Siksi Nato ja puolustus, ei mennä sotaan. On ollut puhetta, että Venäjä lopetetaan väkisin ja maa laitetaan palasiksi. Ehkä sitten pyydetään 10% ne menetetyt maat takaisin.
Ilmoita asiaton viesti
Eli Suur-Suomea Petsamon sijasta! Olisin tyytynyt vähempään ja varmempaan.
Tuo valtion lyöminen maahan ja nöyryyttäminen johtaa samaan kuin Saksassa. Nythän jo nöyryytimme Venäjää muutaman vuosikymmenen kestäneellä sotapropagandalla ja sillä, että emme vastanneet edes kirjeeseen. Olemme oikein elämöineet, että uskallammepa sylkeä silmille. Tulos oli lopulta toivottu.
Ilmoita asiaton viesti
Lintilää ei ainakaan kannata laittaa ostosreissulle, hän kun on ravimies, niin ostaa kuitenkin ennemmin hevosia tai pelaa rahat totossa.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä kun on vaan suurista bisneksistä kysymys. Soklistakin on menossa esiselvitys, jonka pitäisi valmistua syksyllä. Ja Koillisväylää on jo käytetty usean kuukauden ajan vuodesta. Venäjällä on jäänsärkijä, jonka kehutaan selviävän neljä metriä paksusta jäästä.
Ilmoita asiaton viesti
Mahtaakohan kauppoja tulla, kun lähellä on Polarnyj, Severomorsk ja Murmansk, Jäämeren laivaston tukikohta-alueet? Enpä usko.
Ilmoita asiaton viesti
Totta on, että lähellä on arvokohteita, mutta nyt ne ovat jo lähellä Natoa. Voisi hyvin ajatella, ja ajattelenkin venäläisen aivoin, että Nato ei mielellään hyökkää Venäjälle Suomen maa-alueen kautta. Naton on helpompi iskeä suoraan Venäjälle, mikä nykyisin on pohjoisessa tilanne. Että puskurivyöhyke olisi Venäjän etu, jos Suomeen luotetaan.
Ilmoita asiaton viesti
Mitähän Petsamossa on suljettu, kaivos vai sulatto? Linkki? Tämä oli uutisissa jo kauan sitten:
Venäläinen Nornickel sulkee saastuttavan nikkelitehtaansa Petsamossa – tuotanto jatkuu kauempana Suomen rajasta
Nikelin tehdas ajetaan alas ensi vuoden aikana, ja sen koneita siirretään Nornickelin muihin laitoksiin. Tehdasrakennukset on tarkoitus purkaa vuoden 2025 loppuun mennessä.
https://yle.fi/uutiset/3-11643895
https://www.nornickel.com/news-and-media/press-releases-and-news/nornickel-shuts-down-smelter-in-nikel-town/
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos tiedosta! Luin tosiaankin pikku-uutisen, että on suljettu viime vuonna, luultavasti oli suomeksi. Ei siinä sana sulatto jäänyt mieleeni. Sulatto sinänsä on meikäläiselle eräällä lailla tuttu paikka, kun isäni työskenteli Rautaruukin sulatolla ja kävin siellä toki moniaita kertoja. Tarkoitan, että olisi minun pitänyt huomata, jos vain sulatosta kerrottiin, mutta siitähän silti todennäköisesti oli kysymys.
Nyt ei ole meikäläisellä mitään käsitystä, miten alkuperäisen uutisen löytäisin, mutta eipä sillä nyt niin hirveän suurta merkitystä ole. Olin nimittäin kyllä ottanut huomioon, että tuotanto voidaan käynnistää uudestaan. Nikkelin hinta oli tässä muutama vuosi sitten kovin alhaalla ja silloin kaivoksen sulkeminen olisi ollut luonnollista. Nyt taasen uudestaan käynistäminen. Ajattelin ja kirjoitinkin, että maakauppoja tai vuokrausta voidaan tehdä kaivoksesta riippumatta. Suomihan tarvitsisi lähinnä vain sataman ja sinne kulkuyhteydet.
Näin olin kirjannut tuonne blogiin:
”Nyt jäljellä lienee lähinnä saastunut ympäristö, joten maakäytävän Jäämerelle voisi kaiken järjen mukaan saada ostetuksi edulliseen hintaan, ehkä koko entisen Petsamon alueenkin. Kaupat tehdään tietenkin vain ystävällisissä suhteissa olevien kesken. Eikä maakaupan mahdollisuus poistu, vaikka venäläiset päättäisivät käynnistää kaivostoiminnan uudestaan, kun metallin hinta on noussut.”
Ilmoita asiaton viesti
Millä tavalla Israel sotii Ukrainassa? Maa on kieltäytynyt myymästä aseita Ukrainalle eikä se ole liittynyt pakotteisiin.
Ilmoita asiaton viesti
Israelin, Ukrainan ja Kyproksen kolmoiskansalainen Ihor Kolomoiskiy oli heti alussa rahoittamassa Azovan pataljoonaa, siis yksityisarmeijaa, sotimaan Ukrainan venäjänkielisiä vastaan ja se olikin merkittävässä roolissa, kun separatistit ajettiin alueellisesti ahtaalle niin, että niille jäivät vain tynkämaakunnat, eivät hyvät toiminnalliset alueet. Muitakin yksityisarmeijoita oli. Eräs rahoittaja on alunperin Unkarista lähtenyt miljardööri Soros, joka on säätiönsä kautta ja kai suoraankin rahoittanut äärikansallisten ryhmää, joka taisteli separatisteja vastaan. Valtion armeija ei halunnut osallistua sisällissotaan. Soros uhosi sijoittavansa miljardi dollaria Ukrainaan ja on vaatinut toimia Venäjää vastaan. Seppo Paasikallion mukaan monet Maidanin mielenosoittajista olivat Soroksen rahoittamia. Kolomoiskiy on sama herra, joka rahoitti ja nosti presidentiksi ”ei tuumaakaan” Zelenskyin. Zelenskyillä on sukulaisia Israelissa. Soroksen sukulaisten asuinpaikasta en tiedä, mutta hänellä on yhteinen kulttuuritausta tämän valtakaksikon kanssa.
Seppo Paasikallio kirjoitti 31.5.2014, että tämä sotahan on USAn Ukrainaan nimittämän nukkehallituksen toimenpide saada Venäjä hyökkäämään Ukrainaan puolustamaan siviilejä. Sotaa on siis käyty kahdeksan vuotta ja Zelenskyille ei millään sopinut Minskin sopimuksessa päätetty autonomia venäjänkielisille.
Ilmoita asiaton viesti
Israelin intressi ja viha venäläisiä kohtaan kumpuaa tietenkin siitä, että Venäjä on Israelin vihollisten tukja. On nyt ollut hääräämässä Syyriassa ja haitannut hyvää sissisotaa. Israel pommitti venäläisiä useaan kertaan ohjuksilla Syyriassa. Kerran oikein koordinoidusti yhtä aikaa ranskalaisten kanssa. Ranska lähetti ohjuksensa lentotukialukselta. Putin nieli hiljaisuudessa nämä provokaatiot, mutta ovathan ne tietenkin jääneet vaikuttamaan. Ihmisiä ne diktaattorit ja puolidiktaattoritkin ovat.
Lähi-Idässä Israelin ja sotaelinkeinon intressit ovat hyvin yhtyneet. Muslimimaista monet ovat nyt sorakasoina, sisällissodassa tai myötämielisen diktaattorin vallassa. Kumpikin taho toivoo mahdollisimman pitkäkestoisia sotia. Afganistankin oli hyvä projekti, vaikka lopulta tuli turpiin. Siellähän Suomikin jo oli Naton joukoissa väriä tunnustamassa. Jatkossa pitää sitten Suomelta olla enemmän sotilaita ja kalustoa.
Kerrotaan, että Azovan tunneleissa olisi nyt israelilaisia palkkasotilaita ja amerikkalaisia neuvonantajiakin. Nämä tiedot ovat enemmänkin huhuja, kunnes ihmiset saadaan kuvattaviksi ja tuskinpa saadaan.
Ilmoita asiaton viesti
Ostetaan ostetaan, mutta kun minä en myy Petsamoa!
Ilmoita asiaton viesti
Petsamo on nykyään niin saastunut, että ei sitä kukaan ostaisi.
Venäläinen kaivosjätti Nornickel sulkee nikkelisulattonsa Nikelin kaupungissa Norjan rajan tuntumassa. Tehdas on päästöillään pilannut vuosikymmenien ajan ilmaa, vesiä ja muuta luontoa. Vaikutukset ovat tuntuneet paitsi Venäjällä, myös Norjan puolella, missä ilman rikkidioksidin raja-arvot ovat välillä rikkoutuneet.
Pahimmillaan tehtaalta pääsi ilmaan 400 000 tonnia rikkidioksidia vuodessa. Viime aikoina määrä on ollut noin 90 000 tonnia vuodessa. Sekin on toki reilusti enemmän kuin esimerkiksi Suomen tai Norjan koko rikkidioksidipäästöt.
https://yle.fi/uutiset/3-11643895
Ilmoita asiaton viesti
Nuo tietosi Seija ovat siis vuodelta 2000 ja minä luin, että viime vuonna on Nikkelissä lopetettu. Purkutöitähän sitten varmaan riittää. Olen tässä oppinut Inarin ihmisiltä, että Venäjällä olisi ollut suunnitelmia turismista. Siihen liittyi varmaan luostarin uudelleen rakentaminenkin, mikä lienee jo varsin pitkällä. Alkuperäinen Nikkelin eli Kaulatunturin kaivos on saamani tiedon mukaan nyt todella suljettu, kuten sulattokin, mutta kuinka kauan kaivos on ollut suljettuna, ei ole tiedossani. Nikkelimalmia louhitaan edelleen Petsamon käsivarren alueella Zapoljarnyissä, mikä on noin 30 km Nikkelistä tai Nikelistä itään. Sinne on rakennettu noin 15 000 asukkaan kaupunki, ja kyseessä lienee edelleen louhinta avolouhoksesta.
Saamani alkuperäinen käsitys nikkelitoiminnan kokonaan loppumisesta Nikkelissä piti siis paikkansa. Nikkeliesiintymiä lienee Käsivarressa useita, mutta rikkidioksidi ei enää ole Paatsjokivarressa liikkumisen rajoite.
Ilmoita asiaton viesti
Et kai sinä sitä myydä voikaan. Vaikka toi maan myyminen olisikin tuttua.
Ilmoita asiaton viesti
Eihän sitä viholliselle mydä.
Ilmoita asiaton viesti