Velkaannu ja pelasta maailma!

 

29.6 YLE kertoi Maaseudun tulevaisuuden ja eräiden muiden lehtien kyselystä, jonka aiheena oli EU:n äskettäin hyväksytty elpymisohjelma. Vastaajia valistettiin ennen varsinaista kysymystä seuraavalla tiedolla: EU-maiden johtajat sopivat 750 miljardin rahastosta, jolla elvytetään jäsenmaiden taloutta koronataantumasta. Sanonta kuulosta viattomalta, mutta minua vaivaa tavattomasti ajatus siitä, että olisi jotenkin itsestään selvää, että 750 velkaoperaatio ”elvyttäisi” taloudet Coronan seurausten jäljiltä (ei puututa nyt siihen, oliko ”elvytys” tai Corona ”elpymispaketin todellinen syy).

Mistä loppujen lopuksi on kysymys? Itse asiassa hyvin yksinkertaisesta asiasta. Otamme velkaa tänään ja maksamme velan takaisin huomenna. Itse asiassa idea on sama kuin jos posti toisi meille uuden luottokortin, jossa olisi vaikka 10 000 euron luottoraja. Miten reagoisimme. Säntäsimmekö heti kauppaan ostamaan 10 000 eurolla hyödykkeitä vain puistelisimme päätämme ja arvelisimme, että emme tahdo selvitä nykyisistäkään luottokorttilaskuista. Todennäköisesti laittaisimme kortin pöytälaatikkoon ja unohtaisimme koko jutun (elvytyksen). Tulos saattaisi olla toisenlainen, jos olisimme italialainen kotitalous, ja pääministerimme kertoisi, että kiltit suomalaiset maksavat luottokorttivelkamme. Ehkä epäilisimme, voivatko he olla niin hulluja, mutta kannattaisi ainakin kokeille, kelpaako kortti Guccin kaupassa.

Mutta palataan Suomeen. Jokainen ”koulua käymätönkin” ymmärtää, että jotta ”elvytys” toimisi, ”ostamista” estävät jotkut rajoitukset markkinoilla (voi ostaa vain maksamalla etukäteen). Jos näin on, ulkopuolinen laina siirtää ”budjettirajoitusta” ja voin tehdä sen, mikä on pitkällä tähtäimellä paras vaihtoehto, eli tehdä tarvittavat ostokset/investoinnit.

Nyt olemme kriittisen kysymyksen ääressä: onko meillä nyt todellakin tilanne, jossa niin kotitaloudet kuin yrityksetkin ovat lainamarkkinoilla siinä määrin sitovien lainarajoitusten alaisia, että he eivät voi tehdä haluamiaan taloustoimia. Toisaalta onko heillä nykytilanteessa sellainen optimistinen käsitys tulevasta tulokehityksestä, että he ovat halukkaita lisävelkaantumiseen tulevia suuria tuloja vastaan?.

Eikö tilanne ole täsmälleen päinvastoin. Viimeisen kahden vuosikymmen tulokehityksen perusteella useimmat varmaan olettavat, että reaalitulot eivät kasva mihinkään, pikemminkin päinvastoin. Miksi he velkaantuisivat, kun velkoja ei voi maksaa pois kasvaneilla tuloilla. (Komission taustapaperissa tosin uskotellaan, että näin voi sittenkin käydä ja elvytys on itserahoittavaa; aktiviteetin kasvu on niin jättiläismäisen suuri, että kasvaneet verotulot kattavat kasvaneet velanhoitomenot).

Mutta mikä on saanut meidät uskomaan elvytysten ihmeitä tekevään voimaan. Perinteinen selitys on 1930-luvun suuren laman ”onnistunut” lopettaminen. Kuten kaikki tietävät. lama loppui massiiviseen julkisen vallan menojen kasvuun (tosin hieman eri tarkoituksiin eri maissa). Mutta 1930-luvun lama oli kuitenkin hyvin erikoislaatuinen. Eikö meidän pitäisi pikemmin ajatella sotien jälkeistä aikaa, jolloin talouskasvu oli ennätysmaista eikä mitään suurempaa lamaa tullut vastaan, (Suomessa) ennen 1990-lun alkua. Mutta ei tämä kehitys suinkaan perustunut mihinkään elvytykseen. Julkinen sektorin oli massiivisesti ylijäämäinen aina finanssikriisiin 2009 asti. Sen jälkeen se on ollut kroonisesti alijäämäinen joka ainoa vuosi 2010 jälkeen. Eikä talouskasvusta ole tietoakaan. Huomatkaa, että julkisen sektorin ylijäämä oli 1970-luvulla parhaimmillaan yli 10 % BKT:sta. Nykyrahassa se vastaisi 24 miljardia euroa.

Ajatellaan vaikka Saksan talousihmettä 1948 jälkeen. Ei se perustunut millään tavoin elvytykseen vaan tiukkaan finanssipolitiikkaan. Saksassa, samalla tavalla kuin kaikissa muissakin länsimaissa julkisen sektorin perusjäämä oli selkeästi ylijäämäinen aina 1974 öljykriisin asti. Saksan talousihmeen isä Ludwig Erhard uskalsi Saksan miehityksen vielä kestäessä uhmata viranomaisia ja (muita) poliitikkoja ja poistaa ”kaikki” säännöstelytoimet ja kilpailun rajoitukset. Tunnettu tosiasia on, että hän suhtautui hyvin kriittisesti (jopa vihamielisesti) EU:n komission (ja koko EU apparaatin) säännöstelyhenkiseen ja markkinoihin nuivasti suhtautuvaan ajattelutapaan. Jos yhä eläisi, olisi hän varmaan kauhuissaan EU:n nykysuuntauksesta.

Kaikki varmaan tietävät, että Erhard kirjoitti kirjan ”Wohlstand fűr alle” (hyvinvointia kaikille), joka Suomessa on käännetty nimellä ”Saksan talousihme” (Gummerus 1959). Moni kuvittelee pelkästään kirjan otsikon perusteella, että Erhard olisi ajanut takaa jonkinlaista sosialistista tulojen uudelleenjakotaloutta. Mielestäni tällainen tulkita perustuu täydelliseen väärinkäsitykseen Erhardin ajatuksista. Todisteeksi riittänee yksi sitaatti hänen edellä mainitusta kirjastaan. Olen viime aikoina säikähtänyt voimaa, jolla koko sosiaalisella alalla on kohotettu huuto kollektiivisen turvallisuuden puolesta… jos tämä sairauden leviäminen jatkuu, luisumme yhteiskuntajärjestelmään, jonka vallitessa jokaisella on käsi naapurin taskussa: periaatteeksi tulee silloin: Minä huolehdin toisista ja toiset minusta. Sokeus ja velttous, jotka ohjaavat meitä huolto- ja hyvinvointivaltiota kohden, voivat koitua vain turmioksemme. Tämä harras halu on ehkä enemmän kuin mikään muu omiaan surmaamaan hitaasti mutta varmasti todelliset inhimilliset hyveet: halun omaksua vastuuta, lähimmäisen ja ihmisrakkauden, halun pitää puoliaan, valmiuden huolehtia itse itsestään ja paljon muuta hyvää”. Erhard pääsi historiaan Saksan ”talousihmeen” isänä. Rohkenen epäillä, että samanlaista titteliä ei tyrkytetä nykyiselle EU:n komissiolle.

meeviren

Taloustieteen professori (emeritus), Turun yliopisto

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu