Eriarvoisuus Suomessa

Ajatuspaja Kalevi Sorsa-säätiö julkaisi tänä syksynä tutkimustietoon perustuvan julkaisun eriarvoisuuden tilasta Suomessa. Julkaisuun on koottu viimeisimmät tiedot tulo- ja varallisuuseroissa, terveyseroista, eriarvoisuudesta koulutuksessa, eriarvoisuuden periytymisestä, tulojen yhteydestä puoluevalintaan ja äänestysaktiivisuuteen, rasismista ja syrjinnästä kouluissa sekä ruumiin kokoon liittyvästä sukupuolittuneesta syrjinnästä Suomessa.

Suosittelen lukemaan koko teoksen, mutta nostan tässä lyhyesti pari kirjassa käsiteltyä teemaa eli terveyden eriarvoistumisen ja huono-omaisuuden periytymisen erityisesti kirjan toimittajan Maija Mattilan yhteenvedon pohjalta.

 

Terveyden eriarvoistuminen

Huolimatta siitä, että terveyserojen kaventaminen on viime vuosikymmeninä ollut terveyspolitiikan keskeinen tavoite, ihmisten sosioekonomiseen taustaan liittyvät erot terveydessä eivät ole juurikaan kaventuneet. Erot elinajanodotteessa eri tulo- ja koulutusryhmien välillä jopa hiukan kasvoivat 1990-luvun alusta lähtien 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolelle saakka. Turhaan ei puhuta 1990-luvun laman seurauksista. Tuolloin köyhyys, lapsiköyhyys ja kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä kasvoi, millä on ollut seurauksensa pitkälle ihmisten ja perheiden elämään.

Kokonaisuudessaan sekä kansantautien esiintyvyys, väestön elintavat, että kuolleisuus esimerkiksi syöpätauteihin, verenkiertoelimistön sairauksiin ja alkoholiperäisiin sairauksiin ovat kehittyneet Suomessa positiiviseen suuntaan viimeisen vuosikymmenen aikana. Samalla kuitenkin terveyserot koulutuksen, ammatin ja tulojen perusteella mitattuna ovat pysyneet lähes samoina. Toisin sanoen myönteinen kehitys on ollut matalimmin koulutetuilla ja pienituloisilla merkittävästi hitaampaa kuin korkeammin koulutetuilla ja paremmin toimeentulevilla. Työttömät ovat tässä mielessä erityisen haavoittuva ryhmä.

Lista siihen, mihin terveyden osa-alueisiin koulutus tai matala tulotaso ovat yhteydessä on pitkä: alkoholikuolleisuuteen, epäterveellisiä ruokatottumuksiin, liikunnan harrastamisen vähyyteen, työssä jaksamiseen ja työhyvinvointiin, fyysisen työkyvyn kokemuksiin, sairauspoissaoloihin, työkyvyttömyyseläkkeisiin, pitkäaikaissairauksiin, terveiden elinvuosien odotteeseen ja mielenterveysongelmiin.

 

Mitä voidaan tehdä?

Sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen sekä parlamentaarisessa valmistelussa olevan sosiaaliturvauudistuksen tärkeimpiä tavoitteita tulee olla terveyserojen kaventaminen. Palvelujen on oltava kaikkien saatavilla tulotasosta riippumatta. Toisaalta köyhyys altistaa monin tavoin epäterveellisille elämäntavoille, sillä jo terveellinen ruoka on kalliimpaa kuin epäterveellinen ruoka. Siksi köyhyyden vähentämiseen tähtäävät tavoitteet ovat myös kansanterveyden tasaisen jakautumisen kannalta välttämättömiä.

Lisäksi tarvitaan kohdennettuja keinoja kaikkein heikoimmassa asemassa olevien terveyden parantamiseksi. Työttömien hyvinvointia, työllistymistä ja työkykyä edistävää palvelujärjestelmää sekä terveyspalveluiden saatavuutta on parannettava.

Myös lapsiperheitä on tärkeä tukea varhaiskasvatukseen ja kouluun panostamalla, koska terveyserot saavat alkunsa lapsuudessa. Lisäksi terveellisiä elintapoja voidaan tukea yhteiskunnallisesti vaikuttamalla tupakan, alkoholin ja elintarvikkeiden hintaan, saatavuuteen ja markkinointiin.

 

Huono-osaisuuden periytyminen

Suomessa koulutuksen hankkiminen, hyviin yhteiskunnallisiin asemiin pääseminen ja taloudellinen hyvinvointi ovat periaatteessa mahdollisia perhetaustasta riippumatta. Tästä huolimatta Suomessakin sosiaalinen huono-osaisuus periytyy.

Periytymiseen vaikuttavat eniten vanhempien koulutus ja ammattiasema. Tulot periytyvät ennen kaikkea tulojakauman ääripäissä: suurituloisten ja pienituloisten vanhempien lasten tulotaso noudattelee vanhempien tulotasoa useammin kuin keskituloisten.

Jos lapsuuden perheessä on koettu työttömyyttä, työttömyys nuoruudessa tai aikuisiällä on todennäköisempää kuin jos perheessä ei ole koettu työttömyyttä. Vanhempien työttömyyden kesto on yhteydessä lasten työttömyyteen. Vanhempien toimeentulotuen asiakkuus lisää riskiä lasten toimeentulotuen asiakkuuteen heidän kasvettuaan aikuisiksi. Myös huono-osaisuuden kasautuminen eli matala koulutus, työttömyys ja toimeentulotuen saaminen lapsuuden perheessä lisäävät riskiä sosiaaliselle huono-osaisuudelle aikuisuudessa.

Suomessa koulutuksen periytyminen on voimakkaampaa kuin ammattiaseman tai tulotason periytyminen. Viime vuosina koulutuksen periytyminen on Suomessa vahvistunut, mikä näkyy erityisesti vanhempien koulutuksen vaikutuksessa lukion suorittamiseen.

 

Mitä voidaan tehdä?

Varhaiskasvatuksen saatavuuden ja siihen osallistumisen tasa-arvoisuuden varmistaminen, peruskoulun sisällöllisen ja alueellisen eriytymisen estäminen sekä ammatillisen opetuksen laadun turvaaminen ehkäisevät eriarvoisuuden periytymistä tehokkaasti.

Oppivelvollisuuden pidentäminen on yksi tärkeimmistä koulutuksen eriarvoisuutta vähentävistä toimista. Nuorten pitäminen pidempään oppivelvollisuuden piirissä auttaa heitä tekemään myös vapaammin perheestä riippumattomia valintoja koulutuspolkunsa suhteen. Lisäksi koulutuspolkujen avoimuutta on edelleen parannettava ja koulutuspaikkoja lisättävä korkea-asteella. Koulutusjärjestelmän on oltava avoinna myös aikuisväestölle.

Huono-osaisesta perhetaustansa tuleville nuorille tarvitaan monialaista tukea, joka edistää nuorten arjen- ja elämänhallintaa sekä vahvistaa toimintakykyä. Myös perheiden palveluita on syytä vahvistaa.

Lopuksi on syytä muistaa, ettei koulutusjärjestelmää voida uudistaa erillään muista politiikkalohkoista. Koulutuksellisen eriarvoisuuden vähentäminen edellyttää myös koulutuksen tarjontaan ja rahoitukseen, sosiaaliturvajärjestelmään ja työvoimapoliittiseen koulutukseen liittyvää kokonaisvaltaista näkökulmaa.

 

-Merja Mäkisalo-Ropponen

kansanedustaja (sd)

Kalevi Sorsa-säätiön hallituksen jäsen

 

MerjaMkisalo-Ropponen

Olen kolmannen kauden kansanedustaja Joensuusta. Valmistuin sairaanhoitajaksi vuonna 1981, erikoissairaanhoitajaksi 1983 ja terveydenhuollon opettajaksi 1991. Terveydenhuollon hallinnon tutkinnon suoritin 1993, terveydenhuollon lisensiaatin 1995 ja terveystieteiden tohtorin 1998. Vuonna 2003 opiskelin draamakouluttajaksi. Uskon, että elinikäinen oppiminen on itseensä tutustumista koko elämän ajan. Tässä asiassa ei koskaan tule täysin oppineeksi. Ennen eduskuntaan tuloani työskentelin 10 vuoden ajan työyhteisökouluttajana. Joensuun kaupunginvaltuustossa olen ollut viidettä kautta, tällä kaudella valtuuston 1. varapuheenjohtajana. Olen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja, valtakunnallisen kulttuurihyvinvointipoolin puheenjohtaja, Miina Sillanpää Säätiön hallituksen jäsen ja Kalevi Sorsa Säätiön hallituksen jäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu