Kun tutkimustulokset eivät kiinnostakaan

Kuntien talouden alijäämä ja velkaKun Suomen Perustan ajatuspajassa työskentelevä Samuli Salminen julkaisi 14.12.”Kummalliset kuntavaalit kirjassa” maahanmuuton kuntakohtaiset tilastotiedot, kukaan asioita seuraava ei varmaan odottanut tulosten ilmestymistä median foorumeille. Närpiön tomaateista taisi olla jotain kalabaliikkia iltapäivälehdissä ja Svenska YLE:ssa mutta siinä kaikki. No, ei se mikään yllätys tietenkään ollut, tulokset eivät vaan vastanneet vallassa olevien narratiivia maahanmuuton taloudellisista vaikutuksista. Mieleen on jäänyt, miten ylenpalttisesti palstatilaa aikanaan heltisi kahdelle ulkomaiselle tutkimukselle, joissa pakolaisten sanottiin tuottavan runsaasti lisätuloja vastaanottajamailleen. YLE kertoi 18.5.2016 Open Political Economy Network -ajatushautomon perustajan Philippe Legrainin kirjoituksesta, jossa loppupäätelmä oli kuvatun kaltainen. Tosin Legrain itse asiassa vain referoi saksalaisen DIW –tutkimuslaitoksen Economic Bulletin 45 julkaisun (Mark Fratzer & Simon Junker) tutkimustuloksia. Ongelma oli siinä, että kyse ei ollut mistään tutkimuksesta vain taulukkolaskentatason politiikkasimuloinnista, jossa joidenkin parametrien avulla katsottiin, milloin maahanmuuton kustannukset voitaisiin kattaa. Eli homma eteni tyyliin, jos pakolaisten työllisyysaste olisi näin ja näin korkea, työttömyysaste näin ja näin matala, siirtolaisuudet kerroinvaikutukset (!) näin ja näin suuret, viivan alle jäisi näin ja näin plussaa. Ja optimistisilla arvoilla jäi.

Kerroinvaikutukset ovat muuten aina se maaginen jänis, joka löytyy taikurin hatusta, kun pitää osoittaa jokin julkisten menojen lisäys tuottavaksi (viimeksi muuten EU-tukipaketin yhteydessä). Toki kerroinvaikutuksia aina on, mutta ainakin nykytilanteessa ei ole oikein varmaa, mikä on edes niiden etumerkki. Siksi hankkeiden perusteleminen niillä on aika epätoivoista.

Pari vuotta myöhemmin Suomen Kuvalehti kertoi tutkimuksesta, joka päätyi samanlaiseen lopputulokseen. Ranskalaistutkijat Hippoippolyte d’Albis, Ekrame Boubtane ja Dramane Coulibaly julkaisivat artikkelin, jossa vertailivat eri Euroopan maita talouskasvun ja turvapaikanhakijoiden määrän suhteen (tukeutuen ns. VAR -maliin). Vähemmän yllättäen he päätyivät tulokseen, jossa näiden kahden muuttujat korrelaatio oli positiivinen ja kirjoittajat tulkitsivat sitä tulojen vasteena turvapaikan hakijoiden & siirtolaisuuden suhteen (ei että pakolaiset ”aiheuttavat talouskasvua). Ongelma on tietenkin siinä, että kausaalisuus saattaa kulkea molempiin suuntiin, tällöin olennaista on, mitenkä vuorovaikutussuunnat identifioidaan. Luontevien tulkinta ”korrelaatioille” kuitenkin lienee, että pakolaiset hakeutuvat maihin, joissa menee hyvin (Saksaan hakeutuu enemmän turvapaikanhakijoita kuin Ukrainaan).

Salmisen tutkimuksessa on ole samankaltaista tulkintaongelmaa, koska hän tyytyy vain kertomaan, mitä ovat tyylitellyt tosiasiat (stylized facts) maahanmuutosta: paljonko maahanmuuttajille annetaan tukea tulonsiirtojen muodossa ja paljonko he maksavat veroja (vastineena julkisista palveluksista). Kokonaisluvut on kohtuullisen helppo laskea, mutta Salminen kaivaa kaikki luvut yli 300 kunnasta, mikä vaatii jo melkoista uurastusta. Tietysti voi kysyä, miksi nimenomaan Salmisen pitää tätä työ tehdä: onhan maassa Kuntaliitto, Kunnallisalan kehittämissäätiö (KAKS), VM:n Kunta- ja aluehallinto-osasto, VATT, Suomen Akatemia, lukemattomat tutkimussäätiöt ja yliopistot. Mutta omituista kyllä, mikään niistä ei ole kiinnostunut maahanmuuton vaikutuksista kuntien talouteen. Jää vain ihmettelemään, mitähän ne tärkeämmät teemat mahtavat olla – varsinkin kun näkee, että kuntatalous on kriisiintymässä – alijäämät ja velkaantuneisuus ovat jatkuvassa kasvussa (kuva)

Mitä Salmisen raportista sitten selviää: Kuten sanottua siitä selviää, että maahanmuuttajat ovat voimakkaasti yliedustettuna erilaisten tukien saajina. Toimeentulotuen osalta osuudet ovat (olivat 2018) suurimmissa kaupungeissa jo 50 prosentin tuntumassa, Helsingissä 40.4 %, Espoossa 48.4 % ja Vantaalla 44.5 %. Työttömyyskorvausten osalta vastaavat luvut ovat 32.9, 37.5 ja 40.5 %.

Ehkä enemmän mielenkiinto kohdistuu lukuihin, jotka koskevat maahanmuuttajien maksamia kunnallisveroja. Salmisen laskelmien mukaan maahanmuuttajien maksamien verojen mediaani (suhteessa kantaväestön mediaaniin) on koko maassa 39.7 %, mutta pääkaupunkiseudun isoissa kunnissa luvut ovat olennaisesti pienempiä. Niinpä Helsingin luku on 30.8, Espoon 27.0 ja Vantaan 34.6 %. Näissä luvuissa ovat mukana kaikki maahanmuuttajat. Jos tarkastellaan vain pakolaismaista tulleita, luvut ovat kaikissa kunnissa kertaluokkaa pienempiä (esimerkiksi Espoossa luku on vain 22 %). On vielä huomattava, että kyse on mediaaniluvuista: ne ovat tyypillisesti kertaluokkaa pienempiä kuin keskiarvot. Tulonjakotilastosta käy ilmi (että koko maassa) kotitalouksien maksaminen tulonsiirtojen (”verojen”) mediaani (niillä, jotka maksavat tulonsiirtoja/veroja) on vain 68 % vastaavasta keskiarvosta. Koska maahanmuuttajat sijoittuvat tulojakauman vasempaan ”häntään”, on syytä olettaa keskiarvoluvuista lasketut osuudet verojen maksussa ovat olennaisesti pienempiä kuin mediaaneista lasketut.

Tässä on selvästikin maahanmuuton ongelma: muuttajat työllistyvät huonosti ja heidän tuottavuutensa on olennaisesti alhaisempi kuin kantaväestöllä. Siksi tulot jäävät olennaisesti alhaisemmiksi ja se taas tietää pienempiä verotuloja kunnille. Kuitenkin kuntien pitää järjestää kaikille kuntalaisille yhtäläiset palvelut ja selvästikin maahanmuuttajien suhteen syntyy alijääjäämää. Alijäämää syntyy pakosta riippumatta siitä, miten paljon eri väestöryhmät käyttävät kunnallisia palveluksia, mutta näyttää siltä, että maahanmuuttajat käyttävät palveluksia jopa enemmän kuin kantaväestö. Tämä taas seuraa siitä, että maahanmuuttajat tarvitsevat runsaasti oheispalveluksia opetuksessa, terveydenhoidossa, ja muissa kunnallisissa palveluksissa. Tärkein konkreettinen syy on ”kieli”. Esimerkiksi Helsingissä on Tilastokeskuksen tietojen mukaan 178 eri kansalaisuutta. Tämä tietenkin asettaa suuria haasteita kielten opetukseen, tulkkaukseen ja käännöspalveluihin. Moninaisuus näkyy myös uskonnoissa, jotka ainakin koulutuksen osalta vaativat lisäresursseja. Ns. kotouttamispalvelut vaativat kaikilta kunnilta resursseja, samaten sosiaalinen asuntotuotanto. Valtio toki maksaa kotoutuspalvelusten kustannukset 3 tai 4 vuoden ajalta, mutta yhtä kaikki normien ylittävät kustannukset ja kustannukset 3 / 4 vuoden jälkeen jäävät kuntien maksettavaksi.  Se, että ”valtio maksaa kustannukset” (tosin vain tietyltä ajalta) ei varmastikaan rohkaise säästämään menoissa.

Maahanmuutosta koituvien kustannusten arviointi on vaikeaa, koska niitä ei selkeästi korvamerkitä eikä tilastoida, joten on pakko arvioida niitä epäsuorasti tarkastelemalla kunkin kunnan kokonaiskäyttökustannuksia ja ehdollistamalla ne erilaisten taustamuuttujien suhteen (hieman samalla tavalla kuin THL –laskee terveydenhoidon kuntakohtaiset painokertoimet). Tällaisia muuttujia ovat mm. kunnan väkiluku, pinta-ala, kaupunkimaisuus, kieliolot, väestön ikä ja koulutusrakenne, työllisten ja työttömien osuudet, tulotaso, eläkeläisten osuus ja niin edelleen. Ideana on laskea menojen vaste maahanmuuttajien väestöosuuden suhteen ehdolla kaikki nämä taustamuuttujat sekä niiden lisäksi ns. kiinteät vaikutukset ja edelleen edellisten ajanjaksojen arvot. Kirjassa raportoidaan tuloksia näistä analyyseistä 295 Manner-Suomen kunnan osalta ajanjaksolta 1987-2018. Havaintoja näin isosta näytteestä kertyy lähes 10 000, mikä antaa jonkinlaista uskottavuutta tuloksille. Kansalaisuuksia näytteessä on kaiken kaikkiaan 178, mikä mahdollista erilaisten jakaumatarkasteluiden tekemisen (miten kansalaisuuksien kirjo vaikuttaa menoihin). Itse tulos näyttää hyvin selvältä: maahanmuuttajien osuuden kasvu kasvattaa kunnan (henkeä kohde laskettujen) menojen tasoa (sekä aikasarja- että poikkileikkausmielessä). Menojen (puoli)jousto maahanmuuttajien osuuden suhteen asettuu arvoon yksi, mikä tarkoittaisi sitä, että maahanmuuttajien osuuden kasvu yhdellä prosenttiyksiköllä kasvattaa kunnan (henkeä kohden laskettuja) menoja yhdellä prosentilla. Analyysit kertovat myös, että maahanmuuttajien väestöosuus kasvattaa kuntien velkaantuneisuutta (puolijouston ollessa noin kaksi). Edelleen ilmenee, että työllisyysaste laskee maahanmuuttajien väestöosuuden kasvun myötä (tässä tapauksessa joustokerroin on noin -0.2).

Tähän niin kuin kaikkiin tutkimuksiin liittyy tietenkin omat varauksensa tulosten ajallisen edustavuuden laskentamenetelmien yms. suhteen, mutta olennaista kuitenkin on, että voimme sulkea pois sen ajatuksen, että maahanmuuttajat käyttäisivät kunnallisia palveluksia selvästi vähemmän kuin kantaväestö ja siten ”kompensoisivat” alhaisemmat maksetut kunnallisverot palvelusten ”vajaakäytöllä”. Samalla voimme torjua ajatuksen, että maahanmuuton kasvattaminen olisi helppo ratkaisu kuntien kriisiintyvään talouteen (tätä ratkaisua tarjoilee mm. VM:n 7.7.2020 julkaisema arvio julkisen talouden tilasta). Parasta olisi vaan unohtaa ”helpot” ratkaisut ja tehdä niitä ”kipeitä” ratkaisuja. Mutta ei siitäkään tule mitään, jos kieltäydymme edes ottamasta selvää, mitä vaihtoehtoja on olemassa tai edes ajattelemasta niitä.

https://yle.fi/uutiset/3-8890819

http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162357/VM_2020_59.pdf

 

 

 

 

 

meeviren

Taloustieteen professori (emeritus), Turun yliopisto

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu