Tulevan talven mahdollinen sähköpula, oletko varautunut?

Toivottavasti ihmiset ovat ymmärtäneet sen tylyn tosiseikan, että tulevana talvena voimme joutua kokemaan sähkökatkoja laajoillakin alueilla. Kaupunkilaiselle se voi olla aika yllättävä ja ankea tilanne, kun ympärillä on pimeää.

Kaupunkilaisella kerrostaloasujalla on hyvin vähän mahdollisuuksia minimoida sähkökatkojen haittoja mutta niihin voi varautua paristokäyttöisillä valaisimilla ja vaikkapa retkikeittimellä jolla saa katkon aikana keitettyä tee/kahvi vedet, kunhan on muistanut hankkia varastoon lähdevettä isommissa pöntöissä (5/10L). Retkikeittimellä saa tietysti valmistettua ruokaakin, jos katko on kovin pitkä tai nälkä yllättää.

Kaukaa viisas omakoti/rivi-talossa asuja on sentään voinut hankkia aggregaatin helpottamaan tilannettaan. Haja-asutus alueilla luulen aika monen hankkineen generaattorin, jos on kokenut pidemmän sähkökatkon. Jollei ole, niin alkaa olla ihan viimeiset hetket hankkia se aggregaatti. Tosin hinnat ovat nousseet roimasti ja tarjonta on käynyt vähäiseksi, joten niillä on ollut menekkiä syksyn mittaan.

Toisaalta jokaisella olisi syytä olla se 72 tunnin kotivara, koska jos tilanne eskaloituu tulevana talvena pahemmin, saattaa sähkökatkojen pituus olla paljon pidempi kuin se puhuttu 2 tuntia.

Black-out tilanteessa (äkillinen sähköpula) katkot rymistelevät pitkin fingridin sähköverkkoa sekuntien murto-osissa ja niistä palautuminen onkin sitten kivuliaampi operaatio, jossa saattaa vilahtaa päivä tai pahimmillaan parikin, riippuen katkon alkuperäisestä syystä.

Black-out tilanteen voi aiheuttaa vaikka OL3:n tippuminen verkosta vikatilanteessa. Brown-out on siinä mielessä armollisempi tilanne, että osa valtakunnan verkosta jää toimintaan ja siitä palautuminen on nopeampaa.

(Black-out = koko sähköverkko pimeänä, Brown-out = osa verkosta pimeänä).

Jos talvella tapahtuu katkoja, niin kannattaa kytkeä kaikki sähkölaitteet pois päältä (erityisesti sähkölämmittimet), jotta palautuminen sähkökatkosta on nopeampaa (= vähemmän kuormaa kytkentähetkellä). Jättämällä yhden valaisimen päälle, niin siitä näkee milloin sähköt oikeasti palautuvat.

Kannattaa muistaa, että matkapuhelintukiasemat toimivat n. 2 tuntia omilla akustoillaan, jolloin katkon pidentyessä matkapuhelinverkkokin lakkaa toimimasta tai sen toiminta heikkenee selvästi. Netti saattaa toimia tekniikasta riippuen, mutta sekin pimenee jonkin ajan kuluttua ja jos kodin reititin ei ole akkuvarmennettu, niin netti lakkaa toimimasta välittömästi.

Itse olen varautunut sähköjen katkeamiseen siten, että olen täysin omavoimainen tarvittaessa. Generaattorini avulla pystyn olemaan ilman valtakunnan verkkoa +10 päivää, ruuan puolesta minulla ei ole hätäpäivää kuukauteen. Generaattorini käyntiaikaa meinaan lisätä vielä muutamien päivien ajan.

Kotivarani sisältää ruuan lisäksi myös reilun tankillisen polttoainetta autoihimme, joten jos polttoaineen jakelu ei toimi, emme ole pulassa.

Tämäkin blogi kirjoitetaan omavoimaisesti, sillä harjoittelin vaimoni kanssa toimintaa sähkökatkon aikana. Eli vaimoni osaa toimia oikein ja käynnistää generaattorin sähkökatkon sattuessa ja tehdä oikeat kytkennät, olin kotona tai en.

Näin haja-asutusalueella asuvana, sähkökatkot eivät ole tuntemattomia asioita, joten olen omistanut generaattorin niin kauan, kuin olen täällä asunut. Tänä kesänä päivitin bensakoneen diesel-versioon, joka kuluttaa huomattavasti vähemmän ja mahdollistaa pitkiäkin käyntiaikoja. Käyntiaikaa nykyisellä generaattorilla 139,5h (sisäänajettu) ja viimeisen 22,7h käyntijakson aikana tahkosin sähköä 42,66kWh verran, koska silloin asensin kunnollisen 3-vaihe tehomittarin generaattoriini.

 

Kysymys kuuluukin, oletko sinä varautunut?

 

Lukemista sähkökatkojen varalle…

https://www.defmin.fi/files/1275/Pahasti_poikki_nettiversio.pdf

+1
isoveli

Usko jääköön papeille ja paaville, sillä mittarilla ei ole mielipidettä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu