Ei kansallista päätösvaltaa WHO:lle

WHO on monella tavoin arvostettu järjestö, joka on tehnyt paljon hyvää työtä terveyden ja hyvinvoinnin eteen kansainvälisesti. Tarkoitukseni ei ole sitä työtä kyseenalaistaa. Nyt ollaan kuitenkin kiireellisellä aikataululla siirtämässä Suomen omien kansallisten terveysviranomaisten päätäntävaltaa WHO:lle pandemianhoidossa.

Uudessa mallissa WHO päättäisi, miten jäsenvaltiot hoitavat pandemiaa. Jos WHO määräisi kaikille rokotuksen, lisää sulkuja tai muuta sellaista, jäsenvaltion olisi pakko toteuttaa nämä toimet. Suomella ei toisin sanoen olisi enää kansallista päätösvaltaa pandemianhoidossa. (Mikäli jäsenvaltiot hyväksyvät tämän mallin pandemianhoitoon, voivat malliin tyytymättömät jäsenet irtisanoutua mallista kuuden kuukauden kuluessa, jolloin se ei velvoita niitä.)

Äkkiseltään voisi ajatella, että WHO:lla on parhaat asiantuntijat käytettävissä ja vilpittömät tarkoitusperät ihmisten terveyden suojelemiseksi, joten eihän tuossa mitään vikaa ole. Mutta onko asia aina näin? WHO:n rahoituksesta vajaa 20 % tulee suoraan jäsenvaltioilta, tiettynä osuutena jäsenvaltioiden bruttokansantuotteesta (ns. assessed contributions). Loppu 80 % tulee osin jäsenvaltioilta ja osin täysin yksityisiltä toimijoilta, kuten lääketeollisuudelta (ns. voluntary contributions).

Käytännössä merkittävä osuus WHO:n rahoituksesta tulee yksityisiltä toimijoilta, jolloin näillä on sananvaltaa WHO:n toimintaan. Esimerkiksi Bill & Melinda Gates Foundationin rahoitusosuus on lähes 10 %, kun Suomen osuus on 0,03 %. Bill & Melinda Gates Foundation on rokotebisneksen kumppani: se on mm. rahoittanut Astra Zenecan koronarokotteen jakelua 750 miljoonalla dollarilla. Kyseisellä rokotteella on yhteys ”harvinaisiin” veren hyytymishäiriöihin ja ilmeisesti myös ääreishermoston sairauteen (GBS).

Tiivistetysti, WHO:n uudessa keskitetyssä pandemianhoidon mallissa riskinä on, että jatkossa lääketeollisuus sanelee pandemiatoimet kaikissa WHO:n jäsenvaltioissa. Pandemiatoimet tulevat silloin keskittymään rokotteiden, testien yms. myyntiin valtioille, ja nämähän kustannetaan veronmaksajien varoilla. Rokotteiden myynnin maksimoimiseksi piikkejä tietysti pitää pistää mahdollisimman usein, ja mahdollisimman moniin ihmisiin. Samalla on vaarana, että lainsäädäntöä ajetaan yhä enemmän suuntaan, jossa rokotteista kieltäytyminen on mahdotonta tai rokotteet ovat suorastaan pakollisia – niin kuin nyt on koronarokotteen suhteen terveydenhuollon työntekijöillä Suomessa.

En kannata tällaista mallia, koska en usko piikki auki -malleihin missään asiassa, en Euroopan Unionissa enkä WHO:n pandemianhoidossa. Lisäksi jokaisella ihmisellä pitää olla tosiasiallinen mahdollisuus tehdä omat terveysvalintansa ja päättää esimerkiksi omista rokotteistaan, etenkin, jos niissä on uutta aiemmin testaamatonta teknologiaa kuten geeniteknologia koronarokotteissa.

Linkki WHO rahoitukseen: https://open.who.int/2020-21/contributors/contributor

0
MerviSyvaranta
Perussuomalaiset Espoo
Ehdolla kuntavaaleissa

Kasvatustieteen maisteri,
varavaltuutettu Espoossa, esikouluopettaja,
kansanedustajan avustaja 2011-2017,
aiemmat blogit: hannelekukkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu