Pelastakaa edes kunnat

 

 

Kuntien verotulot ja käyttömenot

 

Näin Coronan aikana (melkein) kaikilla menee huonosti, mutta ehkä itse olisin eniten huolissani kuntien tilanteesta. Kuntien talous on viime vuosina, joita kuitenkin voisi luonnehtia jonkinlaisiksi korkeasuhdannevuosiksi, ollut kroonisesti alijäämäinen, mistä kielii sekin, että kuntien velka on kasvanut reippaaseen tahtiin. Viime vuonna kuntien velka kasvoi peräti kolmelle miljardilla eurolla ollen nyt 24.2 miljardia. Vuosisadan alussa oltiin vain viidessä miljardissa. Suomessa, päinvastoin kuin muussa maassa, kunnat ovat perinteisesti olleet velattomia, mutta nyt sekin luonnehdinta alkaa olla historiaa.

Ehkä suurin ongelma koskee Pohjois-Suomen kuntia (tyyliin Posio, Reisjärvi jne.), joissa kuntien verotulojen suhde käyttömenoihin on jopa alle 30 % (2018 tällaisia kuntia oli 12). Toisaalta meillä Kauniaisten tapaisia etelän kuntia, joissa suhde on jopa (yli) 80 %. Tilanne on aika erikoinen, kun kuntien menoilla ja verotuloilla ei ole oikeastaan mitään yhteyttä tosiinsa (itse asiassa korrelaatio kuntien asukasta kohden laskettujen käyttömenojen ja verotulojen välillä on negatiivinen = -0.11, kuten oheisesta kuviosta ilmenee).

On vaikea ymmärtää, miten kunnat, joiden verotulot ovat vain muutaman kymmenen prosenttia tuloista kykenevät selviytymään tulevaisuudessa, kun ne ovat järjestään nopeasti heikkenevän huoltosuhteen kuntia (väki vähenee ja samalla ikääntyy). Aika tyypillisesti ongelmakuntien naapurit ovat myös ongelmakunta, joten kuntien yhdistäminen ei paljon auta. Ainoa, mikä tietenkin auttaa, on se, että valtio ottaa kuntien tehtävät kantaakseen, mutta en tiedä, onko mitään järkeä pitää yllä itsenäisiä kuntia, joilla ei ole enää mitään roolia palveluiden tuottajina. Väliportaan hallinnon luominen on sekin epäilyttävä ratkaisu: se ei millään tavoin auta itse perusongelmaan: alueellisen kehityksen suurin eroihin. Sama koskee osin Sote-uudistusta. Itse asiassa kyseinen ”uudistus” on ollut turmiollinen siksi, että on sen myötä on syntynyt kuvitelma, että kuntatalouden ja alueellisen kehityksen polarisaation ongelmat jotenkin häviävät. Mutta eivät ne minnekään häviä, ja sitä soisi pohdittavan riippumatta siitä, mihin suuntaa kyseinen ”uudistus” etenee.

Kuntien ongelmat eivät suinkaan koske vain Pohjois-Suomea, vaan järjestään kaikkia kuntia. Jos silmäilee esimerkiksi Turun kaupungin tuloslaskelmaa viime vuodelta, ei voi olla huolestumatta. Kaupungin käyttömenot olivat 1355 M€ (kasvua edellisestä vuodesta 45 M€), toimintakate 1071 M€, mutta alijäämää tuli satunnaisten erien jälkeen 44 M€. ”Todellisuudessa” tulos oli paljon huonompi, koska omaisuuden myyntitulot olivat 33 M€. Voi vain arvata, miten pahalta jälki näyttää Corona -kriisin jälkeen.

Joidenkin mielestä valtion velkaantuminen johtuu/johtui veronalennuksista (?), mutta kuntapuolella kukaan ei kai ole rohjennut syyttää ”veronalennuksia” alijäämäkehityksestä. Ehkä siksi on pakko suunnata katse menopuolelle.

 

Tiedän, että aina kun ruvetaan puhumaan julkisen setorin leikkauksista, julkisen setorin edustajat ottavat esiin lasten syöpäosaston. Kun ei ole muita kohteita. En oikein jaksa uskoa tähän mantraan. Olen joskus laskeskellut kuntien henkilöstön kasvua erikokoisissa kunnissa ja toiminnan eri sektoreilla (ks. Kansalaisen kuntauudistus-kirjanen), enkä voi mitenkään ymmärtää, miten kunnissa, joiden väkimäärä ei kasva eivätkä tehtävät lisäänny, menot reaalisin termein kasvavat vuodesta toiseen lähes vakiovauhdilla.

Yksi ongelmallisimmista toimialoista on koulutus, jonne OAJ on poliitikkojen myötävaikutuksella onnistunut loihtimaan henkilöstön kasvuautomaatin, josta mm. Pauli Vahtera kirjoittaa mainiossa blogissaan. Itse muistelen epäuskoisesti opintojani Riihimäen Lyseossa, jossa luokkakoko oli tyypillisesti 40. 800 oppilaan koulussa rehtori oli sivutoiminen. Hänellä ei ollut sihteeriä; talossa oli vain vahtimestari ja talonmies (talohenkilö?). Opettajien lisäksi ei ollut ainuttakaan avustavaan henkilökuntaan kuuluvaa. No, ajat muuttuvat. Kun kävin puhumassa koulussa sen satavuotisjuhlavuonna, kysyin ilkikurisesti, kumpia heillä on enemmän, opettajia (ja muuta henkilökunta) vai oppilaita. Minulle vakuutettiin, että vielä on enemmän oppilaita kuin opettajia, mutta ”kehitys kehittyy”. Ehkä näissä sanaleikeissä on kuitenkin myös vakavampikin sävy. Vuosikymmenet hyvää tarkoittavat sosiaalitädit ja poliitikot ovat saarnanneet luokkakokojen pienentämisen puolesta, avustavan henkilökunnan tarpeesta, psykologien ja terveydenhoitajien välttämättömyydestä, tietokoneiden yms. tarpeesta jne. Mutta koskaan ei ole vastaan tullut kysymystä, millä ihmeellä kaikki maksetaan. Miten esimerkiksi Posion tapainen kunta kykenee selviytymään oppivelvollisuuden pidentämisestä? No, tiedän vastauksen, lisätään valtionosuuksia, eli lainataan ulkomailta (ja lapset maksavat). Mielellään he maksavat, kun he huomaavat, kuinka hyväsydäminen meidän sukupolvemme on ollut järjestäessään heidän ikuiseen velkavankeuteen.

 

https://kaks.fi/uutiset/kansalaisen-kuntauudistus/

https://www.vahtera.blog/post/onko-tietokoneista-ollut-mihink%C3%A4%C3%A4n

 

 

 

 

meeviren

Taloustieteen professori (emeritus), Turun yliopisto

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu