Päätöksenteossa tarvitaan ennakointitietoa

Wikipedian mukaan ennakointi tarkoittaa tulevaisuuden luotausta (tulevaisuuden ”näkemistä”) ja tulevaisuuden suunnittelua (tulevaisuuden ”tekemistä”). Ennakointi on tulevaisuustiedon eli esimerkiksi heikkojen signaalien, trendien ja megatrendien keräämistä, niiden analysointia ja syntetisointia, tulevaisuuden visiointia ja varasuunnitelmien laatimista.

Ilman vaihtoehtoisia näkemyksiä tulevaisuudesta, ei ole olemassa myöskään tietoisia tekoja tulevaisuuden rakentamiseksi. Ennakoinnin tarkoitus on luoda vaihtoehtoisia visioita myös päätöksenteon tueksi.

Myönteiset skenaariot antavat suuntaa strategioilla ja tavoitteille. Kielteisten skenaarioiden ja riskien tunnistamisen avulla voidaan tehdä riskianalyysejä ja niiden pohjalta riskien hallintasuunnitelmia. Kehitykseen ja muutokseen liittyy aina sekä positiivisia että negatiivisia seurauksia. Tämän jännitteen tiedostaminen mahdollistaa tietoon perustuvan ja eettisen päätöksenteon.

Suomessa tehdään paljon tulevaisuuden ennakointityötä, mutta ohjaako se toimintaa? Koronapandemian hoitaminen maailmanlaajuisesti ja kansallisesti osoitti, ettei ohjaa – ainakaan riittävästi.

Maailman terveysjärjestön ja Maailmanpankkiryhmän perustama Global Preparedness Monitoring Board julkaisi syyskuussa 2019 raportin, jossa ennakoitiin todennäköisenä uhkana olevan maailmanlaajuinen terveyskriisin, hengitysteiden kautta nopeasti tarttuvan, erittäin tappavan pandemian. Suomessa tulevaisuusvaliokunta ennakoi asiantuntijoita kuultuaan samanlaista mahdollisuutta jo vuonna 2016.

Samalla tavalla voidaan todeta, että ennakointitietoa ilmastonmuutoksen seurauksista on ollut vuosikausia, mutta kovin hitaasti ennakointitieto on tullut mukaan päätöksentekoon. Esimerkkejä ennakointitiedon vajavaisesta hyödyntämisestä on paljon.

Ennakointityön tarkoituksena on antaa päätöksentekijöille eväitä tulevaisuuden kannalta perusteltujen päätösten tekemiseen ja sen pohtimiseen, miten myönteisiä skenaarioita voi vahvistaa ja miten kielteisiä voi torjua. Kielteisten skenaarioiden tunnistaminen auttaa tekemään oikeanlaisia riskianalyyseja ja riskienhallintasuunnitelmia.

Koronaepidemia osoitti selkeästi, että monella yhteiskunnan alueella riskienhallintasuunnitelmat ovat olleet erittäin puutteellisia. Vaikka olemme kansakuntana selvinneet epidemiasta tähän asti kohtuullisen hyvin, kulunut vuosi on osoittanut, että riskienhallinnassa meillä on vakava itsetutkiskelun ja oppimisen paikka.

 

Mitä voimme oppia?

Koronapandemia muuttaa yhteiskuntia pysyvästi. Tulevaisuuden paremmin haltuun ottaminen edellyttää mahdollisuuksien ja uhkien tunnistamista ja tiedostamista. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta julkaisi viime kesäkuussa 22 maamme johtavan asiantuntijan lausuntoihin perustuvan raportin, jossa hahmotetaan koronaepidemian vaikutuksia niin lyhyen kuin pitkän aikavälin näkökulmasta.

Tulevaisuusorientoituneeseen päätöksentekoon tarvitaan ainakin kolmea asiaa:

Ensinnäkin tulevaisuustietoisuutta ja tulevaisuudenlukutaitoa sekä siihen kykeneviä toimijoita ja päättäjiä, joilla on halua ja taitoa katsoa tarpeeksi kauas ja uskallusta visioida erilaisia tulevaisuuksia.

Toiseksi päätöksentekokulttuurin muuttamista eettisempään suuntaan. Eettisessä päätöksenteossa keskeistä on riittävän tutkimustiedon kerääminen sekä positiivisten ja negatiivisten skenaarioiden luominen ja niiden välisten jännitteiden tunnistaminen ennen varsinaista päätöksentekoa. Jos emme osaa tai halua kuvitella mahdollisia tulevaisuuksia, jäämme ajelehtimaan ja ajelehtiminen johtaa usein pelkästään ”tulipalojen sammuttamisen” – politiikkaan, mikä ei ole eettisesti – eikä taloudellisestikaan – kestävää päätöksentekoa.

Kolmanneksi tarvitaan yhteiskunnallista keskustelua toivottavista tulevaisuuksista ja kykyä tarttua nouseviin ilmiöihin riittävän varhaisessa sekä kykyä nähdä näkyvän ongelman taakse, ongelman perimmäisiin juurisyihin. Tässä tarvitaan politiikan tueksi monialaista ja monitieteistä yhdessä tekemistä sekä kansalaisten aktiivista mukaan ottamista keskusteluun.

 

-Merja Mäkisalo-Ropponen

kansanedustaja (sd)

Tulevaisuusvaliokunnan jäsen

MerjaMkisalo-Ropponen

Olen kolmannen kauden kansanedustaja Joensuusta. Valmistuin sairaanhoitajaksi vuonna 1981, erikoissairaanhoitajaksi 1983 ja terveydenhuollon opettajaksi 1991. Terveydenhuollon hallinnon tutkinnon suoritin 1993, terveydenhuollon lisensiaatin 1995 ja terveystieteiden tohtorin 1998. Vuonna 2003 opiskelin draamakouluttajaksi. Uskon, että elinikäinen oppiminen on itseensä tutustumista koko elämän ajan. Tässä asiassa ei koskaan tule täysin oppineeksi. Ennen eduskuntaan tuloani työskentelin 10 vuoden ajan työyhteisökouluttajana. Joensuun kaupunginvaltuustossa olen ollut viidettä kautta, tällä kaudella valtuuston 1. varapuheenjohtajana. Olen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja, valtakunnallisen kulttuurihyvinvointipoolin puheenjohtaja, Miina Sillanpää Säätiön hallituksen jäsen ja Kalevi Sorsa Säätiön hallituksen jäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu