Sairaanhoitajat koronaepidemian etulinjassa

Viime viikolla vietettiin perinteistä kansainvälistä sairaanhoitajien päivää hoitotyön pioneerin, Florence Nightingalen syntymäpäivänä 12.5. Tämä vuosi on myös Florence Nightingalen juhlavuosi, sillä hänen syntymästään tulee tänä vuonna kuluneeksi 200 vuotta.

Nightingale on nykyaikaisen hoitotyön esikuva. Hän tuli tunnetuksi siitä, kuinka hän hoiti vuodesta 1854 lähtien Turkissa Krimin sodan uhreja. Nightingale piti puhtautta tärkeänä osana sairauksista ja vammoista toipumisessa. Nightingalen väitetään ohjeistaneen jopa aikansa kirurgeja parempaan käsihygieniaan infektioiden ehkäisemiseksi. Florence Nightingale piti tärkeänä hoidon kokonaisvaltaisuutta sekä potilaiden henkistä hyvinvointia. Lisäksi hän korosti sairaanhoitajien ammattitaitoa ja laadukasta koulutusta.

Koulutuksensa perusteella hoitotyöntekijöillä on hyvät valmiudet toimia oikein ja ammatillisesti myös koronaepidemian aikana. Surullista kuitenkin on, että suojavarusteiden puutteiden takia he eivät voi toimia niin hyvin kuin pitäisi. Vielä surullisempaa on se, että suojavarusteiden käyttöön ja koronatestauksiin liittyvä ohjeistus on muuttunut useampaan kertaan, eikä se aina ole perustunut tieteellisesti tutkittuun tietoon. Siis edelleen Florence Nightingalen ajatukset ovat ajankohtaisia. Nightingale olisi nyt korona-aikana eläessään nostanut suuren metelin suojavarusteiden puutteellisuudesta ja niiden käytön huonosta ohjeistuksesta.

 

Sairaanhoitajien omat kokemukset

Sairaanhoitajaliitto on tehnyt jäsenilleen kyselyn siitä, miten sairaanhoitajat ovat kokeneet koronaepidemiaa omassa työssään. Vastauksia kyselyyn tuli pitkälle toista tuhatta. Liitto on aktiivisesti tiedottanut kyselyssä esiin tulleista epäkohdista, mutta itsekin sairaanhoitajana ja terveydenhuollon opettajana olen järkyttynyt lukemistani viesteistä. Tuntuu kuin hoitotyöntekijät olisi jätetty täysin yksin haastavaan tilanteeseen. Yksin jääminen tulee esille esimerkiksi suojavarustekeskusteluna ja tuen puutteena.

Tästä muutamia esimerkkejä:

  • Kanslian seinälle ilmestyi muutama viikko sitten lappu johdolta, että suojakäsineiden käyttöä tulee rajoittaa ja vähentää.
  • Oma esimies ei ole käynyt yhtään kertaa paikan päällä neljään viikkoon.
  • Viimeisimpänä ohje eräällä osastolla osastonhoitajan sanomana, että koronapotilaan lähihoidossa riittää pelkästään hanskat, kun käynti kestää alle 15 minuuttia.
  • Johtavalta lääkäriltä tuli viesti: Henkilösuojusten riittävyys palveluasumisen yksikössä pyritään turvaamaan. Valmistautukaa kuitenkin improvisoimaan. Suu-nenäsuojamaski syntyy nopeasti talouspaperista, niiteistä ja kuminauhoista.

Jos tilanne ei olisi näin vakava, näille hoitajien saamille kommenteille voisi jopa nauraa niin outoja ne ovat. Mutta hoitajia ei varmaankaan naurata, sillä kysymys on heidän sekä asiakkaiden ja potilaiden terveydestä ja jopa hengestä.

Toisaalta lähiesimiehetkin ovat hankalassa tilanteessa ja ikään kuin puun ja kuoren välissä. Esimerkkejä heidän viesteistään:

  • Tunnelmat on aika ahdistavia esimiesnäkökulmasta katsottuna. Suojanaamareita ei juuri ole antaa hoitajille ja nyt tuli ommeltuja kasvosuojia koekäyttöön. En taida tarjota niitä hoitajille. Pelottaa minkälaisia syytteitä alkaa sataa, kun ensimmäinen hoitaja tai asukas kuolee suojan puutteen takia.
  • Kannatte huolta jäsenistänne, jotka tekevät arvokasta työtä. Toivon, että annatte tuen myös meille, jotka omassa johtamistyössään haluavat toimia ammattimaisesti. Ministeriö ajoi meidät johtajat ahdinkoon.

Tilanteen huono hoitaminen ja johtaminen on saanut monen sairaanhoitajan miettimään alan vaihtoa:

  • Alan vaihto on todellakin edessä. Ihmiset poltetaan loppuun tällä menolla. Jäljet tulevat olemaan pitkät ja syvät. Eikä työnantaja tarjoa edes työnohjausta tässä tilanteessa, vaan sekin on siirretty syksyyn. Tämän jos olisin tiennyt, en olisi ikinä kouluttautunut hoitajaksi. Hoitajat näyttävät olevan yhteiskunnan orjia nykypäivänä.

Kun Sairaanhoitajaliitto on julkaissut näitä sairaanhoitajien käsityksiä, niin liitto on saanut paljon myönteistä palautetta, mutta myös toisenlaista palautetta on tullut. Liitolta on kysytty jopa, milloin se lopettaa tämän kaltaisen paniikin lietsomisen. Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja Nina Hahtela on vastannut erinomaisesti tähän toteamalla: ”Sitten kun sairaanhoitajien hätähuutojen tulva loppuu. Silloin tulkitsemme, että epäkohtiin on puututtu.”

Toki myönteistäkin palautetta asioiden hyvin hoitamisesta on tullut, mutta määrällisesti sitä oli huomattavasti vähemmän. Ilmeisesti kriisitilannetta on pystytty joissakin organisaatioissa ja yksiköissä hoitamaan kohtuullisen hyvin.

Pari esimerkkiä myönteisistä kokemuksista:

  • Työnantajani on laatinut varsin hyvät ohjeet ja työskentelyni on mukautettu tähän tilanteeseen erittäin hyvin.
  • Minulla on mahtava tiimi. Vaikka kaikki olemme väsyneitä ja stressaantuneita, löytyy aina muutama minuutti keskustella tuntemuksista. Paljon on joustavuutta työvuorojen kanssa, eikä ketään jätetä yksin. Asiakkailtakin on tullut tsemppiviestejä. Olen näistä asioista tosi kiitollinen.

Yhteenvetona haluan todeta itse valmistuneeni 38 vuotta sitten sairaanhoitajaksi, ja muistan, että ennen valmistumistani eräs opettajaa totesi ryhmällemme sairaanhoitajien olevan aina eturintamassa kriisin kohdatessa yhteiskuntaa. Neljäänkymmeneen vuoteen ensimmäisen kerran tämä toteamus on nyt toteutunut näin konkreettisesti. Sairaanhoitajat ja muut hoitotyöntekijät ovat nyt todellakin eturintamassa taistelemassa koronaa vastaan.

Sairaanhoitajien kokemukset osoittavat, että me emme ole osanneet varautua tämän kaltaiseen kriisiin niin hyvin kuin pitäisi – ja luulimme. Kun tämä kriisi on voitettu, yhteiskunnassamme ja sosiaali- ja terveystoimessa on tarkan analyysin paikka. Vain näin voidaan oppi virheistä ja valmistautua tuleviin kriiseihin paremmin.

 

-Merja Mäkisalo-Ropponen

Sairaanhoitaja, Terveydenhuollon opettaja, terveystieteiden tohtori

kansanedustaja (sd)

 

MerjaMkisalo-Ropponen

Olen kolmannen kauden kansanedustaja Joensuusta. Valmistuin sairaanhoitajaksi vuonna 1981, erikoissairaanhoitajaksi 1983 ja terveydenhuollon opettajaksi 1991. Terveydenhuollon hallinnon tutkinnon suoritin 1993, terveydenhuollon lisensiaatin 1995 ja terveystieteiden tohtorin 1998. Vuonna 2003 opiskelin draamakouluttajaksi. Uskon, että elinikäinen oppiminen on itseensä tutustumista koko elämän ajan. Tässä asiassa ei koskaan tule täysin oppineeksi. Ennen eduskuntaan tuloani työskentelin 10 vuoden ajan työyhteisökouluttajana. Joensuun kaupunginvaltuustossa olen ollut viidettä kautta, tällä kaudella valtuuston 1. varapuheenjohtajana. Olen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja, Miina Sillanpää Säätiön hallituksen jäsen ja Kalevi Sorsa Säätiön hallituksen jäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu