Tämä järjetön vihervasemmiston ideologia!

Suomen tila ei ole todellakaan terve vaan kaikkea muuta, sillä vihervasemmiston ajama kauhistuttava ideologia saa valtaa Suomessa vuosi vuodelta vain enemmän. Oletteko koskaan pysähtynyt todella miettimään, mihin me ollaan menossa?

 

Esimerkkejä tästä epäterveen järjen käytöstä tai pikemminkin järjettömästä menosta on monia. Otan muutaman esimerkin: Setan vaatima translaki, alaikäisten mahdollisuus muuttaa sukupuoltaan, sosiaaliturvatunnusten uusiminen sukupuolineutraaleiksi, sukupuolineutraalit liikennemerkit ja ilmastohätätilan julistaminen. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

 

Voiko tämä meno enää tästä sairaammaksi mennä? No, vastaus on, että kyllä, koska hallitus mahdollistaa tällaisen karmean ideologisen aivopesun. Missä on se kuuluisa terve maalaisjärki?

 

Pari noista luettelemistani esimerkeistä käy kaiken lisäksi vielä valtion kirstun päälle. Esimerkiksi sosiaaliturvatunnusten muuttaminen olisi satojen miljoonien euron arvoinen hanke ja tämä kaikki vain karmean ideologian vuoksi. Toki muitakin syitä voidaan keksiä, mutta tämä on pohjimmiltaan se syy, miksi tällaista väkerretään tai väkerrettiin. Onneksi Keskusta sentään on vielä jonkun verran tolpillaan ja torppasi nykyisen esityksen sosiaaliturvatunnusten uudistamisesta.

 

Tiedän, että moni täällä edustaa juuri tätä kammottavaa ideologiaa ja hyökkää kimppuuni tämän postauksen myötä, mutta koen, että jonkun on pakko tuoda maalaisjärkeä tähänkin blogialustaan mukaan.

 

Nyt olisi jo viimeinkin aika Suomen kansan herätä tähän vallitsevaan todellisuuteen ja nyt olisi aika alkaa vastustamaan tätä hallituksen ajamaa ideologiaa vastaan. Olen myöskin pettynyt siihen, että monikaan uskoaan tunnustava ihminen ei uskalla sanoa mielipidettään julkisesti leimautumisen pelossa eikä uskalla tulla mukavuus alueeltaan pois.

 

Nyt, jos koskaan olisi aika nostaa Raamatun Sanan mukaisia arvoja ja periaatteita esille leimautumisen uhallakin.

Miika Koskela

Olen 29 vuotias kolmen lapsen isä. Politiikan ahkera seuraaja ja kannanottaja. Minulla on kristillinen arvomaailma ja myöskin sen kautta katson tätä maailman menoa. Kannatan konservatiivisia arvoja, mutta ihminen on kuitenkin aina keskiössä. Ihmisiä vartenhan politiikkaa tulisi tehdä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu