Kertaus on opintojen äiti

Velka/BKT suhde
Komission ennuste

Aiheena on tällä kertaa kesällä (21.7.2020) hyväksytty EU:n apupaketti, jota jotkut kutsuvat Korona-paketiksi, jotkut elvytyspaketiksi, mutta tässä yhteydessä puhumme vain EU-paketista.

 

Ensin hieman taustaa. Yleensä asioita tulkitaan niin, että ajatus apupaketista syntyi Angela Merkelin ja Emmanuel Macronin neuvotteluissa, joista uutisointiin 18.5.2020. Paketin ehdotettu koko oli tällöin 500 miljardia euroa. Mutta ehdotus ei suinkaan ilmestynyt mitenkään puun takaa. Pitkin syksyä 2019, jolloin Koronasta ei vielä ollut tietoakaan (muualla kuin ehkä Kiinassa), Euroopan talouspiireissä pohdittiin, mitenkä Italian ja Espanjan hauras taloustilanne saataisiin vakiinnutettua. Päällimmäisin päänsärky oli Italia: Italian valtion kyvyttömyys hillitä velan kasvua ja Italian pankkisektorin krooninen heikko tuloskunto. Italiassa ongelmana oli/on vielä se, että pankkien ja valtion tilannetta oli/on vaikea erottaa toisistaan. Pankeilla (ml. Banca Italia & EKP) on hallussaan yli puolet valtion velasta ja ulkomaisilla sijoittajilla noin neljännes. Niin pankkien kuin Italian valtionkin osalta suurin ulkomainen ”velkojavaltio” on Ranska. Espanja osalta ongelma ei nyt ollut niinkään pankkijärjestelmä vaan Espanjan hallituksen kyvyttömyys pitää mitään finanssikuria valtion taloudessa: ylijäämä oli repeämässä kohtuuttomiin mittasuhteisiin. Yleinen käsitys oli, että jotain oli pakko tehdä, ja yleensä päätelmä oli se, että joitain alaskirjauksia velkoihin on pakko tehdä. Selvää on, että nämä ajatukset eivät nauttineet mitään suurta suosiota Alppien ja Pyreneiden toisella puolella.

 

Sitten tuli korona. Viimeistään maalikuussa oli selvää, että reaalitalouden kehitys 2020 olisi niin huono, etteivät kriisimaat (joihin Kreikka automaattisesti lukeutui) selviäisi ilman jonkinsorttista ulkomaista apua. Tässä valossa ei sitten ollut mikään ihme, että Merkel ja Macron löysivät toisensa; taakan kantajiksi haluttiin 27 maata kahden maan sijaan. Ranska halukkuutta tällaiseen ratkaisuun ei pidä ihmetellä (vaihtoehto olisi ollut Macronille täydellinen katastrofi) mutta Merkelin motiivit eivät ole yhtä ilmeiset. Tai itse asiassa ne saattoivat sittenkin olla helposti arvattavissa. Merkel tiesi, että Saksa joutuisi joka tapauksessa – tapahtui Italiassa mitä tahansa – kantamaan suurimman taakan Euron pystyssäpitämisestä ja hän tiesi, että sisäpoliittisesti tällainen taakankanto olisi täydellistä myrkkyä kristillisdemokraateille. Jos ja kun pelastusoperaatio saataisiin EU:n helmaan, Saksan osuus häipyisi 26 muun jäsenmaan joukkoon. Toinen oivallus oli tietenkin Korona. Koska Korona oli laukaissut koko pelastusoperaation, mikä olikaan se luonnollisempaa kuin kutsu avustusoperaatiota Korona- elvytyspaketiksi. Ja tällä nimikkeellä se tarjoiltiinkin muille EU-maille.

Ja sitten yllätys, yllätys: EU-komissio esitteli 27.5.2020 750 miljardin euron avustuspaketin ikään kuin se olisi ollut puhtaasti EU-lähtöinen hanke. Lopun me tiedämmekin. Suomi oli tavalleen uskollisena alusta alkaen innokas paketin kannattaja ja nopeasti aletiin vakuutella, että Suomenkin kannalta tällainen paketti on välttämätön ja edullinen. Ilman sitä ei selvittäisi Koronasta ja lamasta. Suomalaiselle ”ohjatulle demokratialle” ominaisesti kaikki valtaapitävät kiirehtivät vannomaan avustuspaktin nimiin: hallitus, useimmat eduskuntapuolueet vasemmalta oikealle, pääomapiirit (EK, kauppakamarit, EVA ym.), AY -liike ja koko media. En ole ihan varma, onko Kirkko ottanut kantaa asiaan (tavallaan on https://evl.fi/plus/yhteiskunta-ja-kirkko/kirkko-ja-eu/eu-toiminnan-tavoitteet), mutta luultavasti sekin on paktin kannalla. Armeija ei sentään ole ottanut kantaa. Jos sisäpiireihin kuulumaton kansan mies tai nainen seurasi uutisointia asiasta, vaikutelmaksi ei voinut jäädä muu kuin se, että muutamaa häirikköä lukuunottamatta kaikki Suomessa kannattavat Merkelin & Macronin alulle panemaa komission ehdotusta.

Kun EU-paketti tuli toukokuun lopulla julkisuuteen, hallitus otti siihen heti hyväsyvän kannan – ilman että mitään selvityksiä saati tutkimuksia olisi tehty. Nyt joulukuussa 2020 ollaan yhäkin siinä tilanteessa, että paketin vaikutuksista Suomen talouteen ei ole mitään itsenäistä arviota. Vaikka julkisuudessa kovasti kiivaillaan siitä, miten politiikan pitäisi perustua tietoon ja tutkimukseen, niin nyt tarjolla on vain mielipiteitä tyyliin: ”onko sinun mielestäsi EU-paketti hyvä?” Jos ei tämän suuruusluokan asiasta voi tehdä selvitystä, niin mistä sitten. Vai onko todella niin, että esimerkiksi ”eläkeputken” poistamisen fiskaaliset vaikutukset ovat tärkeämpiä kuin EU-paketin tulo- ja tulonjakovaikutukset? Kysymys, mihin Suomen saamat ”avustukset” kohdennetaan, näyttää sekin olevan tieteellisen analyysin ulottumattomissa.

Koska kuitenkin joitain soraääniä paktin tiimoilta kuului lähinnä somessa, oli pakko esittää joitain perusteluja.

Ensimmäinen niistä oli tietenkin vienti. Sanottiin, että oli ensiarvoisen tärkeää, että nyt koronalaman keskellä Suomen takkuileva vienti saadaan nousuun. Argumentti oli se, että ensinnäkin Suomen vienti on vaikeuksissa (totta) ja toisaalta, että vienti EU-maihin on Suomelle tärkeää (totta). Totta on todellakin, että vienti EU-maihin on hieman yli 50 % Suomen kokonaisviennistä (nyt Brexitin jälkeen) mutta on oltava varovainen sen suhteen, mitä johtopäätöksiä näistä tosiasioista & luvuista seuraa. Näin siksi, että avustuspaketin mukaiset tulonsiirrot kohtelevat vientimarkkinoita eri kovin eri tavoin: ”etelän” valtiot, joihin Suomi ei vie juuri mitään saavat avustuksista leijonan osan, kun taas maksajat, jotka ovat samalla tärkeimmät vientimarkkinat EU:ssa, eivät saa juuri mitään. Jos vientiosuuksia painotetaan avustusten ja lanojen määrillä, EU:n efektiivinen markkinaosuus itse asiassa puolittuu. Selkeämmin asia ilmenee, kun tarkastellaan yksittäisiä maita. Niin kuin on jo moneen otteeseen todettu, Italia on suuria tuen saaja, italialaisten oman laskelman mukaan hieman runsaat 200 miljardia euroa. Ongelma vaan on siinä, että Italian osuus Suomen viennistä on vain karvan verran yli 2 prosenttia (2.3 %). Espanjan alle 2 (1.8 %). Jos lasketaan yhteen kaikki suurimmat avunsaajamaat (Italia, Espanja, Portugali, Kreikka, Puola ja Romania) päästään 7 prosenttiin.

 

Mutta puhutaan vielä siitä Italiasta. Yksinkertainen rautalankaesimerkki kertoisi, että 200 miljardin avustus kasvattaisi Italian tuontia Suomesta vain 74 miljoonaa euroa (olettaen, että julkisten menojen tuontialttius on 0.1 ja Italian tuonnista vain 0.37 % tulee Suomesta. Kun avunsaajamaiden alhaisia vientiosuuksia heinäkuussa esiteltiin julkisuudessa, median reaktio oli se, että avunsaajamaiden suora tuonti Suomesta ei olekaan olennaista, vaan olennaista ovat ne välilliset vaikutukset, jotka tulevat esimerkiksi Saksan kautta. Italia ostaa Saksasta Mersuja ja Suomi vie niihin tarvittavia hyödykkeitä Saksaan. Siten Suomen viennin kasvu on moninkertainen välittämään vaikutukseen verrattuna. Ongelma on, että tämäkään tarina ei tuota median haluamia tuloksia. Italian saama 200 miljardia muuttuu parametreillä 0.1 ja 16.38 (Saksan osuus Italian tuonnista) 3.3 miljardiksi Saksan vienniksi Italiaan. Jos oletetaan, että tuonnin lisäys viennin seurauksena (tuontialttius viennin suhteen) on 0.5 ja Suomen osuus Saksan tuonnista 0.79 % päädytään siihen, että Suomen tuonti kasvaa 13 miljoonaa euroa tämän välillisen vaikutuksen kautta. Kun tiedetään, että Suomen koko viennin arvo on luokkaa 100 miljardia euroa (96.7 v. 2019) vuodessa, nämä luvut ovat ”pölyä”. Tarina ei muuksi muutu, vaikka mukaan otettaisiin muita EU-maita (kuten Hollanti ja Ruotsi), jotka ovat Suomen tärkeimpiä vientimaita EU-alueella.

 

EU-paketti on Suomen viennin kannalta välttämätön- argumentti on pääosin hävinnyt julkisuudesta, kun on tajuttu, että mitkään numerot eivät ole sopusoinnussa sen kanssa. Avunsaajamaat eivät osta Suomesta juuri mitään ja ne eivät tyypillisesti ole niitä maita, joiden talous kasvaisi nopeasti samalla kasvattaen Suomen viennin imua (kuvaavaa on, että Italian tuonnin volyymi on 2007-2019 kasvanut vain 0.4 % vuosittain). Tilalle on tullut epämääräisempi ”elvytys” -argumentti: nykyinen ”Korona -kriisi” voidaan ratkaista vain elvyttämällä. Elvyttämällä Euroopan taloutta myös Suomi ”elpyy”. Suomi saa avustusta EU:lta ja elpyy. Koulussa kuitenkin opetetaan, että julkisten menojen kasvattaminen velkarahalla voi kasvattaa kokonaistuotantoa vain, jos taloutta on kohdannut tilapäinen kysyntähäiriö. Mutta sellaisesta ei kai Italian osalta ole kyse – häiriöhän on kestänyt jo 30 vuotta. Mutta ei anneta tämän tiedon häiritä. Hankalampaa on vastata kysymykseen, mihin tarvitaan EU-paketti, kun Euroopan valtiot jo muutenkin elvyttävät ”sikana”. Komission arvion (ks. oheinen taulukko) mukaan valtioiden velka/BKT-suhde kasvaa 2020-2021 keskimäärin 15 prosenttiyksikköä (Italian peräti 25 %). 750 miljardin paketti ei kutenkaan ole kuin hieman runsaat 5 % koko EU -alueen BKT:sta ja rahaa jaetaan 4 tai 5 vuoden ajan. Siksi on vaikea nähdä, että avustuspaketti olisi jotenkin käänteentekevä. Komission oma taustamuisto (viite alhaalla) arvio, että korkean tulotason velkaantuneiden maiden BKT kasvaisi EU-paktin seurauksena vain 0.5 – 1.0 % verrattuna perusuraan. Summia voi vaikka verrata EKP: rahapoliittisiin toimiin, joilla valtava määrä likviditeettiä ole työnnetty markkinoille. EKP:n tase oli vuosi sitten 4.7 triljoona euroa, nyt 6.9 triljoonaa. (varoitus: nämä luvut tietenkään vertailukelpoisia: velan kasvu ei ole sama kuin finanssiekspansio eikä keskuspankin saatavien kasvu kerro pelkästään likviditeetin kasvusta, mutta toki ne kuvaavat suuruusluokkia).

EU:n tasolla avustuspaketti on niin pieni, että ei se muuta numeroita kuin desimaalien tasolla. Jos elvytys julkisten menojen kasvu kautta olisi kovin tehokasta, Suomessa ja koko Euroopassa ei olisi pitänyt olla lamaa 2010-luvulla. Finanssikriisin jälkeisen elvytyspolitiikan tehoa muutenkin epäillä; näyttää siltä, että likviditeetin kasvu on mennyt lähinnä varallisuushintoihin eikä suinkaan tuotannollisten investointien kasvuun (ks. kuva).

Suomen sen paremmin kuin muunkaan Euroopan ongelmat johdu kotimaisen kysynnän puutteesta vaan huonosta kilpailukyvystä ja tarjonnan kasvun hiipumisesta. Sen ymmärtää, kun katsoo vaikka kuvaa Suomen koko viennin markkinaosuudesta maailmamarkkinoilla (kuvio). Näitä asioita EU-paketti ei korjaa, vaan pahentaa. Pahentaa ennen kaikkea siksi, että paketissa ei ole mitään insentiivejä (vaan pelkästään disinsentiivejä) markkinoiden toimintaa parantavien reformien tekemiseen ja talouksien kilpailukyvyn lisäämiseen. Pakettiin väistämättä sisältyvä julkisten menojen kasvu on myrkkyä kustannuskehitykselle ja kilpailukyvylle: asia joka ei millään tahdo mennä jakeluun poliitikkojen keskuudessa. Eikä unohtaa sovi sitä, että tulevat maksut EU:lle kasvattavat entisestään verorasitusta, joka muutenkin on Euroopan/maailman huippuluokkaa. Eivät EU:lta (monen mutkan takaa tulevat) ”avustukset” ole mitään oikeita ”avustuksia” vaan verojen maksujen siirtoja tulevaisuuteen. Eikä tarvitse paljon käyttää laskukonetta ymmärtääkseen, että tulevina vuosina ja vuosikymmeninä verorasitus kasvaa rajusti ainakin Suomessa: se ei varmaan kannusta investoimaan Suomeen.

Kuten tunnettua paketissa on vahvasti esillä tulonjakomekanismi: tulonsiirto ”pohjoisesta” ”etelään” Mekanismin voi ymmärtää sitä taustaa vasteen, että paketin taakse haluttiin enemmistö EU-maista, ja se varmistui tarjoamalla Kaakkois-Euroopan maille huomattavasti suurempia tulonsiirtoja, kuin mitä esimerkiksi niiden Korona-menetykset olisivat edellyttäneet. Paketista tuli suuri, koska kaikille piti antaa jotain. Suomi olisi ilmeisesti tyytynyt nollaan, mutta paketin rakentajat komissiossa olivat sen verran fiksuja, että ymmärsivät, että nolla olisi sentään ollut vähän ”liikaa” Korona -teemaakin ajatellen, koska yleisellä mielipiteellä saattoi olla vielä jokin merkitys Suomessa.

Toki jo 6.6 miljardin maksut EU:lle ovat siksi suuret, että niitä on vähän vaikea perustella vaaliteltoilla. Joitain yrityksiä kuitenkin löytyy. Seuraavassa siteerataan muutamaa. Kansanedustaja Johannes Koskinen lohdutti Uuden Suomen haastattelussa 7.11.2020 kansalaisilla sillä, että näitä miljardeja ei itse asiassa tarvitse maksaa takaisin, koska talouskasvu ”hoitaa” ne. ”Aika iso väärinkäsitys on tämä, että siinä maksettaisiin samoilla euroilla kaksinkertainen määrä kuin mitä saadaan. Kun välissä on keskimäärin 30 vuotta maksamisen ja saamisen välillä, niin ihan normaalituotoilla kasvun lisäys, joka tällaisella elvytyssykäyksellä saadaan, maksaa itseään takaisin kahden, kolmen vuosikymmenen aikana”. Koskinen ilmeisesti (?) olettaa, että paketin seurauksena (?) Suomessa on kova talouskasvu (FIPO –kerroin reilusti yhden kahden), mutta korko pysyy silti nollassa seuraavat 40 vuotta. Nollakorko-oletus tuntuu oleva lähtökohtana monella muullakin poliitikolla: kuvitellaan, että vasta vuona 2058 maksetaan EU:lle mainittu 6.6 miljardia, mutta ei yhtään enempää. Muta jos korot normalisoituisivat vaikka 3 prosenttiin, maksettavaa tulisi 2058 mennessä melkein 15 miljardia. Monen kommentoijan mielestä EU:n ottama velka ei koske mitenkään Suomea, sen sijaa EU:lta tuleva raha on ”ilmaista” ja konkreettista apua Suomelle: ”Minusta on hyvä, että iso osa paketista on avustuksina, koska kaikki valtiot velkaantuvat nyt ihan hirveästi”, Silvia Modig sanoo kriitikoille. (Kansan Uutiset 8.7.2020). Kai kuitenkin on niin, että EU:n ottama velka rasittaa Suomea samalla tavalla kuin Suomen itsensä ottama velka ja itse asiassa vielä enemmän: Suomi ottaa kantaakseen muiden maiden luottoriskin ja joutuu tämän luottoriskin takia maksamaan korkeampaa korkoa omasta velanotostaan. Mitä enemmän valtioiden velanotto kulkee EU:n kautta, sitä vähemmän Suomi hyötyy siitä poikkeuksellisen hyvästä maineesta, joka sillä on maana, joka aina maksaa velkansa. Nyt nollakorkojen maailmassa koroilla ei ole mitään väliä, mutta ei tällainen ajanjakso jatku loputtomiin. Selvää, että Italian ja Kreikan tapaiset maat haluavat, että velanotto on yhteisvastuullista. Belgialainen Bruegel -instituutti laski, että nykyiselläkin korkotasoilla esimerkiksi Italia hyötyy yli 30 miljardia EU:n kautta tulevasta halvemmasta lainarahasta. Jokuhan senkin maksaa ja maksajan voi jokainen nähdä kylpyhuoneen peilistä.

Jos ovat Koskisen ja Modigin arviot EU-pakein kustannuksista omituisia, niin Annika Saarikon (IL 20.12.2020) esittämä ajatukset menevät jo todella heikosti jakeluun. Saarikko sanoo haastattelussa, että ”kaikki ymmärtävät, että sillä on paljon väliä, miten Euroopan talous toipuu. Suomessa tehtävistä tuotteista ja asioista kuusi kymmenestä menee Eurooppaan. Tullin vientitilastot kertovat, että Suomen viennin arvo esimerkiksi Italiaan oli vuonna 2019 peräti 2,3 miljardia euroa. Vuosikymmenessä Italia-viennin arvo kohoaa 23 miljardiin euroon. Yksistään se ylittää moninkertaisesti Suomen nettomaksuosuuden EU:n elvytyspaketissa”. Saarikon ”kuusi kymmenestä” on todellisuudessa vain puolet (51 %), koska Englanti ei enää kuulu Unioniin. ”Peräti 2.3 miljardia on vain vähän yli 2 % Suomen kokonaisviennistä, mutta en oikein ymmärrä, miksi luku pitää kertoa kymmenellä. Saarikon ajatus ilmeisesti on, että ilman EU-pakettia Suomen vienti Italiaan nollaantuisi 10 vuodeksi. Siinä on tietenkään ole mitään järkeä. Kai oikea tapa olisi väittää, että EU-paketti kaksinkertaistaa Suomen viennin Italiaan vuodeksi, mutta se edellyttäisi mielettömän isoja finanssipolitiikan kertoimia, jollaisia esimerkiksi komission omasta taustamuistiosta ei (tietenkään) löydy. Mitä sitten tulee 23 vs. 6.6 miljardia vertailuun, on huomattava, että vienti on bruttosuure samalla tavalla kuin liikevaihto, ei se ole ”puhdasta” tuloa. Eikä se sellaisenaan käänny valtion tuloiksi, joilla EU-maksut maksetaan. Jos Neste jalostaa öljystä bensiiniä, ei ulkomaille myyty bensiini ole 100 -prosenttisesti arvonlisää Suomen taloudelle yhtä vähän kuin Haminan/Vaalimaan kautta Venäjälle ”viedyt” saksalaisautot. Toisaalta kansatalouden arvonlisä ei tietenkään ole sama kuin valtion tulot. Jotta päästään jälkimmäisiin, on 23 miljardia kerrottava viennin kotimaisen arvonlisän osuudella (63 %) ja se puolestaan bruttoveroasteella (46 % ). Ja tulos onkin yllättäen sama kuin 6.6 miljardia (josta tosin puuttuvat korkomaksut, niin kuin järjestään kaikkein poliitikkojen laskelmista). Täytyy vain toivoa, että Saarikon laskelmat eivät heijasta tapaa, jolla valtion taloutta ylipäätään hoidetaan Suomessa.

Poliitikkojen joukossa on paljon niitä, jotka suhtautuvat varauksettoman innokkaasti siihen, että Euroopan Unioni muuttuu liittovaltioksi, joka ottaa tehtäväkseen määrätä verotuksesta, finanssipolitiikasta ja tulonsiirroista Euroopan unionin sisällä. Mieluusti he näkisivät EU:n myös laajentuvan entisestään (Moldovia, Ukraina, Valko-Venäjä, Georgia, Turkki…). Heidän näkökulmastaan EU-paketti on tietenkin hyvä ensimmäinen askel. Se, että ”askel” maksaa Suomelle, ei ole tärkeää; Eurooppa-projektista on oltava valmis maksamaan. Mutta on epäselvää, onko tällä projektilla laaja kansalaismielipiteen tuki. Kansalaiset ovat antaneet aikanaan tukensa hankkeelle, jossa nimenomaan kiellettiin yhteisvastuu veloista ja kiellettiin EU:n velkaantuminen. Missään ei lukenut, että kielto koskee vain ”hyviä aikoja”. Silti perusteluksi marssitetaan nykyisen laman ainutkertaisuus! Mutta on aika epärehellistä vedota poikkeuksellisuuteen, kun ainakin ulkomailla koko ajan yleistyvät kannanotot tehdä järjestelystä osa ”uutta normaalia”. Kriisejä tulee ja menee; ne ovat aina ”poikkeuksellisia”. Finanssikriisi 2008 oli poikkeuksellinen, Kommunismin romahdus 1989-1991 oli poikkeuksellinen, Bretton-Woodsin loppu 1971 oli poikkeuksellinen, Öljykriisit 1973 ja 1979 olivat poikkeuksellisia, 1930-luvun alun lama oli poikkeuksellinen, maailmasodat olivat poikkeuksellisia. Luuleeko joku, että Koronan jälkeen alkaa nirvana, jossa BKT:n muutoksia seurataan vain peruspisteiden tasolla?

EU-paketti on taas kerran osoittanut todeksi sen, että Suomessa suuret päätökset runnotaan läpi ilman selvityksiä ja tutkimustietoa ja ilman aitoa kansalaiskeskustelua. Tehty mitä tehty, mutta olisi kiva tietää, miten tarkasti ottaen koko prosessi eteni. Ketkä itse asiassa päättivät EU-paketin hyväksymisestä touko-kesäkuussa. Oliko heitä yhden vain kahden käden sormilla laskettava joukko? Keitä he olivat? Ihan vaan lapsille ja lapsenlapsille tiedoksi.

 

https://ec.europa.eu/info/sites/info/files/economy-finance/assessment_of_economic_and_investment_needs.pdf

http://aei.pitt.edu/98646/1/PI2019_11_Italian-public-debt-holdings.pdf

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/fdb66fcb-38e8-492d-b71d-74999274ca8c

 

 

Kekuspankkien taseet jja pörssikurssit Suomen vinennin markkinaosuus

meeviren

Taloustieteen professori (emeritus), Turun yliopisto

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu