Julkinen talous romahtaa omaan mahdottomuuteensa

Politiikka on täynnä arvovalintoja niinkuin on seuraavan vuoden valtion budjetin suunnittelukin.

Valtiolla on viisi ydintehtävää, jotka on sisäinen ja ulkoinenturvallisuus, koulutus ja sosiaali- ja terveyspalvelut. Kaikki muu on enemmän tai vähemmän täynnä arvovalintoja. Esimerkkinä voin ottaa kulttuurin tukemisen ja kehitysyhteistyön.

Suomi on edustuksellinen demokratia, joten yksikään puolue ei saa kaikkia tavoitteitaan läpi, mutta mikäli päättäjillä olisi todella aito huoli valtion kroonisen alijäämän tasapainottamiseksi, niin hallitus keskittyisi ensin turvaavaan valtion ydintehtävät ja sen jälkeen katsottaisiin onko muuhun rahaa.

Ehdottomasti täytyy ensin turvata puolustusvoimille ja poliisille riittävät määrärahat, mitä nykyinen hallitus on tekemässäkin. Sen jälkeen turvataan koulutukseen kaikilla sen tasoilla riittävät määrärahat, jotta sivistyksen taso ei tipahda tulevina vuosina. Hyvinvointialueiden täysimääräinen rahoitus, jotta hoitojonoja saadaan purettua ja perusterveyden huolto sekä erikoissairaanhoito toimivat saumattomasti yhteen.

Näiden jälkeen kaikki muu on enemmän tai vähemmän sekundaa. Kukin hallitus laittaa näihin muihin asioihin rahaa omien arvojen mukaan, mutta mielestäni ja ei niinkään omasta miestäni vaan faktana, kulttuuri ja kehitysyhteistyö eivät kuulu Suomen valtion ydintehtäviin. Jos niin päätetään, niin näistä voidaan leikata pois niin paljon kuin halutaan tai vaikka kokonaan pois. Toki ymmärrän kulttuurin tukemisen pitkällä tähtäimellä, koska se vahvistaa kansallista identiteettiä ja on sivistävää, mutta onko perusteltua tukea kulttuuria nyt, kun valtio velkaantuu 10 miljardin vuositahtia.

Nyt, kun Suomella on vielä taloudellinen itsemääräämisoikeus, niin olisi hyvä aika tai viimeiset hetket karsia kaikki ylimääräinen pois. Pelkästään Ylen budjettia karsimalla n. 90 % ja kehitysyhteistyön lakkauttaminen toisi valtiolle jo merkittävää säästöä ja saataisiin kurottua umpeen massiivista ja kroonista alijäämää. Toki ymmärrän Ukrainan tukemisen sotilaallisesti ja taloudellisesti, koska eletään Euroopassa poikkeuksellisia aikoja.

Niin kuin sanoin aiemmin, niin nämä ovat arvovalintoja ja edustuksellisessa demokratiassa nämä asiat ovat vaikeita, koska eri puolueiden intressit kohtaavat vastakkain ja aina joudutaan tekemään kompromisseja.

Se vain turhauttaa, kun valtion ei ydintehtävistä leikataan juustohöylällä, ei olleenkaan tai jopa lisätään menoja, niin ei ihmekään, kun eletään ylivarojen.

Pahin ongelma tässä on se, että aina, kun keksitään valtiolle uusia menoeriä, niin on niitä lobbareita, jotka eivät hyväksy saavutettujen etujen menettämistä, mikä taas johtaa julkisen talouden paisumiseen ilman mahdollisuutta sopeuttaa tai leikata näistä menoeristä. Yksi hyvä esimerkki on YLE. Maahanmuutto on myös yksi hyvä paikka leikata rajusti, kun lopetetaan olemasta koko maailman sosiaalitoimisto ja tehdään Suomesta epäedullinen maa maahanmuuttajille tulla elämään verorahoilla.

Politiikka on täynnä arvovalintoja ja on myöskin hyvä muistuttaa, että kaikkia ei voi miellyttää, kun puhutaan talouden tasapainottamisesta. Toivoisinkin nykyiseltä hallitukselta paljon järeämpiä leikkauksia toissijaisista menoeristä.