Unelmieni Porvoo

Vuonna 2025 Porvoo tunnetaan paitsi kulttuurihistoriallisesti ainutlaatuisesta vanhasta kaupungistaan myös elävästä kaupunkikulttuuristaan. Linnanmäelle rakennettu puinen linna on lapsiperheiden suosiossa ja se tarjoaa upeat puitteet kesäteatteriryhmille. Porvoolaiset kiipeävät linnan torniin ihastelemaan henkeä salpaavan kaunista kotikaupunkiaan. Linnan yhteydessä on myös pysyvä näyttely Porvoon muinaishistoriasta. 

 

Taidetehdas vetää puoleensa erilaisia asiakkaita: leffafriikkejä, konferenssivieraita, hyvän ruuan ystäviä, kahvittelijoita, taiteilijoita ja taiteen ystäviä. Koko kansan kulttuuritalo pyörii omilla tuotoillaan paljolti tasokkaan taidemuseonsa ansiosta. Taidemuseossa on sekä kokeilevien taiteilijoiden töitä että taideteoksia perinteisempään makuun.

 

Lapset ottavat kaupunkitilan haltuun vuosittaisessa katutaidetapahtumassa, jossa lapset saavat piirtää taideteoksiaan asvalttiin. Torilla tapahtuvat katutanssiesitykset keräävät nuorta yleisöä ja jokirannassa kaikuu sielukas rytmillinen musiikki. Tapahtuman ajaksi torin ympäristö rauhoitetaan liikenteeltä.

 

Yhtenäväinen ilme Porvoon vanhasta kaupungista torille ja jokirantaan miellyttää silmää. Kaupunkiarkkitehdit ympäri maailman tulevat ihastelemaan, kuinka hillitty moderni arkkitehtuuri lyö kättä vanhan kaupungin puutaloidyllin kanssa. Turistit siirtyvät vanhasta kaupungista keskustan liikkeisiin ostoksille ja yöpyvät kaupungin uudessa hotellissa. Porvoo erottuu muista kaupungeista olemalla kaksikielinen, perheystävällinen ja rento kaupunki, joka ammentaa historiastaan. 

 

Mikael Hiltunen, Porvoo

Kunnallisvaaliehdokas (sd)

 

Kirjoitus julkaistiin Uusimaa -lehdessä 1.3.2017

MikaelHiltunen
Sosialidemokraatit Porvoo
Ehdolla kuntavaaleissa

Olen 38-vuotias valtiotieteiden maisteri ja perheenisä. Työskentelen projektipäällikkönä ja olen SDP:n toimija Porvoossa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu