Mitä on köyhyystutkimus?

 

Jotenkin jäi korviin soimaan maininta, että hän (Maria Ohisalo) on köyhyystutkija.  Köyhyystutkija ..mitä tekee köyhyystutkija? Tutkii tietenkin köyhyyttä, mutta tutkimus sitten tuottaa tulokseksi? Suoraan sanoen en tiedä, ja siksi on ehkä paras, että yritän ottaa selvää.

Ohisalon väitöskirja on nimeltään ”Murusia hyvinvointivaltion pohjalla: leipäjonot, koettu hyvinvointi ja huono-osaisuus”.  Artikkeliväitöskirjasta on netissä johdanto-osa (alla viite); artikkelit (4) on itse kaivettava esiin. Ekonomistia hieman oudoksuttaa, että kirja (johdanto ja kolme artikkelia) on suomeksi. Artikkelit on julkaistu Teologisessa aikakauskirjassa, Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä ja KELAn Huono-osaisten hyvinvointi Suomessa –teoksessa. Yksi artikkeli on julkaisematon käsikirjoitus. Artikkeleissa on yhteensä 12 kirjoittajaa (yleensä samat kolme), joten voi päätellä, että sosiologiassa kolme tutkija voi yhdessä tehdä kolme väitöskirjaa kirjoittamalla neljä artikkelia. Kuulostaa vähän erikoiselta. Taloustieteessä on yleensä vaadittu kolmea artikkelia, joiden on yleensä (toki on joitain poikkeuksia) oletettu olevan julkaistun ulkomaisissa aikakauskirjoissa. Ehkä taloustieteilijät eivät tule toimeen keskenään, koska yhteisjulkaisuja ei väitöskirjavaiheessa juuri ole. Mutta toisaalta on todettava, että esimerkiksi lääketieteessä kirjoittajien nimilista vie joskus puoli sivua.

Mutta se ”muotoseikoista”. Tutkimuksen kohteena ovat leipäjonoissa olleet kansalaiset, joita on haastateltu eri paikkakunnilla. Haastattelun luonteesta saanee jonkinlaisen kuvan toteamuksesta, että ”vastausmahdollisuutta on tarjottu kaikille kussakin avustuspaikassa aineistonkeruuhetkellä käyneelle henkilölle”. Kyselyvastauksia on sitten verrattu koko väestöstä saatuihin KELAn Kansalaiskyselyn tietoihin (se puolestaan on ”tavanomainen” puhelinhaastattelu). On hieman vaikea mieltää, että aineistoja voisi verrata keskenään, mutta ei annetta otantateknisten yms. asioiden häiritä tässä yhteydessä.

Kyselyssä ruokajonossa olijoilta tiedusteltiin vastausta joukkoon kysymyksiä tai väittämiä, jotka olivat luonteeltaan seuraavanlaisia ” Tunnen itseni huono-osaiseksi”, ”Ihmisiin voi luottaa”, ”Pystyn huolehtimaan veloistani”, ”Huumeiden käyttö aiheuttaa minulle ongelmia”, ”Nautin huumeiden käytöstä”, ”Olen väsynyt huumeiden käyttööni”, Saan seuraavia …. KELAn tukia” ja niin edelleen (näitä on paljon).  Vastausten summarisointia (anteeksi kielikummajainen) varten tehdään (Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä julkaistussa) tutkimuksessa faktorianalyysi, jonka tuloksena päädytään seuraavan kolmen faktorin esitykseen ”Elämään tyytymättömyys ja heikko terveydentila”, ”Taloudellinen huono-osaisuus”, ja ”Masennus, yksinäisyys ja nälkä”. Sen jälkeen tarkastellaan, miten nämä faktorit relatoituvat eri tekijöihin (vastauksiin kyselyssä). Päätulos näyttää olevan, että vastaajien välillä on eroja (ja erot liittyvät demografisiin ja sosioekonomisiin tekijöihin) ja kun verrataan leinjonoissa olevia ja muita kansalaisia, päädytään siihen, että leipäjonoissa olevat ovat huonommassa asemassa. Kirjassa tutkimustulosten sanotaan olevan ”yhteiskuntapoliittisesti kiinnostavia, sillä ne kertovat epätasa-arvosta suomalaisessa yhteiskunnassa”….. ja ”päädytään siihen, että hyvinvointivaltion vuotavat haavat luovat riskin, että huono-osaisten auttaminen jää vapaaehtoisuuden, kirkon ja kolmannen sektorin varaan, kun julkinen valta ei kanna sille kuuluvaa vastuuta”.

En tiedä, olenko oikeassa, jos tulkitse tutkimuksen tuloksia vähemmän runollisesti niin, että köhillä menee huonosti ja valtion pitää auttaa heitä (antaa heille rahaa) nykyistä enemmän. Joku voisi sanoa, että näihin johtopäätöksiin pääsemiseksi ei tarvita väitöskirjoja, mutta olkoon sanomatta. Se mikä minua vaivaa, on kuitenkin koko perusasetelma. Minun mielestäni ylivoimaisesti täkein köyhyyteen ja huono-osaisuuteen liittyvä kysymys on yksinkertaisesti ”miksi”. Mitkä ovat ne tekijät, jotka johtavaan pysyvään köyhyyteen”, ja annettuna se tieto, miten köyhyyttä voidaan vähentää. Jälkimmäiseen kysymykseen osaan on tietysti helppo vastata niin, että annetaan heille lisää rahaa (otetaan rikkailta ja annetaan köyhille). Mutta on vaikea nähdä, että tämä olisi ratkaisu. Ainakaan se ei voi olla pysyvä ratkaisu ja koko yhteiskunnan kannalta paras mahdollinen ratkaisu.

Kyllä ratkaisua pitäisi pikemminkin hakea niistä kannustimista, joita ennen kaikkea nuorille ihmisille yhteiskunnan toimesta luodaan. Suomalaisen yhteiskunnassa koulussa hyvin pärjänneistä arvostetaan ja tuetaan monin eri tavoin, kun taas huonosti menestyneille tarjotaan vain sosiaaliavustuksia ja välillä vähän keppiäkin. Ehkä pahinta on se, että sosiaalipolitiikassa kieltäydytään kategorisesta myöntämästä sitä, että ”annetaan rahaa” –politiikka voi osaltaan johtaa köyhyyden kasvuun ja köyhyyden periytymiseen. Niin kauan kuin politiikka perustuu testaamattomiin uskomuksiin, poliittisiin doktriineihin ja poliittisen fraseologian kielikuviin, köyhyys tuskin häviää mihinkään Suomesta.

http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-2517-6

meeviren

Taloustieteen professori (emeritus), Turun yliopisto

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu