Suomi ei toteuta EU:n vesipuitedirektiiviä
Iijoen Kierikin kalatentät odottavat vaelluskalojen palaamista. Parasta olisi, että yhteiskuntavastuulliset vesivoimayhtiöt omistajatahoineen itse pikaisesti rahoittaisivat kalatiet ja vaelluskalojen palauttamisen padottuihin vesistöihin. Toteuttaen siten velvollisuuttaan EU:n vesipuitedirektiivin osatavoitteiden saavuttamiseksi. Vaelluskalojen palauttamiseen ja kalateiden rakentamiseen voidaan vesivoimayhtiöitä patistaa velvoitteiden muuttamisella ja kalatielailla. Suomen ohjaavan lainsäädännön muuttamisella velvoittavaksi.
Suomi ei toteuta EU:n vesipuitedirektiiviä
Vuonna 2000 EU:n vesipuitedirektiivissä määriteltiin tavoitteeksi, että vesien tila on vähintään hyvä viimeistään vuonna 2015. Suomi määritteli vesienhoitolakiin vuonna 2004 kyseisen direktiivin vesienhoidon suunnittelua ohjaavaksi tavoitteiksi.
Mutta sitten direktiivin takarajaa on periin otteeseen siirretty ja nyt se on vuonna 2027. Ikään kuin vesien tilan ei tarvitsikaan olla hyvä nyt vaan ehkä sitten myöhemmin. Direktiivissä vesistöjen ekologinen tila määritellään biologisten-, fysikaalis-kemiallisten- ja hydromorfologisten tekijöiden perusteella. Viimeksi mainittu tarkoittaa Suomessa käytännössä virtavesissä nousuesteinä toimiva patoja, jotka estävät vaelluskalojen nousemisen kutupaikoilleen. Vesistö ei voi olla hyvässä ekologisessa tilassa, jos yksikin edellä mainituista kriteereistä alittaa hyvän tilan määritelmän.
Mutta koska Suomen vesilaki on ohjeellinen eikä velvoittava, eivät vesivoimayhtiöt ole rakentaneet kalateitä merkittävien patojen yhteyteen latvavesiin saakka; eivät Oulujokeen eikä Iijokeenkaan, puhumattakaan Kemijoesta saati Pohjanmaan padotuista joista.
Mutta sitten ilmaantui Suomen hallitukselle tarve uudistaa Suomen vesilakia, sillä EU-tuomioistuin linjasi Weser-tuomiossa (C-461/13) vuonna 2015, että vesienhoidon ympäristötavoitteet ovat oikeudellisesti sitovia.
Lähtikö Suomen valtioneuvosto muuttamaan vesilakia oikeudellisesti velvoittavaksi? Eipä tietenkään, vaan valtioneuvosto tilasi selvityksen ”Vesienhoidon ympäristötavoitteista poikkeaminen – perusteet ja menettely”. Siis selvityksen siitä, millä tavoin direktiivin oikeudellista velvoitteista voisi edelleenkin poiketa.
Ja kuinka ollakaan syyskuun 21.9.2018 Suomi esitti EU:n vesikonferenssissa yhdessä 14 muun maan kanssa, että hyvän ekologisen tilan saavuttamisen aikaraja pidennettäisiin vuoteen 2045.
Mikäli Suomen vesilakia ja ympäristönsuojelulakia ei muuteta vesistöjen hyvä tila -vaatimuksen suhteen ohjaavasta velvoittavaksi, eivät voimalaitokset rakenna kalateitä, kaivosten purkuputkien sekoittumisvyöhykkeet eivät poistu, eikä viranomaisille synny lupamääräysharkinnoissaan todellisia mahdollisuuksia puuttua teollisuuslaitosten, kaivosten, yhdyskuntajätevesien, metsänhoidon ja turvesoiden vesistövaikutuksiin tai muihin vesistöjä pilaaviin hajakuormituksiin.
Miten valtioneuvosto myy kymmenien vuosien direktiivistä poikkeamisen kansalaisille? Hyväksyykö kansa takarajan jatkuvan siirtelyn tulevien sukupolvien päätettäväksi? Onko Suomen vesillä väliä?
Mika Flöjt
Kommentit (0)