Lapset ja nuoret erityishuomion kohteeksi koronapandemian exit-strategiassa

Maaliskuun lopulla julkaistiin lapsiasiavaltuutetun vuosikertomus 2020 otsikolla ”Pandemian varjossa kohti maapallon tulevaisuutta.” Vuosikertomuksessa tuli esille samankaltaisia huolia lasten ja nuorten terveyteen ja hyvinvointiin liittyen kuin esimerkiksi aiemmin keväällä julkaistussa Ihmisoikeuskeskuksen raportissa ’Koronapandemian vaikutukset perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen’. Molemmissa todetaan, että pandemian aiheuttama kriisi on vaikuttanut monin tavoin kaikkien lasten, nuorten ja perheiden arkeen, hyvinvointiin ja oikeuksien toteutumiseen.

Pandemian vaikutukset kohdentuivat eri perheisiin sekä lapsiin ja nuoriin kuitenkin vaihtelevasti. Osa perheistä nautti lisääntyneestä yhteisestä ajasta ja osalla lapsista ja nuorista kotona oleminen ja etäopetus ei aiheuttanut minkäänlaisia ongelmia. He ovat jopa hyötyneet ajasta ja paikasta riippumattomasta opiskelusta, ja he ovat osanneet hakea tukea ja ohjausta.

Kriisin kielteiset vaikutukset kohdistuvat erityisesti niihin lapsiin, nuoriin ja perheisiin, jotka ovat jo ennestään olleet heikommassa asemassa. Vähävaraisissa perheissä elävät lapset, vammaiset lapset, lastensuojelun tai muun erityispalvelujen piirissä olevat lapset tai vähemmistöryhmiin kuuluvat lapset ovat kärsineet pandemian seurauksista eniten.

Lähiopetuksen puute on lisännyt tuen tarvetta erityisesti niillä oppijoilla, joilla on ongelmia opintojen etenemisessä. Oppijoiden saama tuki etäopiskelun aikana ei ollut kaikilta osin riittävää. Opiskeluhuollon järjestämisessä on paikoin ollut haasteita kaikilla opetusasteilla.

Etäopiskelun aikana kodin tuen merkitys kasvoi ja kotoa saadun tuen vaihtelevuus aiheutti eriarvoisuutta tasa-arvoisissa oppimisen edellytyksissä. Etäopetuksessa korostuva itseohjautuvuus asettaa oppijat eriarvoiseen asemaan: elämänhallinnan ongelmat, oppimiseen liittyvät vaikeudet ja erilaiset mahdollisuudet opiskella kotioloissa vahvistavat eroja oppijoiden välillä.

 

Myös lapsiperheiden taloudellinen eriarvoisuus kasvoi

Pandemian vaikutukset lapsiperheiden taloudelliseen tilanteeseen ovat riippuvaisia kriisiä edeltäneestä taloudellisesta tilanteesta, perheen työllisyystilanteesta ja velkaantumisasteesta. Niissä perheissä, joissa kaksi työssäkäyvää vanhempaa on saanut pitää työpaikkansa, taloudellinen tilanne on voinut jopa kohentua kulutuksen vähentyessä.

Perheissä, joita työttömyys tai konkurssit ovat koetelleet, on jouduttu ehkä ensimmäistä kertaa taloudellisten vaikeuksien äärelle. Perheissä, joiden tilanne on jo ennen pandemiaa ollut vaikea, tilanne on voinut luisua aiempaa heikompaan tilaan, sillä tulonsiirtojen reaaliarvon heikkeneminen on kurittanut perheitä jo vuosien ajan. Lisäksi noin puolet köyhien lapsiperheiden huoltajista käy töissä, tyypillisesti matalapalkka-aloilla kuten palvelu- ja myyntisektorilla, joihin pandemia on iskenyt kovimmin.

 

Miten tästä eteenpäin?

Yhteiskunnan myönteisen kehittymisen kannalta lasten ja nuorten auttaminen selviytymään kriisistä on oleellisen tärkeää. 1990-luvun alun laman hoito epäonnistui ja sen seurauksena monen silloin lapsuuttaan ja nuoruuttaan viettäneen elämään tuli toivottomuus, joka näkyi monin eri tavoin yhteiskunnassa useita vuosikymmeniä – ja osittain jopa edelleen. Onkin tärkeää, ettei näitä virheitä toisteta. Lapsissa ja nuorissa on koko yhteiskunnan toivo ja tulevaisuus.

Meillä ei ole varaa menettää yhtään tästä tulevaisuuden potentiaalista. Jos emme onnistu tekemään toimivaa koronan jälkeistä tulevaisuusstrategiaa, jossa lapset ja nuoret on erityisesti huomioitu, kielteiset seuraukset voivat olla pitkäkestoiset ja näkyä myös tulevien sukupolvien materiaalisten elinolojen puutteina. Koronan exit-strategiassa on huomioitava erityisesti lapset ja nuoret. Nyt emme saa toistaa 1990-laman virheitä.

Myös järjestöjen rooli yhteiskunnan koronasta toipumisessa on tärkeää. Järjestöt tekevät työtä muun muassa lasten, nuorten, ikäihmisten, vammaisten, päihde- ja mielenterveysongelmaisten sekä pitkäaikaistyöttömien parissa. Koronaepidemian aikana järjestöjen ketteryys ja joustava toiminta mahdollistivat avun niillekin, jotka olisivat muutoin jääneet palveluiden ulkopuolelle.

Jos järjestöt ja kolmannen sektorin toimijat eivät olisi tehneet viime kevään aikana niin paljon tärkeää työtä heikoimmassa asemassa olevien ihmisten auttamiseksi, koronasta aiheutuva hoito- ja hoivavelka olisi vielä paljon suurempi. Nyt kolmannen sektorin toimijoita tarvitaan erityisen haavoittuvassa asemassa olevien ihmisryhmien auttamisessa elämässä eteenpäin.

 

Nyt tarvitaan toivoa, tulevaisuuden uskoa sekä resilienssiä

Suomen Mielenterveysseuran nettisivuilla toivo määritellään mielentilaksi, joka tarkoittaa sitä, että odottaa tulevaisuudelta hyvää. Luottamus on toivoakin vahvempi positiivinen odotus, uskoa siihen, että asiat menevät parhain päin. Yleisenä elämänasenteena toivo ja luottamus tarkoittavat optimismia, sitä, että katselee tulevaisuutta mieluummin valoisin mielin.

Suomalaisten luottamus myös toisten ihmisten auttamishaluun ja hyväntahtoisuuteen on ollut vahvaa myös koronaepidemian aikana. Tämä sama luottamuksen ilmapiiri on tärkeä säilyttää myös koronan jälkihoidossa. Yksilöille ja yhteisöille tulee saada kokemus aidosta muutoksessa mukana olemisesta ja yhdessä tekemisestä.

Covid-19 pandemia on testannut ja samalla kehittänyt yhteiskuntamme kykyä reagoida muutoksiin ja yllätyksiin. Tällaista sietokykyä voidaan kutsua myös resilienssiksi. Resilienssi voi olla säilyttävää tai uudistavaa.

Säilyttävä resilienssi on kykyä ylläpitää jatkaa olemassa olevia toimintoja ja palauttaa toiminnot mahdollisimman ennalleen mahdollisimman nopeasti. Uudistava resilienssi merkitsee kykyä sopeutua ja säilyttää toimintakyky, vaikka yhteiskunta siirtyy uuteen tilanteeseen tai kykyä selviytyä kriisistä siirtymällä uuteen tilaan.

Uudistavassa resilienssissä oleellista on osata katsoa eteenpäin. Tavoitteena ei ole paluu kriisiä edeltäneeseen tilaan, vaan kriisi nähdään mahdollisuutena toteuttaa yhteiskunnan pitkän aikavälin kriisinsietokykyä vahvistavia uudistuksia. Resilienssi voidaan ymmärtää myös muutoksen sietokykynä sekä sisuna etsiä ja löytää ratkaisuja selviytyä yhdessä.

Vakavuudestaan huolimatta COVID-19-pandemia avaa myös runsaasti uusia mahdollisuuksia ja näkökulmia, joiden avulla voidaan vähentää pandemian negatiivisia seurauksia. Nyt tarvitaan luovuutta nähdä uudistumisen myönteiset mahdollisuudet. Kriisi antaa tilaa pohtia myös sitä, mistä vanhasta voi ja kannattaa luopua, jotta saadaan tilaa jollekin kokonaan uudelle.

 

Taide kulttuuri tulevaisuuden rakentajina

Yhteiskunnan toipumisessa kulttuurilla, taiteella ja viihteellä on erityisen suuri merkitys. Taide ja kulttuuri käynnistävät yhteiskunnassa luovia uudistamisen prosesseja. Myös kulttuurin ja taiteen terveys- ja hyvinvointivaikutuksista on jo paljon tutkimusnäyttöä ja käytännön kokemuksia.

Maailman terveysjärjestön WHO:n, vuonna 2019 julkaisema yli 900 tutkimusta kattava tutkimusraportti osoittaa, että taidetoiminta parantaa kaiken ikäisten terveyttä ja hyvinvointia, ehkäisee ja hoitaa lukuisia psyykkisiä sairauksia sekä auttaa selviytymään akuuttien ja kroonisten sairauksien kanssa. Taiteen ja kulttuurin avulla voidaan edistää myös aivoterveyttä ja käsitellä vaikeita asioita ja tunteita.  Kulttuuriosallistumisen on lisäksi havaittu vähentävän riskiä masennuksen kehittymiseen.

Kulttuurihyvinvoinnilla tarkoitetaan kokemusta siitä, että kulttuuri ja taide lisäävät hyvinvointia tai ovat yhteydessä siihen. Se on vahvuuksien löytämistä ja uuden oppimista kulttuurin ja taiteen keinoin. Se on myös yhteyden luomista toisiin ihmisiin ja itseen sekä ihmisenä kohtaamista taiteen välityksellä. Kulttuurin ja taiteen avulla voidaan lisätä yhteiskunnan yhteisöllisyyttä ja resilienssiä.

Kun ollaan vähitellen siirtymässä epidemian exit-vaiheeseen, taidetta ja kulttuuria tarvitaan entistä enemmän tulevaisuuden rakentamisessa ja uusien mahdollisuuksien näkemisessä kaikille.

 

-Merja Mäkisalo-Ropponen

kansanedustaja (sd)

 

 

0
MerjaMkisalo-Ropponen
Sosialidemokraatit Joensuu

Olen kolmannen kauden kansanedustaja Joensuusta. Valmistuin sairaanhoitajaksi vuonna 1981, erikoissairaanhoitajaksi 1983 ja terveydenhuollon opettajaksi 1991. Terveydenhuollon hallinnon tutkinnon suoritin 1993, terveydenhuollon lisensiaatin 1995 ja terveystieteiden tohtorin 1998. Vuonna 2003 opiskelin draamakouluttajaksi. Uskon, että elinikäinen oppiminen on itseensä tutustumista koko elämän ajan. Tässä asiassa ei koskaan tule täysin oppineeksi.
Ennen eduskuntaan tuloani työskentelin 10 vuoden ajan työyhteisökouluttajana. Joensuun kaupunginvaltuustossa olen viidettä kautta, tällä kaudella valtuuston 1. varapuheenjohtajana. Olen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja, valtakunnallisen Kulttuurihyvinvointipoolin puheenjohtaja, Eduskunnan Vammaisasiain yhteistyöryhmän puheenjohtaja, Miina Sillanpää Säätiön hallituksen jäsen sekä Kuurojen Palvelusäätiö sr:n hallintoneuvoston jäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu