Mitä tarvitaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi sote-palveluissa?

Viime viikon keskiviikkona pidin puheenvuoron Sosten webinaarissa Mitä tarvitaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi kunnissa ja tulevilla hyvinvointialueilla?”. Tilaisuuden tarkoituksena oli esitellä lasten ja nuorten hyvinvoinnin tilannetta sekä pohtia, mitä kunnissa ja tulevilla hyvinvointialueilla tulisi tehdä tilanteen parantamiseksi. Omassa puheenvuorossani korostin hyvinvointialueilla tapahtuvan muutos- ja kehittämistyön tärkeyttä.

Tällä hetkellä ne lapset ja nuoret, jotka ovat muita haavoittuvammassa asemassa, kuten vammaiset, sairaat, lastensuojelun asiakkaat tai rikosten uhrit, eivät aina saa tarvitsemaansa tukea ja apua. Lapsille tarkoitetut palvelut eivät aina ole johdonmukaisesti ja kattavasti saatavilla, ja palvelujen saavuttaminen voi edellyttää voimavaroja, joita kaikilla perheillä ei ole. Lapsen olosuhteissa voi olla yhtä aikaa monia eri seikkoja, jotka lisäävät eri tavoin hänen asemansa haavoittuvuutta. Tämä haastaa viranomaisia ja muita toimijoita herkkään lapsen edun punnintaan, moniammatilliseen yhteistyöhön ja palvelujen saavutettavuuden lisäämiseen.

Ongelmat eivät koske vain erityisen haavoittuvassa asemassa olevia lapsia, vaan kaikkea toimintaa. Monien selvitysten mukaan hallinnon ja toiminnan siiloutuminen heikentää erityisen paljon toiminnan vaikuttavuutta ja tehokkuutta. Tämä näkyy sekä ministeriöissä että alueilla ja kunnissa. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta ja tarkastusvaliokunta ovat molemmat lausunnoissaan ja mietinnöissään tuoneet esille erityisesti huolensa lasten ja nuorten palveluiden siiloutumisesta. Tarkastusvaliokunnassa olemme omana hankkeenamme selvittäneet nuorten syrjäytymisen ehkäisyn palvelurakennetta, rahavirtoja syrjäytymisen ehkäisyssä sekä seurannan haasteita.

Alustavien tulosten mukaan voidaan todeta tärkeä asia: Nuorten syrjäytymisen ehkäisyn osalta erityisesti toimivat palveluketjut ovat kustannustehokkaita – ei niinkään yksittäiset palvelut. Toisin sanoen palvelujärjestelmän toimivuus kokonaisuudessaan on tärkeintä. Palvelujärjestelmän kokonaisuutta voidaan edistää ainakin kahdella eri tavalla; Ensinnäkin ilmiöpohjaisuudella ja ilmiöpohjaisella budjetoinnilla sekä toiseksi toimivalla yhteistyöllä ja yhdessä tekemisellä.

Ilmiöpohjaisuudella tarkoitetaan tässä yhteydessä esimerkiksi talousarvion määrärahojen ja niiden vaikutusarvioiden kokoamista jonkin teeman tai ilmiön ympärille, perinteisten hallintokuntien ja -rajojen sijaan. Näin voidaan paremmin muodostaa kokonaiskuva asiaan vaikuttavista toimista ja niiden mittaluokasta. Tulevaisuusvaliokunta on vuosien 2017–2021 aikana ottanut asiaan kantaa useita kertoja. Ilmiöpohjaisen budjetoinnin kohteeksi tulevaisuusvaliokunta on esittänyt muun muassa lasten ja nuorten palveluita. 

Lapsibudjetointia pilotoidaankin nyt ensimmäisen kerran valtion talousarviossa. Lisäksi tavoitteena on, että lapsivaikutusten arviointia toteutetaan hallituskausittain osana lapsistrategian toimeenpanoa sekä kuntien ja hyvinvointialueiden lapsiin ja nuoriin kohdistamien määrärahojen seurantaa ja raportointia kehitetään eri ministeriöiden ja keskeisten virastojen kanssa sote-uudistuksen jälkeen.

Lisäksi kuntien ja hyvinvointialueiden omaa lapsibudjetointityötä on tarkoitus edistää vapaaehtoisuuden pohjalta hyvinvointialueiden perustamisen ja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämisvastuun siirtymisen jälkeen. Ilmiöpohjaisuus soveltuu hyvin lasten ja nuorten esimerkiksi lasten ja nuorten ennaltaehkäisevien palvelujen kokoamiseksi saman sateenvarjon alle, sillä tulevia hyvinvointialueita, kuntia ja järjestöjä yhdistää yhteinen tavoite lasten ja nuorten hyvinvointi.  Hyvinvointialueilla ja kunnilla on lakisääteinen velvollisuus terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen alueellaan. Kuntien ja hyvinvointialueiden lisäksi tavoitteen saavuttaminen edellyttää myös monien muiden toimijoiden mukaan ottamista.

Nyt onkin erityisen tärkeää, että terveyden- ja hyvinvoinnin edistämisessä sekä ennaltaehkäisevässä toiminnassa saadaan muodostettua yhteinen toiminta-areena, jossa yhdessä tekeminen hyvinvointialueen, kuntien, oppilaitosten, yritysten ja järjestöjen kanssa toteutuu. Tämän mahdollistamiseksi sekä hyvinvointialueella ja kunnissa on oltava nimetyt henkilöt, joiden vastuulla tämän yhteistyön koordinointi on. Ilman koordinointia tämän kaltainen työskentely ei lähde käytiin. Yhteistyötä on varmasti tehty ennenkin ja yhteisissä palavereissa oltu, mutta vähemmän on ollut aitoa yhdessä tekemistä ja toinen toisiltaan oppimista.

Yhdessä tekemisellä saadaan karsittua päällekkäisiä toimintoja, mutta mikä vielä tärkeämpää – voidaan estää ihmisten ja perheiden jääminen kokonaan ohjauksen, avun ja tuen ulkopuolelle. Selkeät yhteiset tavoitteet sekä sopimukset eri toimijoiden roolista tehostavat niukkojen resurssien tehokasta käyttöä. Myös eri tahojen rahoituksesta voidaan tällä yhteisellä areenalla sopia eli edetä kohti ilmiöpohjasta budjetointia.

Kun puhutaan lapsista ja nuorista puhutaan tulevaisuudesta ja lapsiin ja nuoriin panostaminen on paras tulevaisuusinvestointi, minkä voimme tehdä. Tulevaisuusinvestoinneilla tarkoitetaan kaikkia niitä investointeja, joilla vahvistamme tulevaisuuden hyvinvointia, mutta samalla myös taloutemme kasvupotentiaalia. Meillä ei ole varaa menettää yhtään lapsistamme tai nuoristamme. Syrjäytynyt nuori on menetys koko yhteiskunnalle ja mitä pidempään syrjäytyminen kestää sen suuremmat inhimilliset ja taloudelliset kustannukset siitä syntyy.

Eri puolilla Suomea on jo lasten ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) avulla pyritty ja pystytty luomaan yhteisiä lasten, nuorten ja perheiden palvelukokonaisuuksia. Lape-ohjelman taustalla ovat Lapsen oikeuksien sopimus, lasten osallisuuden varmistaminen ja yhteistyön rakentaminen sekä rakenteissa että toiminnassa. Suomi on ratifioinut lapsen oikeuksien sopimuksen ja se tarkoittaa, että olemme sitoutuneet sitä noudattamaan. Tämä koskee myös hyvinvointialueita. Omalla hyvinvointialueella kirjasimme strategiaan yhdeksi arvoksi sen, että noudatamme sekä vammaisoikeuksien että lapsenoikeuksien sopimuksia.

Palvelukokonaisuuden toimivuuden takaamiseksi vuoropuhelu ja toisen ammattilaisen tunteminen ja tunnistaminen on välttämätöntä. Toisaalta yhdessä tekemistä opitaan vain yhdessä tekemällä, pelkkä puhuminen ja ohjelmien laatiminen eivät auta.

Hallintorajat ylittävä toiminta edellyttää ”ristipölyttämistä” arjessa ja yhteisellä toiminta-areenalla tasa-arvoista ja toistensa osaamista ja ammattitaitoa arvostavaa toimintaa. Ammattikuntien reviiristä kiinni pitämisen sijasta tulisi pystyä kääntämään ajatus siihen, mitä voidaan oppia toisilta. Toiminnan kehittämisessä myös lapset ja perheet on otettava mukaan kehittämiseen ja arviointiin. Tämänkaltainen hallintorajoja purkava toiminta olisi nyt erityisen tärkeää. Rajapintojen sijasta on opittava rakentamaan yhdyspintoja ja yhteistä toiminta-aluetta, jossa kokonaisuus on enemmän kuin omiensa summa.

Itse ajattelen, että siirtyminen hyvinvointialueille voi olla uhka tai mahdollisuus palvelujen näkökulmasta. Uudistus ei voi onnistua, elleivät hyvinvointialue, kunnat, järjestöt, oppilaitokset ja yritykset löydä uudenlaisia yhdessä tekemisen tapoja ja ellei eri ammattikuntien rajoja päästä purkamaan. Toisin päin sanottuna, jos aito yhdessä tekeminen onnistuu ja jos vielä pääsemme kohti näyttöön perustuvaa vaikuttavuusperusteista toimintaa, saamme varmasti korjattua tämänhetkisiä ongelmakohtia.

Vaikuttavuusperusteisuus tarkoittaa sitä, ettemme arvioi toimintaa suoritteiden määrällä, vaan sillä, miten paljon vaikuttavuutta suhteessa asetettuihin tavoitteisiin saadaan aikaan. Vaikuttavuuden ”vastakohtana” on ns. häiriökysyntä, joka tarkoittaa sitä, että ihminen – lapsi ja nuori – ei saa lainkaan palvelua, saa väärää palvelua tarpeisiinsa nähden tai saa vain osittain sitä palvelua, mitä tarvitsisi. Lasten ja nuorten palveluissa voi olla paljon häiriökysyntää. Tämä on epäinhimillistä ja yhteiskunnalle äärettömän kallista. Tavoitteena tulee olla: oikea palvelu oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Ja kaiken perustana terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ja ennaltaehkäisy.

Yhteenvetona voi todeta, että nyt tarvitaan perinteisen talousajattelun rinnalle hyvinvointitalousajattelua, jossa keskiössä on hyvinvointi-investoinnit, joiden avulla on mahdollista saada tulevaisuuden kustannuksia kuriin. Hyvinvointitalousajattelu tuo mukanaan myös toimimattomuuden hinnan eli vaihtoehtoiskustannusten laskemisen eli mitä maksaa, jos hyvinvointi-investointeja ei tehdä. Lisäksi tarvitaan aitoa yhdessä tekemisen taitoa ja ammattien välistä ristipölyttämistä sekä toinen toisiltaan oppimista.

Lopuksi haluan korostaa lasten, nuorten ja perheiden kuulemista. Aidosti heitä kuulemalla saisimme oikeat vastaukset helpommin kysymykseen, mikä auttaisi lapsia, nuoria ja lapsiperheitä ja millaista tukea he tarvitsisivat. Näin voisimme vähentää myös häiriökysyntää.

Webinaarissa kuulimmekin myös nuoren oman puheenvuoron ja myös hän korosti nuorten kohtaamisen ja kuulemisen tärkeyttä. Ulkoa asetetut tavoitteet ja menestymisen vaatimukset asettavat nuorille kohtuuttomia paineita, nuorella ei ole enää lupa olla rauhassa nuori ja liian nuorena joutuu tekemään isoja elämänvalintoja, jotka myös ahdistavat. Nuoren kanssa tulisi yhdessä miettiä erilaisia yksilöllisiä vaihtoehtoja ja tukea nuorta hänen valinnoissaan. Hän toivoi myös mielenterveystarkastuksia ja mielestäni tämä oli erinomainen idea, jonka avulla voitaisiin tunnistaa ja puuttua jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa nuorten mielenterveyden haasteisiin

Merja Mäkisalo-Ropponen
kansanedustaja, sd

+2
MerjaMkisalo-Ropponen
Sosialidemokraatit Joensuu

Olen kolmannen kauden kansanedustaja Joensuusta. Valmistuin sairaanhoitajaksi vuonna 1981, erikoissairaanhoitajaksi 1983 ja terveydenhuollon opettajaksi 1991. Terveydenhuollon hallinnon tutkinnon suoritin 1993, terveydenhuollon lisensiaatin 1995 ja terveystieteiden tohtorin 1998. Vuonna 2003 opiskelin draamakouluttajaksi. Uskon, että elinikäinen oppiminen on itseensä tutustumista koko elämän ajan. Tässä asiassa ei koskaan tule täysin oppineeksi.

Ennen eduskuntaan tuloani työskentelin 10 vuoden ajan työyhteisökouluttajana. Joensuun kaupunginvaltuustossa olen kuudetta kautta ja toimin valtuuston puheenjohtajana.

Olen valtakunnallisen Kulttuurihyvinvointipoolin puheenjohtaja, Eduskunnan Vammaisasiain yhteistyöryhmän puheenjohtaja, Miina Sillanpää Säätiön hallituksen puheenjohtaja sekä Kuurojen Palvelusäätiö sr:n hallintoneuvoston jäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu