Vammaisten työllistymisen edistämiseen tarvitaan kokonaisvaltaista näkökulmaa

Kirjoitin tässä blogissa elokuussa 2020 vammaisten työllistymisen esteistä ja mahdollisuuksista. Keväällä 2020 oli ilmestynyt Anni Kyröläisen ja Patrik Töttermanin Työ- ja elinkeinoministeriölle tekemä selvitys vammaisia henkilöitä yhteiskunnassa työelämän ulkopuolelle rajaavista esteistä ja käytännöistä (selvitykseen voit tutustua täällä). Selvityksessä tunnistetaan lukuisia rakenteellisia ja lainsäädännöllisiä esteitä, jotka asettavat vammaiset henkilöt eriarvoiseen asemaan työelämään osallistumisessa.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu on toistuvasti nostanut esille vammaisten kohtaaman syrjinnän työhön rekrytoinnissa. Myös tänä keväänä ilmestyneessä kertomuksessa tuotiin esille tämä sama ongelma.

Jos halutaan saavuttaa yhteiskunnassa asetettu työllisyystavoite, on myös vammaisten työllistymiseen kiinnitettävä enemmän huomiota.  Osatyökykyisissä ja vammaisissa on paljon työllisyyspotentiaalista. On kuitenkin tärkeää myös muistaa, etteivät kaikki vammaiset ole osatyökykyisiä. Joukossa on henkilöitä, jotka pystyvät toimimaan työelämässä kokoaikaisesti, jos esimerkiksi kohtuulliset mukautukset on hoidettu asianmukaisesti. Selvitysten mukaan työantajat eivät tiedä riittävästi siitä, että heillä on mahdollisuus saada ns. työolosuhteiden järjestelytukea kohtuullisten mukautusten toteuttamiseen. TE-toimistoissa ei edelleenkään ole riittävästi eri vammaisryhmien työllistämisen erityiskysymyksiin erikoistuneita työhönvalmentajia. Kuulovammaisten tai viittomakielisen työllistämisessä tulee huomioida eri asioita kuin esimerkiksi näkövammaisen työllistymisessä. Tämä koskee kaikkia vammaisryhmiä.

Esimerkiksi yhä useammalla kehitysvammaisella henkilöllä on ammatillinen koulutus, ja se mahdollistaa tehdä monenlaisia työtehtäviä normaalissa palkkatyössä, etenkin jos työelämään siirryttäessä on mahdollista saada oikeanlaista työhönvalmennusta. Kehitysvammaliiton selvityksen mukaan kehitysvammaisia henkilöitä palkkatyöhön palkanneet työnantajat ovat pääsääntöisesti erittäin tyytyväisiä päätökseensä.

Yksi este työllistymiselle voivat olla työnantajan asenne tai kynnys rekrytoida vammainen henkilö. Työnantajat tarvitsevat tietoa ja koulutusta. Lisäksi he tarvitsevat usein henkilökohtaista tukea ja apua siinä, miten esimerkiksi palkkatukea ja työolosuhteiden järjestelytukea haetaan. Toisaalta haaste työllistymiselle voi olla myös vammaisen henkilön puute työkokemuksesta. Työkokemusta ei tule, ellei pääse ensimmäiseenkään työpaikkaan.

Tällä hallituskaudella on saatu useita vammaisten työllisyyttä edistäviä uudistuksia aikaan. Hallituksen työkykyohjelma edistää osatyökykyisten työllistymistä ja loppuvuodesta toimintansa aloittavan julkisomisteisen Työkanava Oy:n tavoitteena on työllistää tuhat osatyökykyistä henkilöä. Hankinta Suomi projektin sosiaalisen kestävyyden teemaryhmä puolestaan kehittää julkisten kilpailutuksen keinoja edistää heikommassa työmarkkina-asemassa olevien työllistymistä. Lisäksi syksyllä on eduskuntaan tulossa vielä hallituksen esitys työkyvyttämyyseläkkeen ja ansiotulojen lineaarisesta yhteensovittamisesta.

Nyt tarvitaan vammaisten työllisyyden tiekarttaa

Mitkään yksittäiset toimenpiteet tai lakiesityksen eivät kuitenkaan riitä tilanteen korjaamiseksi. Yhdenvertaisuusvaltuutettu on mm. kertomuksessaan nostanut yhdeksi suositukseksi vammaisten työllisyyden tiekartan ja kannatan sitä vahvasti. Vammaisten työllisyyttäkin on liian pitkään pyritty ratkaisemaan yksittäisillä toimilla, vaikka asia vaatisi kokonaisvaltaisuutta.  Esimerkiksi vammaispalvelulakiuudistuksessa vammaisten työllisyys ei nouse juuri mitenkään esille, vaikka vammaispalvelut ovat avainasemassa vammaisten työn teossa. Sama koskee vammaisten apuvälineitä. Niistä kyllä puhutaan kuntoutuksen eri kehittämisryhmissä, mutta ne nähdään pelkästään terveydenhuollon lääkinnällisen kuntoutuksen tai Kela-asioina, vaikka niillä ratkaistaan mitä suurimmassa määrin vammaisten työllisyyskysymyksiä. Nyt tarvitaan kokonaisvaltaista näkemystä, jotta saadaan kokonaiskuva vammaisten työllisyyttä koskevaan sääntelyyn. Tällä hetkellä sääntely on pirstaleista ja hajallaan eri hallinnonaloilla. Lopputulema on sotkuinen vyyhti, jota ei hallitse kukaan.

Tämä olikin viimeinen kirjoitukseni ennen kesätauko. Palaan takaisin linjoille elokuussa. Hyvää kesää kaikille!

Merja Mäkisalo-Ropponen
Kansanedustaja SDP

+3
MerjaMkisalo-Ropponen
Sosialidemokraatit Joensuu

Olen kolmannen kauden kansanedustaja Joensuusta. Valmistuin sairaanhoitajaksi vuonna 1981, erikoissairaanhoitajaksi 1983 ja terveydenhuollon opettajaksi 1991. Terveydenhuollon hallinnon tutkinnon suoritin 1993, terveydenhuollon lisensiaatin 1995 ja terveystieteiden tohtorin 1998. Vuonna 2003 opiskelin draamakouluttajaksi. Uskon, että elinikäinen oppiminen on itseensä tutustumista koko elämän ajan. Tässä asiassa ei koskaan tule täysin oppineeksi.

Ennen eduskuntaan tuloani työskentelin 10 vuoden ajan työyhteisökouluttajana. Joensuun kaupunginvaltuustossa olen kuudetta kautta ja toimin valtuuston puheenjohtajana.

Olen valtakunnallisen Kulttuurihyvinvointipoolin puheenjohtaja, Eduskunnan Vammaisasiain yhteistyöryhmän puheenjohtaja, Miina Sillanpää Säätiön hallituksen puheenjohtaja sekä Kuurojen Palvelusäätiö sr:n hallintoneuvoston jäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu