Kuntosalit ja muut liikuntatilat ovat hallitukselle punainen vaate

Eilen sosiaali-ja terveysvaliokunnassa päätettiin kuntosalien ja liikuntatilojen täyssulkumahdollisuudesta lakiin. Tämä lakihan on juuri hiljattain hyväksytty ja Aluehallintovirasto tulkitsi lakia niin, että alle 10 h ryhmissä liikunta tilassa on mahdollista huomioiden terveysturvallisuus. Tämä ei kuitenkaan käynyt STM:lle, joka olisi halunnut sulkea kategorisesti kaikki tilat.Ministeriöllä ja aluehallintovirastolla oli lain tulkinnasta siis erilainen näkemys, minkä takia esitys tuotiin uudelleen eduskuntaan. Perustuslakivaliokunta tuki Aluehallintoviraston tulkintaa.

Jätimme asiaan valiokunnan kokoomusedustajien Juhana Vartiaisen ja Anna-Kaisa Ikosen kanssa vastalauseen. Hallituksen esitys runtelee pahoin kuntosali- ja liikuntayrittäjiä ja palveluiden käyttäjiä.

Koronaepidemian tilanne Suomessa on hankala, minkä takia terveysturvallisia toimintakäytänteitä on tehostettava ja myös rajoituksia tarvitaan. Ehdotetulla lailla tulee kuitenkin olemaan merkittäviä vaikutuksia yrittäjien lisäksi ihmisten lakisääteiseen kuntoutukseen, lasten ja nuorten koulu- ja harrastusliikuntaan sekä eläinten huolenpitoon.

Euroopassa liikuntatilojen käyttöä on rajattu tilan koon ja henkilömäärän mukaan. Euroopan standardointijärjestö CEN:n mukaan henkilöiden määrää liikuntatiloissa on rajoitettava siten, että kutakin 10 neliömetriä kohti saa olla enintään yksi osallistuja. Ehdotimme, että kategorisen täyssulun sijaan pitäisi mahdollistaa toiminta, jos tilaa olisi 20 neliömetriä per henkilö. Neliömetrivelvoitteen lisäksi tiloissa olisi noudatettava myös hygieniakäytänteitä. Se mahdollistaisi terveysturvallisen liikunnan myös epidemian aikana.

Monet tarvitsevat liikuntatiloja sairauksien ehkäisyyn ja kuntoutumiseen. Ei voi olla niin, että lakisääteisen Kelan kuntoutuksen ja fysioterapiaa tarvitsevat eivät saa palveluja täyssulun aikana. Jos kaikki liikuntatilat suljetaan, lakisääteinen kuntoutus ja muu fysioterapia ei ole mahdollista näissä tiloissa. Tämä olisi iso takaisku monille kuntoutusta vaativille asiakkaille ja yrittäjille. Monille ylipainoisille, ikäihmisille ja esim. reumaatikoille allasliikunta voi olla jopa melkein ainoita soveltuvia liikuntamuotoja.

Ei pidä myöskään unohtaa sitä, että pitkittynyt etätyö, tuki-ja liikuntaelinongelmat rasittavat myös monia perusterveitä suomalaisia, joiden fyysiselle ja henkiselle hyvinvoinnille liikunta on tärkeää.

Esitimme myös valiokunnassa asiakastilojen sulkemisesta aiheutuvien taloudellisten menetysten korvausmallin kiirehtimistä elinkeinoharjoittajille ja korvausten riittävää tasoa. Se onneksi hyväksyttiin samalla koko sosiaali- ja terveysvaliokunnan vaatimukseksi.

Yhteiskunnassa olisi ensin käytettävä kevyemmät keinot ennen kuin täyssulkemisiin mennään. Kun lyödään lekalla, syntyy ikävää jälkeä. Kuntosalien ja liikuntasalien tilojen täyssulun vaikutukset ovat laaja-alaiset. Tietenkin se vaikuttaa itse yrittäjiin, mutta myös työntekijöihin, joiden lomautuksiin ja irtisanomisia tällaiset päätökset vaikuttavat. Se vaikuttaa myös mitä suuremmassa määrin ihmisten terveyteen, sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin. Liikuntatilat ovat monelle kroonisesti sairaalle tärkeä toimintakyvyn ja työkyvyn ylläpitäjä ja mielenterveyden kannalta myös erittäin tärkeä myös kriisiaikana. Kun nämä tilat menevät täysin kiinni, ei siellä voida järjestää myöskään lakisääteisiä ihmisille kuuluvia palveluja, esim. KELA:n lakisääteistä kuntoutusta. Tämä lakiesitys sulkee myös näissä tiloissa toimivien fysioterapeuttien ja hierojien työn.

Sulkutoimilla heikennetään myös lasten ja nuorten mahdollisuuteen varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja harrastustoiminnassa käyttää näitä tiloja. On hurskastelua puhua siis siitä, että lasten ja nuorten harrastustoiminta voi jatkua, jos seuroilta laitetaan tilat kiinni. Lapsilla ja nuorilla pitäisi olla kuitenkin oikeus liikuntaan opetussuunnitelman mukaisesti.

Nostimme esille myös sen, että ratsastusmaneesien ja koirien koulutustoiminta agilityhalleissa pitäisi voida jatkua terveysturvallisuus huomioiden. Eläinten huolenpitoa, liikuntaa ja koulutusta ei voi keskeyttää epidemian aikana.

On ongelmallista, että hallitus ei ole arvioinut vaihtoehtoisia ratkaisuja esityksen tavoitteeseen pääsemiseksi. Lakimuutoksella tullaan merkittävästi puuttumaan yritystoimintaan, ihmisten hyvinvointiin, kuntoutukseen ja sairauksien ehkäisemiseen. Kuntosalit ja liikuntatoimijat ovat hyvin huolehtineet turvakäytänteistä ja henkilömäärien rajoittamisesta tiloissa. Valitettavasti nykyinen hallitus haluaa lyödä kaikkea vain lekalla eikä lähteä siitä, että toimintoja voidaan ylläpitää, jos se hoidetaan koronaturvallisesti.

Rajoitukset eivät voi olla vain itsetarkoitus vaan oleellista ovat toimet sosiaalisten kontaktien vähentämisessä ja terveysturvallisissa toimintatavoissa. Tämä näyttää hallitukselta unohtuvan niin tässä liikuntasali-asiassa kuin muissakin rajoituksissa. Ihmisiin ja yrittäjiin ei luoteta.

Tämä ei tule olemaan viimeinen epidemia. Meidän pitää pystyä myös pitämään yhteiskuntaa pyörimässä ja huomioida erilaisten rajoitusten vaikutukset myös ihmisten kokonaishyvinvointiin ja terveyteen sekä ihmisten toimeentuloon ja talouden kestävyyteen. Sunnuntaina äänestetään eduskunnassa tästä lakiesityksestä. Toivottavasti järki voittaisi ja Kokoomuksen lausumat rajoitusten ulkopuolelle jätettävien tilojen suhteen saisivat riittävästi kannatusta.

 

 

 

0
MiaLaiho
Kokoomus Espoo

Mia Laiho on kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Uudeltamaalta. Hän on koulutukseltaan lääketieteen tohtori. Hän toimii eduskunnassa sosiaali-ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtajana ja sivistysvaliokunnan varajäsenenä. Hän toimii myös Uudenmaanliiton maakuntavaltuutettuna sekä Lastenliiton hallituksen puheenjohtajana. Mialle ovat tärkeitä sosiaali-ja terveydenhuollon asiat sekä opetus ja koulutus. Kaikki perheiden, lasten, nuorten ja vanhusten hyvinvointiin liittyvät asiat ovat sydäntä lähellä. Mia on kolmen lapsen äiti ja koiranomistaja. Mialle eläinten hyvinvointi on tärkeää.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu