Yhteinen tahtotila hoitajien tilanteen parantamiseksi

Eduskunta käsittelee laajasti tällä viikolla ensi vuoden talousarviota. Tulevaisuusvaliokunta on tuonut esille jo pitkään ilmiöpohjaisen budjetoinnin tärkeyden. Eri vuosina talousarviossa on ollut hyviä yrityksiä tuoda tätä asiaa esille muun muassa kestävän kehityksen näkökulmasta. Nyt on hyvää kehitystä ollut muun muassa lapsibudjetoinnin pilotoinnin käynnistymisenä tämän vuoden talousarviossa.

Tulevaisuusvaliokunta on korostanut myös sitä, että ilmiöpohjaisella budjetoinnilla voidaan ylittää eri hallintokuntien sektorikohtaista raja-aitoja, vähentää siiloutumista ja saada niukat voimavarat tehokkaampaan käyttöön. Ilmiöpohjaisen budjetoinnin avulla voidaan ratkoa myös ajankohtaisia ongelmia, jotka kuuluvat monen hallintokunnan alueelle.

Tästä viitekehyksestä nyt olisi ollut tärkeää löytää yhteinen viitekehys sosiaali- ja terveysalan olemassa olevaan ja koko ajan pahenevaan henkilöstöpulaan. Asia on vakava myös siksi, että monien talousarviossa olevien hyvien tavoitteiden toteutuminen estyy, ellei henkilöstöpulaa saada ratkaistua.

Palkkaus on tässä tärkeä tekijä, mutta se on oikeutetusti työmarkkinajärjestöjen asia. Palkkauksen lisäksi on kuitenkin muitakin asioita, joilla voidaan vaikuttaa hoitotyöntekijöiden alalla pysymiseen, joihin voimme yhdessä vaikuttaa.

Niin tärkeitä asioita kuin esimerkiksi hoitotakuu ja vanhusten hoidon henkilöstömitoitukset ovat, ne eivät voi toteutua ilman riittävää ja ammattitaitoista henkilökuntaa. Myös sote-uudistuksen toteutuminen riippuu siitä, miten meillä on ammattilaisia tekemässä tätä tärkeää työtä.

 

Yhdessä kohti tavoitetta

Talousarviossa on eri kohdissa kyllä tiedostettu ongelma. Siellä on lisämäärärahaa lähihoitajien koulutuspaikkojen aloittamiseen ja sosiaali- ja terveysalan henkilöstön erikoistumiskoulutuksen ja myös työhyvinvoinnin edistämiseen. Siellä puhutaan myös ulkomaisen työvoiman saatavuudesta. Kaikki ovat tärkeitä näkökulmia, mutta yksittäisinä toimenpiteinä niiden vaikutus on pieni. Suurin ongelma tällä hetkellä nimittäin on se, että osaavaa ja ammattitaitoista henkilökuntaa siirtyy pois sosiaali- ja terveysalan töistä kiihtyvällä vauhdilla.

Eläköitymisen lisäksi, ammattilaisia siirtyy kiihtyvällä vauhdilla erityisesti hoitotyöstä kokonaan muille aloille. Sairaanhoitajaliiton kyselyissä on tullut huolestuttavia tuloksia siitä, että suuri osa alan ammattilaisista harkitsee alan vaihtoa. Koulutuspaikkojen lisääminen tai ulkomailta tuleva työvoima ei auta, jos osaavat ja kokeneet ammattihenkilöt kokevat, etteivät he enää halua olla sosiaali- ja terveysalalla epätyydyttävien työolosuhteiden, urakehityksen heikkouden tai arvostuksen puutteen takia.

Uskon vahvasti, että jos tämän ongelman ratkaisemiseksi kaikki asian päällä olevat ministeriöt tekisivät yhteisen tavoitteet ja pohtisivat, mitä missäkin ministeriössä voidaan tehdä ja sen jälkeen koottaisiin tavoitteiden toteuttamiseksi ilmiöpohjainen budjetti, niin pääsisimme pitkälle.

Nyt tarvitaan esimerkiksi työhyvinvoinnin ja jaksamisen toimenpideohjelma erityisesti hoitotyöhön sosiaali- ja terveysalan erityispiirteet huomioiden. Urakehityksen varmistamiseksi tarvitaan valtakunnallisesti ohjattu erikoistumiskoulutusjärjestelmä.

Tällä hetkellä ammattikorkeakoulut toteuttavat autonomiansa perusteella erilaisia maksullisia täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia, joihin osallistuminen ei ole monellekaan mahdollista esimerkiksi koulutuksen hinnan takia tai siksi, ettei työnantaja mahdollista kouluttautumista. Nykyinen systeemi ei toimi ja siksi pelkkä rahoituksen lisääminen ei ole riittävä toimenpide. Hoitotyön johtajat ovat avainasemassa hoitotyön kehittämisessä ja työntekijöiden jaksamisessa, joten myös heidän urakehitykseensä ja jaksamiseen tulee panostaa ja varmistaa muun muassa hoitotieteen ja terveystaloustieteen riittävät aloituspaikat yliopistoissa.

Samoin Hoitotyön tutkimussäätiön rahoitus laahaa pahasti Käypähoitosuosituksen rahoitusta perässä. Hoitotyön tutkimussäätiö laatii tutkimusnäyttöön perustuvia hoitotyönsuosituksia ja näyttövinkkejä kliinisen hoitotyön ja myös perus- ja täydennyskoulutuksen kehittämiseen.

Hoitotyön tutkimussäätiön nykyinen rahoitus ei riitä vastaamaan käytännöstä ja koulutuksesta tulevaa tarvetta ja kysyntää ja oikeutetusti hoitotyöntekijät kysyvät, missä on heidän työnsä arvostus? Toivottavasti eduskunnassa voidaan nyt yhdessä korjata tämä tärkeä asia.

 

-Merja Mäkisalo-Ropponen

kansanedustaja (sd)

 

+2
MerjaMkisalo-Ropponen
Sosialidemokraatit Joensuu

Olen kolmannen kauden kansanedustaja Joensuusta. Valmistuin sairaanhoitajaksi vuonna 1981, erikoissairaanhoitajaksi 1983 ja terveydenhuollon opettajaksi 1991. Terveydenhuollon hallinnon tutkinnon suoritin 1993, terveydenhuollon lisensiaatin 1995 ja terveystieteiden tohtorin 1998. Vuonna 2003 opiskelin draamakouluttajaksi. Uskon, että elinikäinen oppiminen on itseensä tutustumista koko elämän ajan. Tässä asiassa ei koskaan tule täysin oppineeksi.
Ennen eduskuntaan tuloani työskentelin 10 vuoden ajan työyhteisökouluttajana. Joensuun kaupunginvaltuustossa olen kuudetta kautta ja toimin valtuuston puheenjohtajana. Olen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja, valtakunnallisen Kulttuurihyvinvointipoolin puheenjohtaja, Eduskunnan Vammaisasiain yhteistyöryhmän puheenjohtaja, Miina Sillanpää Säätiön hallituksen puheenjohtaja sekä Kuurojen Palvelusäätiö sr:n hallintoneuvoston jäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu