Mitä jos Italia kaatuu?

Kysymys näkyy toistuvan jokaisessa EU:hun intomielisesti suhtautuvan blogissa, mutta kukaan kysyjistä ei oikein tunnu tajuavan, miten absurdi kysymys on. Ja mitä pahinta, kysyjillä tuntuu olevan kovin historiaton perspektiivi asioihin. Yritetäänpä korjata tilannetta.

Italia, samoin kuin muut avustuksista valtaosan (>2/3) saavat maat: Espanja, Kreikka, Portugali ja Romania, eivät ole ensimmäistä kertaa ”pappia kyydissä”. Jos vaivautuu tutkimaan Italian vuoden 1860 jälkeistä taloushistoriaa, törmää vuodesta toiseen kriiseihin.  Italia yritti ennen ensimmäistä maailmansotaa päästä kultakantaan, mutta siitä ei tullut mitään. Paria lyhyttä episodia paitsi Italian liira oli (päinvastoin esimerkiksi Suomen markka) kelluva (ja hyvin epävakaa) valuutta. 1800-luvun lopulle oli tyypillistä pitkä pankkikriisien ajanjakso, joka kummasti muistuttaa nykypäivän tilannetta. Mussolinin aikana Italian talouskehitys oli (naapureihin verrattuna) surkeaa ja vasta toisen maailmansodan jälkeen Italian taloudessa tapahtui, voi sanoa, talousihme, joka kuitenkin päättyi öljykriisiin 1974. 1900-luvun lopun hitaasta kasvusta siirryttiin EMU:n myötä nollakasvuun 2000-luvun alussa, eikä sille näy loppua.

Espanja on samanlainen taloudenpidon epäonnistuja kuin Italia. Maalla on synkkä (Euroopan synkin) historia velkojan laiminlyönneissä (konkursseissa). Francon kuollessa 1975 maa oli elintasossa lähes kehitysmaan tasolla, mutta sen jälkeen massiiviset tulonsiirrot Euroopan Unionilta ja massaturismi onnistuvat kuromaan umpeen kuilua muiden Länsi-Euroopan maiden suhteen. Espanjan pankkikriisien historian kirjoittamiseen ei tässä yhteydessä kannata ryhtyä. Kreikka ja Portugali kuuluvat nekin maihin, joiden velkojien on aina ollut syytä varautua siihen, että (ainakin) valtion velat jäävät maksamatta.

Eli nykyisessä pankki- ja valtion velkakriisissä (jota jotkut haluavat kutsua Korina-kriisiksi) ei ole mitään uutta, niiden syyt ovat paljon syvemmällä kuin tilapäisissä kysyntähäiriöissä, joita ehkä voidaan hoitaa ns. elvytystoimilla. Koska näin on, elvytystoimet itse asiassa ovat pikemmin haitallisia kuin hyödyllisiä. Jos potilas sairastaa sokeritautia, ei hänelle pidä antaa syöpälääkkeitä.

Taloushistoria (jota kouluissa ei valitettavasti opeteta, vaan historia on enemmänkin Megan Markle –linjoilla) on siinä mielessä hauska aine, että sen mukana oppii saamaan perspektiiviä monelle nykypäivän asialle. Näin on myös EU:n tulonsiirtopaketin suhteen.

Koulussa meille opetettiin, että 1500-luvun alussa Euroopassa oli uskonpuhdistus, joka johtui siitä, että Martin Luther ja monet muut alkoivat kapinoiden katolisen kirkon vääriä uskonkappaleita vastaan.  Toki näin varmaan oli, mutta ehkä iso kuva oli kuitenkin toisenlainen. Kai kuitenkin oli niin, että kyse oli enemmänkin rahasta. Rooma (ei siis vielä Bryssel) oli sen ajan verottaja (kymmenykset kirkolle) ja ”veronmaksuun” kyllästyneet ruhtinaat ja kuninkaalliset halusivat lopettaa tulonsiirrot Roomalle. Kustaa Vaasa ei taatusti ollut niin syvällinen kristitty, että hän olisi pelkästään uskonnollisista syistä tehnyt pesäeron katoliseen kirkkoon. Hän halusi yksinkertaisesti vain rahaa, ja kirkon omaisuuden takavarikko tarjosi siihen oivan mahdollisuuden. Tanskan kuninkaan Fredrik I:n tarkoitusperät tuskin tästä paljon poikkesivat.

Sama motiivi oli varmasti myös saksalaisilla ruhtinailla ja Englannin kuninkaalla Henrik VIII:lla (vaikka taas historiankirjat kertovat välirikon syyksi jonkin Megan Markle –tarinan). Mielenkiintoista on lukea esimerkiksi Francois Velden kirjojia, joista käy ilmi, että myös Ranska (tai oikeammin kuningas Frans I) oli vähällä ”loikata” protestanttien joukkoon, mutta Rooma suostui pienentämään ranskalaisten maksutaakkaa. Hieman samanlainen episodi toistui myös Espanjan kanssa. Jäsenmaksuhyvitykset eivät suinkaan ole mikään uusia asia Euroopassa, yhtä vähän kuin ”kapinat” jäsenmaksuja kerääviä ylikansallisia järjestelmiä vastaan.

Kirjoista puheenollen, opettavasta on lukea vaikka Francois Velden ja Thomas Sargentin kirja Ranskan vallankumouksesta. Koulussa tarina eteni pääosin tyyliin ”kansa kyllästyi itsevaltiuteen, tappoi kuninkaalliset ja muut porhot, mutta lopulta kansa kyllästyi terroriin ja valta luisui sotilaille”. Toki tässäkin on totuuden siemen, mutta kai kuitenkin perusongelma oli se, että Ranska valtio oli 1789 konkurssissa. Sen sijaan, että valtio olisi ”vanhaan tapaan” jättänyt velat maksamatta, se yritti säätää verolakeja, joilla uhkaava konkurssi olisi vältetty. Kansalliskokous valitsi kuitenkin toisen tien. Vanha hallinto vientiin giljotiiniin ja talouspolitiikassa alkoi vaihe, joka hämmästyttävän tarkoin vastaa Chávezin ja Maduron hallituksen linjaa. Valtion menoja ei suinkaan leikattu vaan kasvatettiin ja rahat otettiin takavarikoimalla kirkon ja ylimysten omaisuus. Kun nämä ”rahat” loppuivat, siirryttiin suoraan setelirahoitukseen ja sitä kautta hyperinflaatioon. Ja kun sitä torjuttiin (maailmanhistorian ehkä kattavimmalla) hintasäännöstelyllä, päädyttiin siihen, missä nyt olla Venezuelassa. Kuvaavaa on, että kun Robespierren kuljetettiin giljotiiniin, kansa oli sankoin joukoin ilkkumassa hänelle ”kirotusta” säännöstelystä ja talouspaulasta. Jakobiinit osasivat ottaa, mutta eivät antaa. Siinä ehkä vihje omallekin hallitukselle.

Mutta palataan vielä EU-pakettiin. Minusta olennainen asia on juuri se, että Euroopassa on ongelmia, mutta ylikansalliset tulonsiirrot ja massiivinen fiskaaliekspansio eivät korjaa niistä mitään, päinvastoin kaikki korjaavat toimet jäävät tekemättä. Mitään ei tapahdu markkinarakenteelle, työmarkkinajoustoille, eläkejärjestelmille, verorasitukselle, veropohjalle ja verotuksen epäneutraalisuudelle. Ongelmapankkien tilanne vain jäädytetään odottamaan seuraavaa avustuspakettia.

Koska perusongelmiin ei puututa, on päivänselvää, että aina vain uusia avustuspaketteja tulee ja aina niitä ajatetaan läpi samoilla epärehellisillä perusteluilla. Eurooppaneuvoston hyväksymästä paketista voi jo lukea ”kupletin juonen”. Suomi on ja pysyy nettomaksajana tästä ikuisuuteen. Euroopan maiden tuloerot ovat pysyneet samanlaisina viimeiset 200 vuotta; mihin ne nyt muuttuisivat?

Kun avustuspakettia ryhdyttiin ajamaan läpi eri maissa lopukeväällä, pääasiallinen perustelu Suomen osallistumisen puolesta oli se, että ilman pakettia Suomen vienti ”romahtaa” (Italia romahtaa, Espanja romahtaa, Eurooppa romahtaa). Perustelu oli kuitenkin alusta alkaen älytön, koska apu on menossa maihin, joihin ”Suomi ei vie mitään”. Suurimmat avunsaajamaat edustavat yhteensä vain viittä prosenttia Suomen kokonaisviennistä. Jos paketti saa aikaiseksi parin prosentin kasvun kyseisten maiden kokonaistuotannon (ja siten myös tuonnin) määrässä, merkitsisi se vain ehkä sadan miljoonan euron kasvua vientituloissa. Summa on samaa suuruusluokka kuin Euro Jackpotissa, eli ei mitään. Toki Euroopan Unionin maihin menee viennistämme puolet, mutta on syytä pitää mielessä, että kasvavat vientimarkkinat eivät ole Euroopassa vaan lähinnä Aasiassa. Ja niille markkinoille menoa elvytyspaketit eivät auta, päinvastoin.

Kun eletään vuotta 2020, on jotenkin pöyristyttävää, että meillä ei ole mitään yksityiskohtaista selvitystä ja laskelmaa siitä, miten 750 miljardin paketti vaikuttaa Euroopan tai vain Suomen talouteen (tuloihin, korkomarginaaleihin, kilpailukykyyn jne.). Oikeastaan ainoa laskelma, on komission taustapaperi, joka väittää että ehdotettu elvytysohjelma on (tai on ehkä parempi sanoa, voi olla) itserahoittava. Arvio kuulostaa hieman samalta kuin ”ikiliikkujan” keksiminen. Ei laskeminen tekemisen pitäisi olla hirveän vaikeaa: meillä on lukuisia makromalleja, joista saa tuloksen lähes nappia painamalla. Tai jos ei usko malleihin, kauppavirta- ja panostuotosmatriisesta saa karkean kuvan ensi käden vaikutuksista. Eli ongelma ei ole ”kaluston” puutteessa, vaan haluttomuudessa käyttää ”kalustoa”. Arvaan kyllä mistä kenkä puristaa: kaikissa ”itseään kunnioittavissa” malleissa on budjettirajoitus: kaikki menot pitää joskus (tavalla tai tosilla) maksaa korkoineen takaisin.  Ei yhdessäkään mallissa ole ”ilmaisia” lahjoja. Kaikki lahjat ovat vain siirrettyjä veroja. Siksi pitkän ajan julkisten menojen lisäyksen vaste on nolla tai negatiivinen.

Puoli vuotta sitten minulle soitettiin yhdestä pikavippiyhtiöstä ja kerrottiin, että minulle on myönnetty laina. Ärtyneenä vastasin, että en ole anonut mitään lainaa: joku huijari oli anonut lainaa nimissäni. Ensimmäinen ajatukseni oli tietenkin se, että laina (siinäkin tapauksessa että se tulee omalle tilille) tietää jatkossa takaisinmaksuja ja korkomenoja. En todellakaan käsittänyt, että pikavippi olisi sama kuin ”lahja”, niin kuin poliitikot puhuvat. Suomi saa ”lahjan”, mitä ihmettä, eivätkö he ymmärrä eroa plussan ja miinuksen välillä?  Ehkä he ajattelevat, että kaksi miinusta on plussa.

https://ec.europa.eu/info/sites/info/files/economy-finance/assessment_of_economic_and_investment_needs.pdf

https://www.researchgate.net/publication/24103879_Macroeconomic_Features_of_the_French_Revolution

 

 

 

 

 

meeviren

Taloustieteen professori (emeritus), Turun yliopisto

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu