Inkluusio -mitä se oikeasti tarkoittaa?
Viime viikon kyselytunnilla (16.2) kansanedustaja Jukka Mäkynen (ps) käytti seuraavan puheenvuoron:
”Kun inkluusioperiaate runnottiin lakiin, niin siitä lähtien koulujen oppimistulokset ovat laskeneet. En tiedä, mitä tällä pakkotasapäistämisellä yritettiin saavuttaa, kun oppimistuloksen taso määriteltiin alimpaan yhteiseen nimittäjään. Ilmeisesti ideologisesti yritettiin toteuttaa tasa-arvoa siellä, missä juuri on tarkoitus löytää kykyjä, löytää lahjakkaat oppilaat ja kannustaa heitä. Siihenhän stipendijärjestelmäkin perustuu. Nyt kun tasa-arvoideologia otettiin mukaan ja huomattiin, ettei huonoja saada hyviksi, niin estetään sitten niiden hyvien kehittyminen. Uutta Nokiaa ei täällä kannata ilmeisesti enää odottaa. Kysyn opetusministeriltä: voidaanko koulutukseen palauttaa erilaiset tasot hyville ja voitaisiinko ehkä myös lopettaa huonoille oppilaille säälivitosien antaminen?”
En puutu nyt muuten tuohon kysymykseen, enkä ministerin antamaan vastaukseen, mutta havahduin keskustelua kuunnellessani siihen, että inkluusiosta on edustaja Mäkysellä – ja ilmeisesti monella muullakin kovin virheellinen käsitys. Inkluusioita kritisoidaan muun muassa toteamalla:
”Inkluusio romuttaa koulujärjestelmämme perustan. Yhteiskunta menettää huippulahjakkaat ja samalla erityistä tukea vaativat oppilaat eivät saa tarvitsemaansa tukea.”
Tai
”Suomi on siirtänyt erityisoppilaat suuriin luokkiin, eivätkä kaikki opettajat pidä inkluusiota hyvänä ratkaisuna.”
Mitä inkluusio tarkoittaa?
Inkluusio tarkoittaa jokaisen oikeutta opiskella kaikille yhteisessä koulussa, jossa yhdenvertaiset mahdollisuudet ja osallisuus toteutuvat kaikille oppilaille. Sen taustalla on Suomen perustuslain kirjaus: Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eriarvoiseen asemaan sukupuolen, iän, etnisen tai kansallisen alkuperän, kansallisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, seksuaalisen suuntautumisen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Myös YK:n lapsen oikeuksien sopimus ja muut ihmisoikeussopimukset velvoittavat meidät inkluusion toteuttamiseen.
Inkluusiossa ei ole kysymys tavoitetason laskemisesta, vaan siitä, että eri oppiaineissa ne oppilaat, jotka tietyissä oppiaineissa tarvitsevat erityistä tukea, voivat olla muiden mukana muissa oppiaineissa. Koko peruskoulujärjestelmä itsessään on inkluusioperiaatteen mukainen. Se tarkoittaa oppilaille yhdenvertaista oikeutta käydä koulua luonnollisessa elinpiirissä ja yhteisössä, johon he kuuluvat. Inkluusion keskeinen ajatus on, että tarvittavat tukitoimet järjestetään oppilaalle sinne oman alueen lähikouluun, joita hän tarvitsee sujuvaan opiskeluun. Tukimuotoja ovat esimerkiksi erilaiset oppimista tukevat apuvälineet, osa-aikainen erityisopetus ja muut vastaavat keinot.
Inkluusiossa on keskeistä sosiaalinen osallisuus, yhteenkuuluvuus sekä perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Se ole mielipidekysymys, se on juridinen vaade ja se sitoo viranhaltijan sekä päättäjän työtä.
Merja Koivisto Oppimis- ja ohjauskeskus Valterista konkretisoi tämän asian hyvin sijoittamalla sosiaalinen osallisuus, yhteenkuuluvuus ja perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen edellä mainittuihin kriittisiin kommentteihin. Lauseet kuuluisivat silloin:
”Sosiaalinen osallisuus, yhteenkuuluvuus, perus- ja ihmisoikeus romuttaa koulujärjestelmämme perustan…. ”
”…kaikki opettajat eivät pidä sosiaalista osallisuutta, yhteenkuuluvuutta sekä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista hyvänä ratkaisuna.”
Emme varmaankaan yhteiskunnassa ajattele näin? Emmehän?
Inkluusio ei siis ole ongelma, eikä mutta ilman riittävää resurssointia se ei voi onnistua. Resurssien puute on aiheuttaa sen, että oppilaat eivät aina saa tarvitsemaansa erityistukea, koska erityisopettajia, kouluavustajia tai tiloja on liian vähän ja ryhmät ovat liian suuria.
Jos tarvittavat tuen resurssit puuttuvat, inkluusio ei toteudu, jolloin ei myöskään ole perusteltua syyttää ongelmista inkluusiota.
No kiva. Seuraavaksi demarit voitte kertoa meille vaikka mitä tarkoittaa rakkaus.
Noin miljoonannen kerran. Inkluusio on kiva idea kuten vaikka rakkauskin. Näistä kahdesta inkluusio ei käytännössä, reaalimaailman tasolla ei siis ideoiden, toimi yhtään missään kun taas rakkaus sentään aika ajoin siellä sun täällä.
Ilmoita asiaton viesti
Käsittääkseni se on kuitenkin opettajien ja muiden alan asiantuntijoiden piirissä varsin yleinen käsitys, että sellainen malli, jossa parhaiten ja heikoimmin menestyvät oppilaat laitetaan aina samaan luokkaan, ei tuota parhaita oppimistuloksia, vaan siinä voivat kärsiä sekä hyvin että huonommin etenevät oppilaat.
Se olisi jossain mielessä kyllä tasapuolista, jos vaikka joko kaikki pakotettaisiin lukioon ja yliopistoon, tai sitten tuo kiellettäisiin kaikilta, mutta jokainen kyllä ymmärtää, että noin ei käytännössä kannata menetellä. Inkluusioajatteluun kohdistuva kritiikki perustuu käsittääkseni paljolti juuri tähän ongelmaan. Eikö se riitä, että kaikille oppilaille tarjotaan samat mahdollisuudet, sekä tukiopetukseen että omaan tasoon ja luonteeseen sopivaan, sopivan vauhdikkaaseen oppimiseen? Tuonkin mallin voi katsoa olevan täysin tasapuolinen, vaikka ei olekaan ”pakolla tasapäistävä”. Tuo malli tähtää siihen, että jokaiselle oppilaalle tarjotaan paras ja hänelle sopivin tie eteenpäin.
Ilmoita asiaton viesti
Muistaakseni te olette kasvatustieteen tohtori.
Te osaatte siis katsoa inkluusion poliittisen ulottuvuuden taakse. Siella ne pulmat ovat. Miksi siis puhutte muunneltua ”totuutta”
Ilmoita asiaton viesti
Kivakiva, paljonkos se oikein toteutettu inkluusio tarvitsikaan lisärahoitusta, ja mistä ajattelitte sen ottaa?
Jos ja kun rahaa ei ole, niin mikä on seuraus väärin toteutetusta inkluusiosta?
p.s. Muuttuiko laki vai lain tulkinta?
Ilmoita asiaton viesti
Kun inkluusiota käytetään säästöjen saamiseksi – kuten kovin usein tapahtuu – siitä on paljonkin enemmän haittaa kuin hyötyä.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvin järjestetyn luokkamuotoisen erityisopetuksen oppilaat, vaikka sitten erityiskoulussakin, olivat siinä mielessä etuoikeutetussa asemassa, että opetus oli oppilasta kohden kallista. Se takia se ajettiin alas ja oppilaat siirrettiin lähikouluihin. Resurssit ja ymmärrys eivät seuranneet, ei toiminut kovin hyvin, eikä yleensäkään ole hyvä ajatus hakea säästöjä ihmisoikeuksilla. Erityiskouluihin ei ole paluuta senkään takia, että nykyään erityisen tuen oppilaita on niin paljon. Nyt sitten esimerkiksi autismin kirjon oppilaita, joille suuret ryhmäkoot ovat kuormittavia, halutaan siirtää etäopetukseen. Kirjoittajalle ei ole selvää, miten ihmisoikeus omaan lähikouluun ja sosiaaliseen osallistumiseen etc. paremmin toteutuu sillä, että oppilas ei sitten käy enää ollenkaan missään koulussa.
Inkluusion ajatus viedä tukitoimet lähikouluun ei ole pelkästään resurssikysymys, vaan se on myös valinta siitä, mitkä toimet yleensä ovat omiaan tukemaan ketäkin. Kaikkia laajassa kansainvälisestä kirjallisuudesta ja keskusteluista löytyviä toimivia malleja ei voisi siirtää tai toteuttaa yleisopetuksen isoissa luokissa, eikä tämä riipu oppilaan osaamisesta yksittäisessä oppiaineessa. Kasvatustiede ja erityisen riitainen erityspedagogiikan ala sitten valitsee pois tällaiset mallit ja väittää, että meidän mallimme on nyt sitten saanut aikaan tällaisia vaikutuksia vaikka se ei olisi vaikuttanut mitenkään.
Ilmoita asiaton viesti
Kasvatus ja koulutus koostuvat kolmesta komponentista:
a) Kasvatettavan tila,
b) Kasvatuksen tavoite seka
C) Keino eli metodi.
Yhteiskunta arvoineen, siis myos ihmisoikeudet, ovat tuon toiminnan kehikkoa.
Yhdenvertaisuus voidaan toteuttaa mita eriytyneimmassa koulutusjarjestessa jos a) kasvatuksen kohteet muodostavat olennaisten ominaisuuksien suhteen laadultaan erilaiset populaatiot ja b) voidaan osoittaa populaatiokohtaisesti edistyminen suunnilleen toisiaan vastaavaksi vaikka c) asteikot poikkeaisiva toisistaan.
(Pahoitten aakkosten puuttumista).
Ilmoita asiaton viesti
On aika hämmentävää, että semantiikalla hoidetaan ongelmat, jotka voitaisiin ratkaista vähemmin resurssein, enemmistön kärsimättä ja pienemmin panoksin.
”Sosiaalinen osallisuus, yhteenkuuluvuus, perus- ja ihmisoikeus” tarkoittaa sitä, että kaikille oppilaille on annettava päättötodistus, vaikkei hänen oppimistuloksensa sitä edellytä. ”Sosiaalinen osallisuus, yhteenkuuluvuus, perus- ja ihmisoikeus” tarkoittaa nykyään sitä, että kaikkien oppilaiden oppimistulosten on laskettava samalle tasolle kuin niiden, jotka vaatisivat erityistä tukea. Oppimistavoitteiden laskeminen alimman desiilin tasolle toteuttaa ”sosiaalisen osallisuuden, yhteenkuuluvuuden, perus- ja ihmisoikeuden”, mutta se samalla romuttaa koko koulutusjärjestelmämme peruspilarin ja kansakuntamme sivistystason.
Ilmoita asiaton viesti