He eivät tehneet mitään

Ikääntyneiden työllisyysasteet

Odottiko joku budjettiriihestä uutta avausta Suomen talouden ”pelastamiseksi” ja julkisen talouden tasapainon saavuttamiseksi. Tuskin kukaan. Lopputulos oli kuitenkin vielä reippaasti alle odotusten: niin kuin aina, poliitikkojen tapauksessa isot asiat menevät helposti sekaisin ja suuntaa haetaan verbaalisesta kunnostautumisesta.

Julkisyhteisöjen (käytännössä kuntien ja valtion) velka oli maaliskuun lopussa 154 miljardia euroa, eli 64 prosenttia suhteessa kokonaistuotannon (BKT) arvoon. Kuluvan vuoden lopussa luku saattaa jo lähennellä 80 prosenttia, jos BKT supistuu luokkaa 10 %. Ensi vuonna valtion velka kasvaa 12 miljardia ja jos kunnat jatkavat viime vuosien velkaantumistahtia, kasvaa julkisyhteisöjen velka 15 miljardia euroa. Vaalikauden loppuun mennessä ollaan varmaan ylitetty 200 miljardin raja ja prosenttiluvuissa aletaan hätyytellä ”etelän maita”.

Toki nyt on pakko ottaa velkaa, mutta ongelma on siinä, että meillä on hallitus, joka ei tunnu välittävän tuon taivaallista julkisen talouden tasapainosta. Olen aivan varma, että tällä vaalikaudella ei tehdä yhtään saneeraustointa julkisiin menoihin. Ainoa mitä tapahtuu, on verotuksen kiristyminen; se kiristyy aivan varmasti kunnissa mutta valtio tuskin jää ”Pekkaa” pahemmaksi. Jos kohta nyt ei ole paras ajankohta menojen yleiselle leikkauksille, niin aika surkeaa on, jos hallitus ei löydä lainkaan leikkauskohteita menopuolelta. Ehkä tyypillistä on ”järjestöjen” tulojen menetysten korvaaminen”. ”Järjestöt on ihmeellinen kerjäläisarmeija”, joka elää pelkästään julkisen sektorin tuen varassa.  Jos jokin järjestö on elintärkeä yhteiskunnalle, liitetään sen valtion hallintoon. Jos se ole, niin kerätköön itse varansa – varsinkin, kun puhe on KANSALAISjärjestöistä.

Luulisi, että nyt tiukkoina aikoina voisi katseen suunnata kohteisiin, jotka ovat poliittisen suhmuroinnin seurauksena nauttineet vuosikymmenet verovapaudesta. Ammattiliittojen ja muiden järjestöjen ja säätiöiden verotuki on miljardiluokkaa, mutta taas kerran siitä olla hiiren hiljaa. Sen sijaan valppautta riittää joka vuosi lämmitysöljyn verotuksen kiristämiseen. No, tehdään tilaa kiinalasille kiivihiilivoimaloille.

En tiedä, odottiko joku hallitukselta jotain työllisyyspäätöksiä. En minä ainakaan. Niin kauan kuin SAK käytännössä istuu hallituksessa, mitään ei tietenkään tapahdu. Ainoa mitä tapahtuu, on erilaisten työllisyystavoitenumeroiden luetteleminen. Mitä ihmeen järkeä tällaisissa ”tavoitteissa” on? Eikö hallitus ymmärrä, että talous sakkaa pahanpäiväisesti, eikä se ole mikään Koronan syy. Talous on sakannut jo toistakymmentä vuotta, mikä vaan raadollisesti kertoo siitä, että Suomen talous ei ole kilpailukykyinen. Se ongelma taas ei ratkea ”järjestöjen” lounaspalavereissa, vaan tekemällä päätöksiä joilla kustannuksia lasketaan (siis vielä kerran, lasketaan, ei nosteta).

Hallituksella ja eduskunnalla on kai edelleenkin valta päättää työttömyyskorvausjärjestelmästä ja muista työllistymiskynnykseen vaikuttavista tekijöistä. Mutta mitään ei tapahdu. On vain hirveä toivottelu siitä, miksi ikääntyneet työntekijät eivät työllisty (”työnantajat eivät ymmärrä, että ikääntyneet työntekijät ovat voimavara”, ”työnantajat käyttävät tilaisuutta hyväkseen” jne.). Kukaan ei rohkene puuttua itse ongelman ytimeen – siihen, että työn tuottavuus ja palkat eivät kohtaa. Ikääntyneet työntekijät eivät yksinkertaisesti vaan (keskimäärin) ole yhtä tuottavia kuin ”keski-ikäiset” ja toisaalta heidän työvoimakustannuksensa ovat korkeammat (plus monta muuta syytä, esimerkiksi se, että ikääntyneiden uudelleenkouluttaminen ei ole samalla tavalla kannattavaa kuin nuorten työntekijöiden). Toki on poliittisesti epäkorrektia sanoa näin, mutta joskus asioista pitää puhua niiden oikeilla nimillä.

Jos palkkataso on riippumaton tuottavuudesta, niin kuin se suomalaisessa järjestelmässä paljolti on, että silloin joustetaan työllisyydessä. Ikääntyneet työntekijät eivät saa työitä normaalioloissa. Ongelma tosin ei ole Suomea koskeva vaan lähes kaikkia Euroopan maita vaivaava. Ranskalaisella professorilla Gilles Saint-Paulilla on mainio vertailu Ranskan ja USA työllisyysasteista (ks. oheinen taulukko). Ranskassa ikääntyneiden työllisyysasteet ovat kautta linjan alemmat kuin USA:ssa. Erityisesti huonosti koulutettujen työllisyysaste on Ranskassa lähellä nollaa, kun taas USA:ssa se on siedettävän korkea. Syy paljastu palkkatilastoista: USA:ssa palkat laskevat 50 ikävuoden jälkeen kaikilla koulutusasteilla, kun taas Ranskassa jatkavat kasvuaan ainakin ikävuoteen 65 asti (vain koulunsa keskeyttäneillä tapahtuu aavistuksenomainen taittuminen 60 ikävuoden jälkeen). Vertailujen moraali on yksinkertainen: jos palkkojen ei anneta joustaa, niin työllisyys joustaa. Ei ole olemassa kolmatta tietä. Toki on olemassa se ”vaihtoehto”, jossa valtio tavalla tai toisella maksaa ikääntyneiden työntekijöiden palkat, mutta kun Suomessa valtio ja koko julkinen sektori ovat jo muutenkin kriisiuralla, vaihtoehto ei juuri houkuttele, vaikka se näyttää aina ensimmäisenä tulevan mieleen poliitikoille.

Eli ollaan tilanteessa, jos työmarkkinoilla jatketaan vuoden 1968 pelisäännöillä. Yritysten toimintaedellytyksissä ei tapahdu mitään muutoksia. ”Kiky” on voitettu. Palkkakustannukset kasvavat yhäkin kilpailijamaita enemmän. Julkinen sektorin velkaantuu huimaa (kestämätöntä) vauhtia. Näennäinen elintaso (kulutus) pysyy lähes ennallaan, vaikka kokonaistuotanto tippuu lähes 10 prosenttia. Eikö kukaan huomaa, että myrsky on tulossa? Enkä nyt tarkoita Ailaa.

 

http://ftp.iza.org/dp4440.pdf

 

meeviren

Taloustieteen professori (emeritus), Turun yliopisto

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu