Ikäihmisten kotihoidon kehittämisestä

Eduskunta aloittaa tänään torstaina käsittelemään hallituksen lakiesitystä vanhuspalveluiden uudistamisen kakkosvaiheesta (HE 231/2021).

Lain tavoitteena on muun muassa edistää iäkkäiden henkilöiden edellytyksiä elää kodissaan turvallisesti, sekä saada tarpeitaan vastaavat kotiin annettavat palvelut oikea-aikaisesti riittävinä ja laadukkaina. Tähän pyritään muun muassa velvoittamalla hyvinvointialueita järjestämään tarpeenmukaisia palveluita kotihoidon asiakkaille vuorokaudenajoista riippumatta. Tähän saakka lainsäädännössä ei ole esimerkiksi säädetty yökäyntejä sisältävästä kotihoidosta.

Tavoitteen toteutuminen edellyttää henkilöstöresurssien lisäämistä ja tästä aiheesta olen kirjoittanut viimeksi edellisessä blogissani täällä. Määrän lisäksi myös osaamisella ja ammattitaidolla on merkitystä ja siksi hoitajista käsipareina puhuminen on loukkaavaa.

Lakiesityksessä uudistetaan myös käsitteitä. Nykyiset palveluasumisen ja tehostetun palveluasumisen käsitteet muuttuisivat yhteisöllisesti asumiseksi ja ympärivuorokautisessa palveluasumisessa asumiseksi. Muutokset ovat kannatettavia, sillä ne kuvaavat hyvin, mistä on kysymys.

Ongelma tällä hetkellä kuitenkin on näiden asumismuotojen riittämättömyys. Tälläkin hetkellä eri puolilla Suomea on paljon muistisairaita, joiden ei ole enää hyvä olla omassa kodissa, mutta esimerkiksi ympärivuorokautista palveluasumista ei riittävästi ole.

Lainsäädännössä edellytetään, että ikäihmisille täytyy löytyä sopiva asumispaikka kolmen kuukauden sisällä siitä, kun esimerkiksi todetaan, ettei kotona asuminen ole enää turvallista. Tiedän kuitenkin omasta lähipiiristäni ikäihmisiä, jotka ovat odottaneet ympärivuorokautiseen palveluasumiseen pääsemistä puolikin vuotta.

On hyvä, että kotihoitoa kehitetään ja mahdollistetaan se, että ihmiset voivat halutessaan asua kotona niin kauan kuin mahdollista. Kuitenkin on muistettava, että esimerkiksi tietyssä muistisairauden vaiheessa oma koti ei ole enää turvallinen ja inhimillinen paikka asua, oli kotihoito miten laadukasta tahansa.

Suosittelen lämpimästi tutustumaan Muistiliiton ja Hoitotyön tutkimussäätiön yhdessä laatimiin ns. Muistava työkaluihin, joiden avulla ammattihenkilöt voivat sairastuneen ja läheisten kanssa yhdessä miettiä, milloin olisi syytä harkita yhteisölliseen asumiseen tai ympärivuorokautiseen palveluasumiseen muuttamista. Näissä päätöksissä on tärkeä kuulla sekä sairastunutta että läheisiä. Tässä yhteydessä haluan tuoda esille myös ikäihmisten perhehoidon mahdollisuudet, josta on saatu erinomaisia kokemuksia esimerkiksi Pohjois-Karjalassa.

Kiitosta tästä lakiesityksestä voi antaa siitä, että lausuntokierroksella tulleet palautteet on otettu vakavasti ja korjauksia esitykseen on tehty palautteiden perusteella. Myös lainsäädännön arviointineuvoston palaute oli lakiesityksestä pääsääntöisesti positiivista ja sieltä tulleet korjausehdotukset on myös huomioitu.

Erityisesti iloitsen siitä, että nyt laissa säädetään, että kotihoidossa asiakkaan luo turvalaitteiden kautta tehdyn hälytyksen jälkeen auttamaan menevän henkilön tulee olla sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilö. Tällä hetkellä jopa vartijat tekevät tätä työtä ja olen itse nostanut tämän ongelman esille pari kertaa kirjallisessa kysymyksessä.

Kun kotona oleva asiakas on esimerkiksi kaatunut, tilanne vaatii aina sosiaali- ja terveysalan koulutuksen saaneen henkilön tilannearvioinnin. Kysymys ei ole siis pelkästään henkilön ylös nostamisesta. Esimerkiksi hädissään olevan muistisairaan rauhoittaminen vaatii ammattitaitoa, jota vartijoilla ei ole.

Vanhustyö on ihmisten henkilökohtaista kohtaamista, heidän terveydentilansa arviointia ja hoitotoimenpiteitä, joissa tarvitaan koulutettuja ammattilaisia. Näin voidaan parhaalla mahdollisella tavalla tukea ikäihmisiä kotona asumisessa terveydentilanteen sen salliessa.

Myös Valvira on kiinnittänyt tähän epäkohtaan huomioita. Asiakkaan kokonaistilanteen arvioimiseen ja kokonaisvaltaiseen kohtaamiseen tarvitaan ammatti-ihmisiä ja olen todella iloinen, että tämä tulee nyt määritellyksi lainsäädännössä.

 

-Merja Mäkisalo-Ropponen

kansanedustaja (sd)

 

MerjaMkisalo-Ropponen
Sosialidemokraatit Joensuu

Olen kolmannen kauden kansanedustaja Joensuusta. Valmistuin sairaanhoitajaksi vuonna 1981, erikoissairaanhoitajaksi 1983 ja terveydenhuollon opettajaksi 1991. Terveydenhuollon hallinnon tutkinnon suoritin 1993, terveydenhuollon lisensiaatin 1995 ja terveystieteiden tohtorin 1998. Vuonna 2003 opiskelin draamakouluttajaksi. Uskon, että elinikäinen oppiminen on itseensä tutustumista koko elämän ajan. Tässä asiassa ei koskaan tule täysin oppineeksi.

Ennen eduskuntaan tuloani työskentelin 10 vuoden ajan työyhteisökouluttajana. Joensuun kaupunginvaltuustossa olen kuudetta kautta ja toimin valtuuston puheenjohtajana.

Olen Eduskunnan Vammaisasiain yhteistyöryhmän puheenjohtaja, Miina Sillanpää Säätiön hallituksen puheenjohtaja sekä Kuurojen Palvelusäätiö sr:n hallintoneuvoston jäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu