Mistä saadaan tulevaisuuden hoitotyöntekijät?

Tehy ja Sairaanhoitajaliitto ovat vastikään julkaisseet tietoja tuoreista jäsenkyselyistään. Molempien kyselyiden tulokset ovat hälyttäviä. Tehyn tutkimuksen mukaan jopa 90 prosenttia keskussairaaloiden tai yliopistosairaaloiden hoitajista harkitsee vaihtavansa alaa. Näistä hoitajista 48 prosenttia suunnitteli alanvaihtoa aktiivisesti. Sairaanhoitajaliiton tutkimuksessa yli puolet sen jäsenistä harkitsi alan vaihtoa. Syitä ammatinvaihtohaluihin olivat muun muassa palkkaus, kuormituksen tunne, epäinhimilliset työolosuhteet ja arvostuksen puute.

Olemme liikaa keskittyneet puhumaan lääkäripulasta ja hoitotyöntekijöiden tilanne ja työolosuhteet eivät ole saaneet riittävää huomiota. Hoitotyöntekijöitä, kuten sairaanhoitajia, terveydenhoitajia, kätilöitä ja lähihoitajia, on kaikista sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisista yli 60 prosenttia. Vuonna 2019 avosairaanhoidon käynneistä 55% oli hoitotyöntekijälle, lääkärille 44% ja muille ammattilaisille vajaa 2%. Samana vuonna kotisairaanhoidon käynneistä yli 89% oli hoitotyöntekijöiden tekemiä. Jos tämä porukka ”lyö hanskat tiskiin”, niin sote-uudistuskaan ei auta korjaamaan sosiaali- ja terveysalan ongelmia.

 

Työntö pois hoitotyöstä ei johdu ainoastaan koronaepidemiasta

Jo ennen koronaa monet hoitotyöntekijät – erityisesti sairaanhoitajat – pohtivat alanvaihtoa. Syitä tähän on monia, mutta yhtenä mainittakoon, että sairaanhoitajien jatkokoulutusmahdollisuudet ovat erittäin huonosti järjestetty. Työnantajat eivät myöskään mahdollista tai arvosta lisäkoulutusta. Jos hoitaja kouluttautuu omalla ajalla (ja usein omalla rahallakin), lisäasiantuntijuus ei näy palkassa eikä koulutuksessa saatua osaamista arvosteta eikä hyödynnetä.

Moni sairaanhoitaja onkin todennut, että hän ei voi hyödyntää omaa erityisosaamistaan työssään, vaan häntä pompotellaan osastolta toiselle. Kirurgi saa tehdä kirurgin työtä, mutta kirurgisen hoitotyöhön ja kirurgisen potilaan ohjaamiseen erikoistunut hoitaja saatetaan laittaa työvuorossa minne tahansa.

Uupumusta aiheuttaa myös se, ettei voi tehdä työtä ammattietiikan mukaisesti. Hoitotyöntekijät ovat saaneet koulutuksen, jonka aikana on omaksuttu alan eettiset arvot ja he tietävät, miten potilaita tulee hoitaa. Kun mahdollisuus hoitaa hyvin vaarantuu, alkaa hoitavien ihmisten eettinen kuorma kasvaa. Kuormaa kasvattaa entisestään huono johtaminen. Monet hoitajat kertovat, että organisaation johto vähättelee heidän viestejään hoidon laadusta, potilasturvallisuudesta ja väsymisestään.  Jos virheitä kiireen takia sattuu, syyllistetään usein työntekijä, eikä korjata olosuhteita.

Edellä mainitut ongelmat olivat olemassa jo ennen koronaa, mutta nyt epidemia on kärjistänyt tilannetta entisestään. Suojavarusteiden puutteet ja epäselvät ohjeet suututtivat keväällä hoitotyöntekijät. Moni on pettynyt myös siihen, ettei heille ole löytynyt minkäänlaista ”koronakorvausta” kiitokseksi arvokkaasta työstä, vaikka he joutuivat venymään ja joustamaan työssään ennen kuulumattomalla tavalla ja pelkäämään itsekin virustartuntaa.

 

Mitä voidaan tehdä?

Meillä on jonkin verran tutkimustietoa siitä, millainen on vetovoimainen sosiaali- ja terveystoimen työpaikka hoitotyöntekijöille. Tulosten mukaan vetovoimaisessa organisaatiossa tai hoitoyhteisössä on toimivat käytännöt sekä esimiehet, jotka tuntevat hoitotyön arjen. Myös kehittymistä tukeva sekä tukea antava johtaminen on osa vetovoimaista sosiaali- ja terveystoimea.

Hoitotyöntekijät pitävät erityisen tärkeänä sitä, että heitä arvostetaan hoitotyön ammattilaisena ja asiantuntijoina. Kuulluksi tuleminen sekä kunnioitus eri tieteenalojen välillä on tärkeää. Lisäksi vetovoimaisuuden kriteereinä pidetään sitä, että hoitajat saavat tehdä itsenäisiä päätöksiä potilashoidossa ja heillä on mahdollisuus vaikuttaa työvuorosuunnitteluun sekä saada riittävästi ohjausta ja tukea sitä tarvitessaan.

Jos lukee Tehyn, Hallintoylihoitajien, Sairaanhoitajaliiton sekä Akavan Sairaanhoitajien lausuntoja sote-uudistuksesta, on siellä samanlaisia toiveita tulevaa sote-uudistusta kohtaan. Lausuntoihin oli kirjattu seuraavia asioita:

  • Kehittämistyössä tulee kuulla ja hyödyntää henkilöstön osaamista ja ideoita toiminnan kehittämiseksi.
  • Alan ammattilaisille on taattava mahdollisuus jatkuvaan oppimiseen ja kehittymiseen työuran eri vaiheissa turvattava. Sairaanhoitajien kliininen erikoistumiskoulutus saatava yhtenäiseksi.
  • Hoitotyöntekijöiden erityisosaamista tulee hyödyntää tehokkaasti ja rakentaa uudenlaisia hoitotyön asiantuntijuutta hyödyntäviä toimintamalleja.
  • Kliininen urakehitys on mahdollistettava.
  • Työnjakoa eri ammattiryhmien välillä on kehitettävä.
  • Hoitotyöntekijät suurimpana ryhmänä tarvitsevat oman, hoitotyötä tuntevan johtajan organisaation jokaisella tasolla. Hoitotyönjohtajien toimintaedellytykset on turvattava. Erityisesti lähiesimiesten toimiminen henkilöstön tukena on laadukkaan toiminnan kannalta välttämätöntä.
  • Resurssien joustava käyttö ei saa tarkoittaa sitä, että henkilöstön asiantuntijuutta ei kunnioiteta, ja heitä siirrellään paikasta toiseen. Kukaan ei voi olla kaikkien alojen asiantuntija.
  • Henkilöstön osallistuminen muutokseen jo uudistuksen jo suunnitteluvaiheessa on varmistettava.

Olen vakuuttunut, että edellä kuvattujen vetovoimatekijöiden huomioimisen avulla hoitotyöstä saadaan uudelleen houkutteleva ala. Viime vuosina nämä asiat ovat menneet huonompaan suuntaan ja se näkyy alalle hakeutumisen vähenemisenä ja myös alalta pois hakeutumisena. Nyt ajattelutavan muutoksella on kiire, jos halutaan turvata sosiaali- ja terveyspalvelut jatkossakin.

 

-Merja Mäkisalo-Ropponen

kansanedustaja (sd)

 

MerjaMkisalo-Ropponen

Olen kolmannen kauden kansanedustaja Joensuusta. Valmistuin sairaanhoitajaksi vuonna 1981, erikoissairaanhoitajaksi 1983 ja terveydenhuollon opettajaksi 1991. Terveydenhuollon hallinnon tutkinnon suoritin 1993, terveydenhuollon lisensiaatin 1995 ja terveystieteiden tohtorin 1998. Vuonna 2003 opiskelin draamakouluttajaksi. Uskon, että elinikäinen oppiminen on itseensä tutustumista koko elämän ajan. Tässä asiassa ei koskaan tule täysin oppineeksi. Ennen eduskuntaan tuloani työskentelin 10 vuoden ajan työyhteisökouluttajana. Joensuun kaupunginvaltuustossa olen ollut viidettä kautta, tällä kaudella valtuuston 1. varapuheenjohtajana. Olen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja, valtakunnallisen kulttuurihyvinvointipoolin puheenjohtaja, Miina Sillanpää Säätiön hallituksen jäsen ja Kalevi Sorsa Säätiön hallituksen jäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu