Taas kerran maahanmuutto ratkaisee ongelmat

VM:n tänään julkaisema arvio julkisen talouden tilasta on aika lohduton: velka/BKT-suhteen oletetaan nousevan lähivuosina 80 prosenttiin ja kestävyysvajeen olevan 4 % suhteessa BKT:hen vuosikymmenen puolivälissä. Näin siitäkin huolimatta, että talouskasvun oletetaan olevan keskimäärin runsaan prosentin luokkaa – kiitos tuottavuuden kasvun, joka oletetaan olevan noin puolitoista prosenttia vuodessa.

Arvion taustalla ovat epäedulliset demografiset trendit: väki vähenee ja samalla niin sanottu ”demographic divided” muuttuu negatiiviseksi: uusia veronmaksajia tulee vähemmän kuin julkisten palveluiden ja tulonsiirtojen uusia saajia. Aiemmin mekanismi toimi toiseen suuntaa: kasvava ja vaurastuva väestö kykeni hyvin suoriutumaan tulonsiirroista edelliselle sukupolvelle ja kykeni jopa kasvattamaan eläkevarallisuutta.

VM:n arvio on varmaan oikean suuntainen, mutta ongelma on siinä, että se ei tarjoa mitään konkreettista ratkaisua ongelmaan. Tavallaan se tarjoaa ratkaisun puhumalla sopeuttamistarpeesta, mutta silloin ollaan vielä kovin abstraktilla tasolla, eli puhutaan alijäämistä. Mutta alijäämä ei ole mikään politiikkainstrumentti; politiikkainstrumentit löytyvät julkisista menoista ja veroista. Virkamiesten on helppo vyöryttää pallo poliitikoille, joille se tietenkin periaatteessa kuuluukin, mutta koska virkamiehet ovat asiantuntijoita, olisi ollut kohtuullista tuoda esiin se, mitä me tiedämme eri tavoista tasapainottaa julkinen talous. Eli kysymys on siitä, että ei ole missään tapauksessa sama, miten alijäämät katetaan, veroilla vai menojen leikkauksilla. Ne eivät missään tapauksessa ole ekvivalentteja taloudellisten vaikutusten suhteen, varsinkaan Suomen tapaisen pienen kiinteän valuuttakurssin avotalouden kannalta. Suomen kannalta kriittinen asia on kustannuskehitys ja kilpailukyky. Ja se on yksi yhteen riippuvainen verorasituksesta ainakin Suomen tapaisessa maassa, jossa talouden instituutioihin ei näköjään voidaan mitenkään vaikuttaa ja tilanteessa, jossa tuottavuuskehitykseen ei muutenkaan voida konkreettisella tasolla vaikuttaa (verbaalisella tasolla paljonkin, mutta sillä nyt ole mitään väliä). Jos Suomi aikoo tasapainottaa julkisen talouden veroja kasvattamalla, voi se samalla sanoa hyvästit BKT:n kasvulle: BKT ei suinkaan ole riippumaton verotuksen ja julkisten menojen tasosta, vaikka sellainen kuva väistämättä syntyy, kun seuraa julkista keskustelua (ja itse asiassa myös VM:n arviota).

Mutta palataan vielä VM:n arvioon. Siinä toistuu useaan otteeseen toinen optio, jota on viimeiset viisitoista vuottaa tyrkytetty vaihtelevalle menestyksellä ratkaisuksi julkisen talouden rakenneongelmiin. Kyse on tietenkin maahanmuutosta. VM:n arvio kertoo, että maahanmuutto toimii samalla tavalla kuin syntyvyyden kasvu, mutta on itse asiassa edullisempaa, koska ei tarvitse maksaa lasten hoidosta ja koulutuksesta. Kasvattamalla maahanmuuttoa, kyetään VM:n mukaan olennaisesti pienentämään kestävyysvajeongelmaa.

Ongelma on vaan siinä, että taas kerran maahanmuuton mekanismit trivialisoidaan ja tarkastellaan kovin lyhyttä aikajännettä. Trivialisointi näkyy ehkä parhaiten seuraavassa laskelmia kuvaavassa lauseessa: ” Laskelmissa on yksinkertaisuuden vuoksi oletettu, että maahanmuuttajien tulotaso, julkisten palveluiden ja etuisuuksien käyttö ja työllisyysaste vastaavat saman ikäistä kantaväestöä”. VM:n virkamiehille ei olisi tuottanut paljoa vaivaa katsoa Tilastokeskuksen tietokannasta, missä määrin heidän olettamuksena ovat oikein. Muutama luku kertonee, mistä on kyse. Uusimpien (vuoden 2018) työssäkäyntitilastojen mukaan kantaväestön työllisyysaste 2018 oli 73.4 %. Kaikkien ulkomaan kansalaisten (keskimääräinen) luku oli 52.0 % Mutta jos katsotaan, keitä ulkomaan kansalaiset ovat, havaitaan, suurimmat ryhmät ovat venäläiset ja virolaiset. Jälkimmäisten osalta työllisyysasteet ovat samaa luokkaa kuin suomalaisilla. Mutta jos katsotaan niitä kansalaisuuksia, joiden osalta väestö kasvaa nopeimmin, ollaan tekemisissä ns. pakolaismaiden kanssa. Ja silloin työllisyysasteet ovat aivan eri luokkaa: irakilaisten 17.7 %, somalien 17.8 %, afgaanien 18,4 ja syyrialaisten 9.7 %. Eli jos kehitys jatkuu viime vuosien kaltaisena, maahanmuutto tulee laskemaan keskimääräistä työllisyysastetta ja paljon, sen sijaan että asete hivuttautuisi (poliitikkojen innokkaasti siteeraamaan) 75 prosenttiin.

Toinen asia on se, että maahanmuuttajien tulotaso – ja siten veronmaksukyky – on olennaisesti alhaisempi kuin kantaväestöllä. Kovin paljon ei mene metsään vaikka keskimäärisenä arviona pidettäisiin (työllistyneillekin) 50 prosenttia kantaväestöä alhaisempaa palkkataso. Huoltosuhteen kannalta ”nuppiluvulla” ei tietenkään ole väliä, väliä on ”vain” rahalla. Alhainen tulotaso heijastuu paitsi verotukseen myös tulonsiirtojen tarpeeseen. Lisää huonoja uutisia seuraa siitä, että julkisten palveluiden kysyntä ei suinkaan ole neutraalia maahanmuuton suhteen. Jokainen voi arvata (ja jopa laskea), miten esimerkiksi kuntien menoihin (etenkin koulutuskustannusten osalta) vaikuttaa se, että kunnassa voi olla jopa 178 kansalaisuutta kantaväestön lisäksi. Kaikista näistä asiasoista on dataa olemassa; miksei sitä käytetä?

Toinen inhoraadollinen kommentti koskee aikajännettä. Maahanmuutto on vähän samalainen asia kuin Ponzi-peli tai ylipäätään velkaantumien. Nyt menee (ehkä?) hyvin, mutta lasku tulee aikanaan. Maahanmuuttajatkin ikääntyvät (ellei heitä sitten tule alati kiihtyvällä vauhdilla). Siinä ei sinällään ole mitään ihmeellistä, mutta ongelma piilee siinä, että maahanmuuttajien alahainen tulotaso merkitsee myös sitä, että heidän työeläkekertymänsä ole hyvin pieni. Pakolaismaista tulleiden maahanmuuttajien osalta se on ehkä vain 10-20 % kantaväestön vastaavista luvuista. Siitä taas seuraa, että maahanmuuttajat rasittavat pääsääntöisesti valtiota kansaneläkkeen ym. (Kela) muodossa. Mutta ei siinä vielä kaikki. Pienistä eläkkeistä seuraa se, että kyky suoriutua asiakasmaksuista on hyvin pieni ja siten kunnille jää suhteettoman suuri osuus hoiva(netto)menoista. Ne, jotka tietävät, tietävät, että loppukirissä kunta vie 85 % nettotuloista, mutta jos ei ole tuloja, muut maksavat.

Koska kaikki nämä asiat ovat hyvin tiedossa, ihmettelen, miksi maahanmuutto marssitetaan helpoksi ratkaisuksi kestävyysvajeongelmaan. Ei kansantaloudessa ole heppoja ratkaisuja. Ei kansantalous ole sama kuin kotitalous. Jos pulla loppu kotona, niin otetaan pakastimesta tai käydään kaupassa. Työllisyysongelmat eivät valitettavasti hoidu samalla tavalla.

 

Suomen julkisen talouden kestävyys: Talousnäkymät;  Valtiovarainministeriön julkaisuja – 2020:59 S

http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162357/VM_2020_59.pdf

 

meeviren

Taloustieteen professori (emeritus), Turun yliopisto

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu