Miten poliittista aktiivisuutta edistetään?

Lueskelin Helsingin kaupungin asukaslehteä, jonka erityisteemana olivat kuntavaalit. Politiikan tutkija Hanna Wass kirjoittaa lehdessä mielenkiintoisesti äänestysaktiivisuudesta. Hän kirjoittaa tutkimustensa perusteella, että suuren osan äänestämättä jättäminen johtuu siitä, että poliittisessa edustuksessa on näkyvillä selkeä eliittikehä.

Äänestäjät edustavat valikoitunutta joukkoa äänioikeutetuista eikä päätöksenteossa kuulla ja huomioida kaikkia intressiryhmiä. Pitkäaikaistyöttömiä, matalasti koulutettuja, työmarkkinoiden ulkopuolella olevia nuoria, vammaisia tai maahanmuuttajia on edelleen kovin vähän valtuutetuista ja siksi myös näiden ryhmien asiat jäävät liian vähälle huomiolle. Tämä vähentää myös näiden syrjään jätettyjen ryhmien halua äänestää.

Juhlapuheissa korostetaan edelleen, että kaikki suomalaiset ovat samassa veneessä, mutta kaikki eivät koe näin. Myös tutkimuksissa on tullut esille, että eri väestöryhmien välinen solidaarisuus on ohenemassa. Nyt yhteiskunnassa on vakavasti pohdittava, miten saadaan kaikki ihmiset osalliseksi yhteiskuntaan ja miten ihmisryhmien eriytyminen toisistaan estetään.

Osallisuuden toteutuminen edellyttää sitä, että nykyisin syrjään jätettyjen ryhmien ääntä halutaan aidosti kuulla ja saada heidät mukaan pohtimaan, miten heidän tilannettaan voidaan parantaa. Olen itse ollut mukana työllisyyshankkeissa, joissa pitkäaikaistyöttömien osallisuuden lisäämisellä, on saatu erinomaisia tuloksia myös työllistymisessä.

 

Miten kuullaan ja osallistetaan kansalaisia?

Meillä on lukuisia eri menetelmiä:

  • Kokemusasiantuntijat ja kokemuskouluttajat
  • Järjestöjen ja yhdistysten kuuleminen
  • Käyttäjäneuvostot ja asiakasraadit
  • Vertaispalautekäytännöt
  • Asiakassafarit
  • Keskusteluryhmät netissä ja joukkoistaminen
  • Osallistava budjetointi

Pelkkä perinteisten kuulemistilaisuuksien järjestäminen tai osallistumisen mahdollistaminen eivät ei kuitenkaan riitä, sillä virallisiin ja muodollisiin tilaisuuksiin tulevat yleensä edellä mainittuun niin sanottuun ”poliittiseen eliittiin” kuuluvat ihmiset. Syrjään jätettyjen ihmisten ääntä saadaan kuuluviin toisenlaisiin keinoin.

Esimerkiksi Erätaukosäätiön erätaukomalli on osoittautunut hyväksi keinoksi. Erätaukomallissa tavoitteena on rakentava ja tasavertainen keskustelu, joka tähtää aiheen ja muiden ihmisten ymmärtämiseen, muttei yksimielisyyteen tai ratkaisuihin. Tällä menetelmällä on mahdollista oppia ymmärtämään myös eri tavalla ajattelevia ja eri intressiryhmistä tulevia ihmisiä.

Osallisuus edellyttää vuorovaikutuksen tasavertaisuutta, mielipiteen ilmaisua ja yhteistä päätöksentekoa. Osallisuus muodostuu portaittain ja lähtee siitä, että toista ihmistä aidosti kuunnellaan, hän voi ilmaista mielipiteitään, hänen näkemyksensä otetaan huomioon ja hän voi olla aktiivinen toimija.

Osallisuudessa on siis kysymys asenteista ja kohtaamisen taidoista. Tässä meille kaikille opittavaa.

 

-Merja Mäkisalo-Ropponen

kansanedustaja (sd)

 

0
MerjaMkisalo-Ropponen
Sosialidemokraatit Joensuu

Olen kolmannen kauden kansanedustaja Joensuusta. Valmistuin sairaanhoitajaksi vuonna 1981, erikoissairaanhoitajaksi 1983 ja terveydenhuollon opettajaksi 1991. Terveydenhuollon hallinnon tutkinnon suoritin 1993, terveydenhuollon lisensiaatin 1995 ja terveystieteiden tohtorin 1998. Vuonna 2003 opiskelin draamakouluttajaksi. Uskon, että elinikäinen oppiminen on itseensä tutustumista koko elämän ajan. Tässä asiassa ei koskaan tule täysin oppineeksi.
Ennen eduskuntaan tuloani työskentelin 10 vuoden ajan työyhteisökouluttajana. Joensuun kaupunginvaltuustossa olen viidettä kautta, tällä kaudella valtuuston 1. varapuheenjohtajana. Olen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja, valtakunnallisen Kulttuurihyvinvointipoolin puheenjohtaja, Eduskunnan Vammaisasiain yhteistyöryhmän puheenjohtaja, Miina Sillanpää Säätiön hallituksen jäsen sekä Kuurojen Palvelusäätiö sr:n hallintoneuvoston jäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu