Uusi luokka

Käsite ”uusi luokka” on perua jugoslavialaisen (nykytermein pitäisi ehkä sanoa montenegrolaisen) kommunistin Milovan Djilasin samannimisestä kirjasta. jossa tämä entinen puolueen johtohahmo (itse asiassa Jugoslavian varapresidentti) purki pettymystään kommunistisen järjestelmä kehitykseen. Näennäisen tasa-arvoinen luokaton yhteiskunta oli synnyttänyt uuden hallitseva luokan, eliitin, joka toki vannoi tasa-arvon nimeen, mutta joka käytännössä kahmi kaiken vallan ja kaikki rahat itselleen.

Djilas joutui tietenkin epäsuosioon mutta onnistui ihmeen kaupalla säilyttämään henkiparkansa, vaikka istuikin seuraavat 25 vuotta vankilassa ja kotiarestissa. Vihapuheen sanktiointi ei suinaan ole mikään uusi ilmiö. Mutta jätetään Djilas vankilaan pohtimaan sanomisiin ja pohditaan sen sijaan sitä, on mikä synnyttää yhteiskuntiin tällaisia valtarakenteista.

Helppo vastaus on pelko, uhka (uhkakuvat) ja (todelliset tai kuvitellut) vastakkainasettelut. Faaraoiden Egyptissä pontimena olivat ulkoiset uhat ja harvinaisen korostetusti kuoleman pelko ja usko hallitsijoiden jumalallisuuteen. Niiden varjolla toteutettiin mielettömät rakennusprojektit, jotka tietenkin kaatuivat kaikki tavallisen rahvaan niskaan.

Uskonnon varjolla myös katolinen kirkko pyrki ja onnistui kahmivaan itselleen valtaa, joka samalla synnytti oman säätyläisluokkansa Sen kilpailijaksi muodostui kuitenkin aatelisto, jonka olemassaolon legitimisoi kansojen välinen epäsopu ja (todellinen tai kuviteltu) valtakamppailu. Jatkuva sotiminen vaati oman ammattikuntansa, joka ei tyytynyt vain sodankäyntiin, vaan joka otti itselleen vallan myös yhteiskunnan muilla aloilla.

Aateliston valta väheni sitä mukaan kuin kansojen välisen vihapidon ylläpito tuli entistä vaikeammaksi ja kansalaisten enemmistön eristäminen päätöksenteosta tuli mahdottomaksi. Jonkinlaisena katalysaattorina kehitykselle oli Yhdysvallat. Siellä kun ei tarvittu armeijaa eikä ammattisotilaita runsaaseen sataan vuoteen: ei ollut mitään tilausta ”aatelisluokalle”. Eikä ollut mitään sotilaallista uhkaa. Euroopassakin kehitys kulki samaan suuntaan, mutta hieman verkkaisempaan tahtiin.

Entä nyt? Olemmeko nyt vapaita faaraoiden, piispojen, kruunupäiden, aateliston ja politrukkien vallasta ja etuoikeuksista? Näennäisesti kyllä; kadulla kulkiessa emme juuri kykene erottamaan ”hallitsevan luokan” ja ”rahvaan” välistä” eroa, mutta kannattaa ehkä sittenkin olla varovainen johtopäätöksissään.

Voi nimittäin kysyä, eikö meillä sittenkin ole syntymässä samanlainen juopa ”rahvaan” ja eliitin” välille kuin menneinä vuosina. Perinteisesti juopa on jollain tavoin noudattanut tuloeroja: rikkailla on enemmän valtaa (ja nimenomaan vaikutusvaltaa) kuin köyhillä. Mutta nyky-yhteiskunnassa vaikutusvalta ei enää välttämättä noudata rahan määrän linjauksia. Rahan ohella ”tieto” ja tiedonvälitys on tullut entistä keskeisempään osaan. Ajatellaan vaikka Venäjää. Sieltä löytyy kymmenittäin miljardöörejä, mutta kai todellinen valta on kuitenkin FSB:llä ja armeijalla. Miljardöörien rahat voidaan koska tahansa ottaa pois ja heittää heidät tutkintavankeuteen. Meillä tilanne on hieman toisenlainen, ja toisenlainen se on mimenomaan valtaa pitävien luonteen suhteen. Suomalainen valtaeliitti ei koostu armeijasta ja poliisista vaan niistä joilla on ”tieto” tiedonvälitys hallussaan: YLE ja muu media, akateemisessa maailmassa suurta ääntä pitävistä edistyksellisistä tutkijoista , (käytännössä) julkisilla varoilla toimivista ”hyvää tekevistä järjestöistä” (WWF; Greenpeace ym ym.), poliittisen koneiston ympärillä pyörivistä politrukeista ja lobbareista jne. Niiden väkimäärät kaiken aikaa vain kasvavat.

Samalla entistä suurempi osaa verovaroista menee eliitin menojen kattamiseen. Ajatellaan vaikka sellaisia instituutioita kuin SITRA tai YLE joiden rooli on samanlainen kuin papistolla aikanaan: eivät ne tuota tai välitä tietoa, ne julistavat oikeaksi katsomaansa oppia. Huomattava osa korkeakouluväestäkin tuntuu keskittyvän politiikkaan ja poliittiseen julistamiseen, sen sijaan, että tuotettaisiin aidosti jotain yhteiskunnan kannalta hyödyllistä tietoa ja osaamista. Ehkä selkeimmin se näkyy Suomen Akatemian rahoituspäätöksissä. Kun katselee rahoitusta saaneiden projektien listaa, ei voi kuin pyöritellä päätään; mitä hyötyä näistä on tavalliselle kansalaiselle. Ehkä ei enää kannata palata Oula Silvennoisen ja Veronica Honkasalon projekteihin, koska Akatemian listalta voi poimia oikeasta minkä tahansa esimerkin. Otetaan vaikka seuraava(t) (toukokuussa 2019 päätetty) 480 000 euroa satsaus ” Postkapitalistisen kansainvälisen talouden sommitelmiin”:

Antroposeenin tragedia” pakottaa myös kansainvälisen politiikan ja kansainvälisen poliittisen talouden tutkijat uudelleenkäsitteellistämään ja -teoretisoimaan kapitalismia. Sommitelma-ajattelu (engl. assemblage thinking) yhdessä peri- ja postkapitalismia koskevien keskustelujen kanssa tarjoaa tähän hedelmällisen lähtökohdan. Perikapitalimilla tarkoitetaan käytäntöjä, jotka noudattavat osin kapitalismin logiikkaa mutta joissa on myös ei-kapitalistisia piirteitä. Postkapitalismilla viitataan taloudellisen toiminnan moninaisuuteen, jonka kapitalosentriset analyysit peittävät. Tutkimme neljää perikapitalistista tilaa: yliopistoa, urbaaneja kattopuutarhoja, maahanmuuttaja-asuntolaa ja dementiaa. Tutkimus on ei-paikallinen etnografia. Se lisää ymmärrystä kapitalismin toiminnasta ja tuo esiin taloudellista monimuotoisuutta. Tutkimuksen tuottamaan tietoa voidaan hyödyntää yhteiskunnallisessa yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa jälleenrakennuksessa ymmärryksen nykyisen talousmallin vaikutuksista kasvaessa.

Palestiina nykytulevaisuuden (?) tutkimus on sekin yhtä kallista: odotettavisssa oleva tulos on Akatemian mukaan seuraavanlainen:

Tässä projektissa pureudutaan tapoihin joilla ennakoidut, odotetut ja halutut tulevaisuusnäkymät vaikuttavat olemassaoleviin käytäntöihin miehitetyillä Palestiinalaisaluille. Projektissa tutkitaan ennen kaikea niitä tilallistuneita tapoja, joilla nämä tulevaisuudet tuodaan nykyisyyden yhteyteen Länsirannan keskeisissä sijainneissa. Tavoitteena on analysosida millaisiin Länsirannan tulevaisuusnäkymiin käynnissä olevat tapahtumat näissä paikoissa nojautuvat, sekä siihen miten tulevaisuuden määrittymättömyys tarjoaa resurssin erilaisilla käytänteille ja toiveille. Näin pyritään piirtämään kuvaa niistä moninaisista nyky-tulevaisuuksista, joita nykykäytännöt toisaalta tuottavat, mutta joiden varaan ne samanaikaisesti rakentuvat. Projektin tavoitteena on osoittaa miten ainoastaan tällaisten nyky-tulevaisuuksien kautta voidaan muodostaa todellisuuspohjainen kuva Palestiinan tulevaisuuksista.

Kuka vielä sanoo, että valtiolla on pula rahasta?

Vallassaoloa helpottaa aina pelko: jos eivät ihmiset pelkää, on luotava ne uhkakuvat, jotka saavat ihmiset pelkäämään. Eikö sellaisia muka ole! Miltä kuulostavat seuraavat lauseet: Meillä on vain kahdeksan vuotta aika pelastaa maapallo (ilmastonmuutokselta). Vuonna 2030 perussuomalaisten valtaantulon myötä äärioikeisto aloittaa ihmisen sijoittamisen keskistysleireihin (Silakkaliikkeen perustajan arvio), Brexit & Trump syöksevät maailmantalouden sekasortoon. Putin järjestelee vaalitulokset & sosiaalisen median mieleisekseen… Erikoista on vielä se, että annetaan ymmärtää julistusten ja tieteen olevan saumattomasti yhä mieltä kaikista isoista asioista (ilmaston muutos, maahanmuutto, integraatio). Yksimielisyys on jopa suurempaa kuin Venäjällä, minkä luulisi huolestuttavan perinteisiä tiedemiehiä, joiden perusluonteeseen luulisi kuuluvan epäusko kaikkia auktoriteetteja ja yleisesti hyväsyttyjä ”totuuksia” kohtaan. Suomessa arvostetaan kuitenkin enemmän kuorolaulukykyjä.

meeviren

Taloustieteen professori (emeritus), Turun yliopisto

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu