Vallankaappaus Washingtonissa

On vähän vaikea sanoa, mitä Washingtonissa oikein tapahtui 6. tammikuuta: media tosin kertoo suoranaisesta vallankauppausyrityksestä. Mm. Iltalehti kertoo, että tarkoitus on hirttää varapresidentti Pence ja ampua puhemies Pelosi. Vallankaappauksia on monenlaisia, mutta se mikä näkyi sosiaalisessa mediassa, ei ehkä oikein vastaa kuvaa vallankaappauksesta.

Kun puhutaan vallankaappauksesta, pitäisi olla hyvin selvillä, keneltä valta aiotaan kaapata. Kysymys kuulostaa tyhmältä, koska koulussa meille kaikille opetettiin, että valta USA:ssa on (tavallaan kansalla mutta konkreettisesti) presidentillä ja kongressilla. Mutta jos ajattelee Amerikkaa, tulee mieleen ajatus, että eikö tämä ole hieman naiivi käsitys asioista. Eikö valta sittenkin on suurpääomalla: muutamalla kymmenellä miljardöörillä, joilla on satojen miljardien henkilökohtainen omaisuus ja päätäntävalta triljoonien dollarien liikevaihdon yritysten toiminnasta. Miljardöörien ei tarvitse itse ”osallistua” politiikkaan ja olla ehdolla; aina löytyy satoja ja tuhansia ehdokkaita, jotka tarvitsevat rahallista tukea ja ovat valmiit myymään sielunsa vaikka paholaiselle. Jos vallan aikoisi kaapata Amerikassa, eikö silloin pitäisi lähteä Silicon -laakson pääkonttoreiden ”kimppuun”?

Toki vallankaappausyritykset ovat monesti oikeita (aitoja) ja niistä ovat tavatonta haittaa yhteiskunnalle ja ”valtaapitäville”. Ajatellaan vaikka punaisten 26.1.1918 aloittamaa kapinaa. Kaappaajilla ei suinkaan ollut tarkoitus hulinoida tai vain tappaa pääomapiirien edustajat vaan ottaa kaikki valta käsiinsä. Pysyvästi. Aivan samalla tavalla kuin kommunistit olivat tehneet muutamaa kuukautta aikaisemmin Pietarissa.

Mutta aina asiat eivät aina ole näin selviä. Ajatellaan vaikka 15.7.2016 Turkissa tapahtunutta vallankaappausyritystä. Totta varmaa on, että osa armeijaa oli mukana hankkeessa, joka tarkoitus on syrjäyttää Ergodan ja hänen hallitseva puolueensa. Kapina kuitenkin epäonnistui ilmeisesti siksi, että Ergodanilla oli tietoa asiasta. Koko hanke vaikuttaa hieman epäilyttävältä muutenkin ja ennen kaikkea siksi, että kapinan kukistaminen ja massiiviset ”puhdistustoimet” hoituvat käden käänteessä: kymmenet tuhannet pidätykset eri oppositioryhmien keskuudesta tehtiin muutamassa päivässä. Todellisuudessa kapina mahdollisti sen, että Ergodan itse asiassa kaappasi vallan: poikkeustila ja opposition vainot takaavat yksinvallan hamaan tulevaisuuteen asti.

Hieman samanlainen (epäilyttävä) prosessi käynnistyi 27.2.1933, kun Saksan valtiopäivätalo paloi poroksi. Natsit löysivät sopivasti attentaatin tekijäksi kommunistitaustaisen Marinus van der Lubben, joka ”muka” tunnusti tekonsa. Tämä hyökkäys laillista esivaltaa vastaan oli samanlainen lahja natseille kuin vallankaappausyritys Turkissa 2016. Tapauksen varjolla natsit ”puhdistivat” valtiopäiviltä paitsi opposition edustajat myös hallitustoverit, jotka olivat kuvitelleet voivasa hallita yhdessä natsien kanssa. Oppositio löysi itsenä keskitysleireiltä, mutta hallitustoverit säästyivät ainakin ensi alkuun viirupaidoilta. Aina valtiopäivätalon paloon asti Hitlerin hallitus oli näennäisesti demokraattinen; hallituksella on enemmistö valtiopäivillä ja natsit olivat suurimman puolueen asemasta huolimatta selvästi vähemmistö.

Viistoista vuotta aiemmin hieman samanlainen tapaus siivitti Venäjällä aika heikossa hapessa olevan vallankumouksellisen hallinnon muuttumisen punaiseksi terroriksi. Kuten tunnettua tällöin sosiaalivallankumouksellinen Fanny Kaplan yritti murhata Lenin Moskovassa 30.8.1918. Kommunisteille (joskaan ei ehkä Leninille, joka koskaan toipunut murhayrityksestä) murhayritys oli onnenpotku: sen varjolla voisi sosiaalivallankumoukselliset likvidoida suuremmitta seremonioitta – lähes tuhat ammuttiin muutaman viikon sisään ja vastustajien murhaaminen jatkui kiihtyvällä tempolla aina kevääseen 1953 asti. Toki voi sanoa, että kommunistit eivät olisi luopuneet yksinvallasta, vaikka Kaplania ei koskaan olisi ollutkaan. Väittiväthän kommunistit, että Leninin ”lemmikki” Buharin oli aikonut myrkyttää Stalinin: tulos oli tietenkin terrorin yltyminen raivokkaaseen loppurutistukseen 1938. Kun tiedonvälitys on yksissä käsissä, on samantekevää, valehteleeko vaiko puhuuko totta.

Mutta mitä tekemistä näillä historiallisilla episodeilla on Washingtonin tapahtumien kanssa? Ehkä ne kertovat, että meidän ei kannattaisi aina uskoa siihen ensimmäiseen tarinaan, jonka valtaa pitävät kertovat tapahtumista. Amerikan (ja Suomen) tilanteessa on vielä vaikea se, että ei ole olemassa riippumatonta mediaa, jolla olisi aito halua katson mitalin molemmille puolille. Median omistus on massiivisesti keskittynyt viime vuosikymmeniä ja sähköisen median osalta monopoli on lähes täydellinen. Ja median omistavat me samat pääomapiirit, jotka omistavat valtaosan tuotannosta ja varallisuudesta. Jos heidän on mahdollisuus kasvattaa valtaansa, miksi hei eivät tekisi sitä?  Valtaa on aina helpointa kasvattaa lietsomalla pelkoa ja demonisoimalla vastapuolta. Surullista kyllä, moni median palkollinen tekee tätä työtä antaumuksella.