Asuinalueiden eriytyminen on ehkäistävä

Viime viikolla valmistui eduskunnan tarkastusvaliokunnan lausunto asuntopolitiikan kehittämisestä. Yksi valiokunnan esille nostama teema on asuinalueiden ja kaupunkien lähiöiden eriytymiskehitys. Lähiöillä on suuri yhteiskunnallinen merkitys, sillä lähiöissä asuu vähintään 25 prosenttia väestöstä. Vaikka asuinalueiden eriytymistilanne on kansainvälisesti vertaillen Suomessa vielä melko hyvä, niin useiden lähiöiden sosioekonominen kehitys on ollut epäsuotuisaa tulo- ja koulutustason heikkenemisen ja työttömyyden lisääntymisen vuoksi. Suurimmissa suomalaiskaupungeissa alueellinen eriytyminen alkaa olla jo yleiseurooppalaista tasoa ja että eriytyminen voi olla jopa voimakkaampaa pääkaupunkiseudun ulkopuolisissa keskuksissa (mm. Turun ja Jyväskylän etninen eriytyminen). Yhteiskunnallisten ja alueellisten erojen (koulutus, tulot, etninen tausta) kasvaessa myös koulutus- ja tulotason ylisukupolvinen periytyminen on voimistunut. Erityisen huolestuttavaa on se, että tutkimusten mukaan lasten ja nuorten alueellinen segregaatio on suurempaa kuin aikuisväestön, mikä korostaa poikkihallinnollisen yhteistyön tärkeyttä.

Asuinalueiden myönteisen kehityksen tueksi ja eriytymisen ennaltaehkäisemiseksi on parasta aikaa käynnissä (v. 2020–2022) yli hallinnonalarajojen ulottuva kolmevuotinen lähiöohjelma, jonka avulla on tarkoitus vahvistaa lähiöiden kokonaisvaltaista kehittämistä ja ehkäistä segregaatiota. Tämä ohjelma tarvitsee ehdottomasti jatkoa. Lisäksi kestävä, pitkäjänteinen ja poikkihallinnollinen lähiöiden kehittämistyö on vakiinnutettava osaksi kuntien toimintaa, mutta osana ja tukena tässä tarvitaan edelleen valtion tukea erillisten lähiöohjelmien muodossa.

Tarkoituksena on vahvistaa kaupunkien valmiuksia asuinalueiden eriytymiskehitykseen vastaamiseksi sekä lähiöiden viihtyisyyden, turvallisuuden ja elinvoiman vahvistamiseksi. Tarkoituksena on myös tukea kestävien poikkihallinnollisten toimintatapojen vakiinnuttamista valtionhallinnon, kuntien ja kolmannen sektorin toimijoiden kesken. Asuinalueiden eriytymiseen voidaan tehokkaimmin vaikuttaa puuttumalla segregaation perussyihin, kuten koulutukseen, työllisyyteen ja palveluiden saatavuuteen.  Hyvänä esimerkkinä voidaan pitää eduskunnassa viime viikolla hyväksyttyä lakia, jossa opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslakiin lisättiin säännös erityisavustuksesta varhaiskasvatuksen sekä esi- ja peruskoulutuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin. Tämä ns. tasa-arvoraha kohdennetaan niille kouluille ja varhaiskasvatuksen toimipaikoille, joiden sijaintialueella koulutustaso on heikko ja työttömyysaste sekä vieraskielisen väestön osuus korkea.

Lähiöiden kehittämisen yhtenä ongelmana on tutkimus- ja seurantatiedon puute, mikä vaikeuttaa eri asuinalueiden tilanteen ja kehittämistoimien vaikutusten arvioimista ja vertaamista. Eriarvoistumisen ehkäisyn tueksi tarvitaankin myös entistä kattavampaa tietopohjaa alueiden tilanteista ja eroista sekä niiden taustoista.

Merja Mäkisalo-Ropponen
Kansanedustaja (sd)
Tarkastusvaliokunnan vpj.