Tavoitteena omaishoitoystävällinen yhteiskunta ja hyvinvointialue

Yli miljoona suomalaista auttaa säännöllisesti läheistään. Suomessa arvioidaan olevan vähintään noin 350 000 omaishoitotilannetta, joista 60 000 on sitovia ja vaativia. Omaishoitotilanteissa on eroja hoivan sisällön, keston ja rasittavuuden suhteen. On myös eri asia hoitaa omaa muistisairasta puolisoaan kuin esimerkiksi oma vammaista lastaan.

Omaishoitosopimuksia oli Suomessa vuonna 2018 noin 48 000. Puolet omaishoitajista huolehtii puolisostaan, neljännes vanhemmistaan ja osa lapsistaan. Omaishoitajista naisia on seitsemän kymmenestä, eläkkeellä kuusi kymmenestä ja yksi kymmenestä on työtön. Kaksi omaishoitajaa kymmenestä käy töissä.

Omaishoito on hoidettaville inhimillistä ja yhteiskunnalle edullista, minkä vuoksi omaishoitajien tukeen, apuun ja rinnalla kulkemiseen kannatta panostaa.

Oulun yliopiston ”Että joku näkee mut – omaishoitajan hyvinvointi ja turvallisuus” – tutkimuksessa arvioitiin 65 vuotta täyttäneiden omaishoidettavien kustannuksia muissa palveluissa, jos omaishoidon tukea ei olisi myönnetty. Vuonna 2017 omaishoidossa olleiden iäkkäiden hoidettavien (32 203 vanhusta) vaihtoehtoiset hoito- ja asumiskustannukset olisivat arviolta noin 3,1 miljardia euroa.

Myös Valtioneuvoston selvitysosasto teetti tutkimuksen omaishoitajien tilanteesta. Sen toteutti Riikka Shemeikka Kuntoutussäätiöltä.

Selvityksessä tarkasteltiin erilaisten omaishoitoperheiden tarvitsemaa tukea ja palveluja sekä arvioitiin tuen ja palvelujen kustannuksia. Nykyistä kattavampi omaishoitoperheen kotona asumista tukeva palvelujen kokonaisuus on julkiselle sektorille lähes poikkeuksetta edullisempaa kuin kodin ulkopuolinen ympärivuorokautinen hoito. Suurimmat kustannukset aiheutuvat omaishoitajan työssäkäynnin mahdollistavista omaisen hoivaa korvaavista palveluista, hoidettavan toimintakykyä ylläpitävästä kuntoutuksesta sekä omaishoitajan vapaista.

Omaishoitajien jaksamista voidaan tukea joustavilla ja yksilöllisillä palveluilla, joiden sisältö räätälöidään omaishoitajan työssäkäynnin sekä fyysisten, henkisten ja sosiaalisten tarpeiden mukaan. Suuri osa omaishoitoa tukevista palveluista on tavanomaisia kotona asumista tukevia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja omaishoitoperheelle, omaishoidettavalle ja omaishoitajalle. Omaishoitajien jaksamista voidaan parantaa myös koulutuksella ja valmennuksella sekä sijaishoidon ja työpaikoilla annettavan tuen avulla.

Tunnesiteeseen perustuva läheisen auttaminen ja hoivaaminen on yleensä palkitsevaa, mutta hoivavastuulla voi olla merkittäviä seurauksia. Edellä mainitsemani ”Että joku näkee mut” -tutkimus paljasti fyysisen ja psyykkisen haittakuormituksen todellisuuden. Tuki- ja liikuntaelinvaivoista yleisimpiä ovat selkä- ja niskakivut. Tapaturmat ovat yleisiä ja niitä sattuu, kun väsymys saa kompastelemaan tai hoidettava aiheuttaa vammoja joko ymmärtämättömyyttään tai tunnekuohuissa.

Tämän saman tutkimuksen mukaan omaishoitajat hyötyisivät säännöllisesti järjestettävästä ja tarjottavasta kehon hyvinvoinnin tukemisesta, kuten kotifysioterapiakäynneistä, sekä ammatillisesta työnohjauksesta. Tuki- ja liikuntaelinvaivoja ehkäisemään ja vähentämään omaishoitajalla tulisi olla mahdollisuus säännölliseen liikunnan harrastamiseen sekä vuosittaisiin terveystarkastuksiin.

Korona jätti hoito- ja hoivavelkaa

Suurin osa omaishoitajista on muistisairasta läheistään hoitavia, usein iäkkäitä aviopuolisoita. Muistiliiton ja THL:n toteuttamassa muistibarometrissä toissa vuonna tuli esille, että omaishoitajien kuntoutuksen saatavuus on vähentynyt viimeisessä viidessä vuodessa. Tämä ei selity pelkästään koronaepidemialla, vaikka se on viimeisen kahden vuoden aikana entisestään heikentänyt tilannetta.

Ihmisoikeuskeskuksen selvityksen mukaan koronan aikana omaishoitajien työn sitovuus kasvoi, kun tilapäishoitoa omaishoitajien vapaiden ajaksi ei välttämättä saanut. Kontaktit muihin ihmisiin vähenivät ja mahdollisuus liikkua ulkona huononi. Läheisten tavallisesti antama apu ja tuki olivat katkolla tai vähentyneet ja samanaikaisesti viralliset sosiaali- ja terveyspalvelut toimivat puoliteholla. Monen omaishoitajan tilanne heikkeni myös hoidettavan kuntoutuksen katkolla olemisen vuoksi.

Monin paikoin – ainakin epidemian alussa – omaishoitajien palveluita lopetettiin jopa ns. ”varmuuden vuoksi” tai työntekijöitä siirrettiin pois omista tehtävistään – esimerkiksi muistihoitajien vastaanottoja lopetettiin ja muistihoitajat siirrettiin koronatyöhön. Perustuslakivaliokunta otti kantaa siihen, ettei epidemian varjolla saa ”varmuuden vuoksi” lopettaa palveluita, mutta valitettavasti monen omaishoitajan kohdalla näin tapahtui. Nyt on tärkeää saada paikattua omaishoidossa olevaa hoito-, hoiva- ja auttamisvelkaa.

Suurin osa omaishoidosta tapahtuu tuen ulkopuolella!

Omaishoidon tuen kriteerit vaihtelevat kuntakohtaisesti ja keskittyvät usein pelkästään hoidettavan fyysisen toimintakykyyn arviointiin psyykkisen toimintakyvyn jäädessä arvioimatta. Tällöin esimerkiksi mielenterveyspotilaiden omaiset jäävät usein tuen ulkopuolelle. Kaikista omaishoidon tuen saajista vain noin kolme prosenttia saa tukea hoidettavan psyykkisen sairauden perusteella. Kyse ei ole pelkästään taloudellisesta tuesta, sillä sopimusomaishoidon ulkopuolella olevat omaishoitajat eivät ole myöskään oikeutettuja muihin tukeen kytkeytyviin palveluihin. Suomessa arvellaan olevan 400 000 henkilöä, jotka hoivaavat mielenterveysongelmasta kärsivää läheistään. Valvontavastuu ja jatkuva päivystysvalmiudessa oleminen kuormittavat mielenterveyspotilaan omaisia. 46 prosenttia mielenterveyspotilaan omaisista on vaarassa masentua itse.

Vammaispalvelulaki takaa subjektiivisia oikeuksia myös kotiin annettavissa palveluissa, mutta sen tulkinnassa, esimerkiksi kuka kuuluu vammaispalvelulain piiriin, on isoja eroja eri kunnissa ja alueilla. Usein mielenterveyskuntoutujat jäävät lain takaamien palvelujen ulkopuolelle, vaikka heillä olisi selkeä näyttö vammaisuudesta. Palvelujen vähäisyys tai puuttuminen rasittaa myös omaishoitajaa.

Miten järjestelmän pitäisi toimia?

Omaishoitajat tarvitsevat kokonaisvaltaista tukea ja apua vaativassa tehtävässään. Tärkeintä olisi kehittää järjestelmää niin, että omaishoitajalta itseltään kysytään, millainen apu on hänelle tärkeää, eikä ehdotettaisi suoraan valmiita palvelupaketteja. Omaishoitajien tarpeet ja tilanteet ovat niin erilaisia, että he tarvitsevat yksilöllistä ja kokonaisvaltaista palvelutarpeen arviointia. Palveluiden tulisi toteutua yhden luukun periaatteella, mielellään yhden yhdyshenkilön kautta, niin ettei jokaista asiaa tarvitsi kysyä erikseen eikä omaa tilannettaan selittää aina uudelle henkilölle.

Omaishoitajien tärkeää työtä ja jaksamista tulee tukea entistä vahvemmin. Se on sekä inhimillistä, että säästää tulevia yhteiskunnan kustannuksia. Jos kaikki Suomen omaishoitajat menisivät lakkoon, niin yhteiskunta menisi täydellisesti sekaisin.

Nyt käynnistyvät hyvinvointialueet ovat mahdollisuus kehittää omaishoitoa, jos alueella ymmärretään asian tärkeys. Nyt onkin tärkeää, että omaishoito nostetaan sille kuuluvaan arvoonsa.

Merja Mäkisalo-Ropponen
Kansanedustaja, sd

0
MerjaMkisalo-Ropponen
Sosialidemokraatit Joensuu

Olen kolmannen kauden kansanedustaja Joensuusta. Valmistuin sairaanhoitajaksi vuonna 1981, erikoissairaanhoitajaksi 1983 ja terveydenhuollon opettajaksi 1991. Terveydenhuollon hallinnon tutkinnon suoritin 1993, terveydenhuollon lisensiaatin 1995 ja terveystieteiden tohtorin 1998. Vuonna 2003 opiskelin draamakouluttajaksi. Uskon, että elinikäinen oppiminen on itseensä tutustumista koko elämän ajan. Tässä asiassa ei koskaan tule täysin oppineeksi.

Ennen eduskuntaan tuloani työskentelin 10 vuoden ajan työyhteisökouluttajana. Joensuun kaupunginvaltuustossa olen kuudetta kautta ja toimin valtuuston puheenjohtajana.

Olen valtakunnallisen Kulttuurihyvinvointipoolin puheenjohtaja, Eduskunnan Vammaisasiain yhteistyöryhmän puheenjohtaja, Miina Sillanpää Säätiön hallituksen puheenjohtaja sekä Kuurojen Palvelusäätiö sr:n hallintoneuvoston jäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu