Aikio: ”tämä juttu täytyy loppujen lopussa seuloa aivan perinpohjin uudestaan”

”Vuonna 1642 olen minä allekirjoittanut, hänen Kuninkaallisen Majesteettinsa Kaikkein armollisimman Kuningattaren armollisesta käskystä mitannut ja piirtänyt Ruotsille kuuluvan Kemin Lapinmaan määräalan, samoin kuin itse Rajatunturien nimet, ulottuvuudet ja etäisyydet ja mikä on oikeia Tunturiselänne ja rajalinja Ruotsin ja Norjan sekä Ruotsin ja Venäjän välillä Rajakirjan sopimuksen mukaan., sekä mitkä ovat vielä erikseen kunkin Kylän omistukset ja laadut; kaikki tämä lyhykäisesti ja yksinkertaisesti muutamalla sanalla kirjoitettu niin kuin minä olen sen itse havainnut ja marnigaaliin kirjoittanut” Oluff L. Tresk

Ylen elävässä arkistossa on kaunistelematon Lapin kolonialismista kertova dokumentti ”Muisti: Hukutethin kyliäkin

”1960-luvulla Lokan ja Porttipahdan tekoaltaat peittivät monta asuttua kylää. Pekka Aikion isä Oula piti veden tulosta päiväkirjaa.(U)”

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/04/05/muisti-hukutethin-kyliakin

Mikä oli sellainen voima, joka sai käytännössä valtionyhtiö Kemijoki Oy:n tekemään niin raadollista Lapin paikallisten ihmisten oikeuksien polkemista sekä aiheuttamaan niin monta murheellista kohtaloa luonnosta kumpuavien muiden elinkeinojen edustajille?

Miksi paikallisten vaatimuksia ja oikeuksia ei kunnioitettu?

Käytännössä valtion omistajaohjauksessa toimivat energiayhtiöt, kuten nykyäänkin. Kemijoen vesistön valjastaminen oli ”kansallinen etu” – yhtiöiden eduksi.

Nyt kun Suomessa saamelaisten totuus- ja sovintokomissio aloittaa, tulee sen käsitellä Pohjois-Suomen, Lapin, kolonialismi aina Ruotsi-Suomen ajasta nykypäivään saakka:

Mukaan lukien mm. Oulu-, Ii- ja Kemijoen vesistön rakentaminen ilman oikeita korvauksia ja kalateitä; mm. kainuulaisille, saamelaisille ja lappilaisille. Lappilaisilla monella on saamen juuret, vaikka kirkkokoulut kielen heiltä kitkivätkin, jotta valtiokoneisto varmemmin pääsi Kemin-Lapin resursseihin käsiksi: loheen, veteen, metsiin ja mineraaleihin. Koska juuri Kemin-Lapin saamelaisilla mihin myös altaiden veden alle jäänyt Sompio kuului oli maa- ja vesi- ja kalastusoikeudet lapinveroa vastaan. Tämän oikeuden ensin Ruotsi-Suomi ja myöhemmin Suomi halusi heiltä muistista kitkeä, että kaikesta tulisi valtionmaata ja valtion resurssia. Ja Lapin isot resurssihankkeet etenisivät ”etelän herrojen ja heidän lakeijoiden tahdon” mukaisesti.

Sompion Oula Aikio dokumentissa: Mehän emme halua muuta, kuin tuommoista oikeutta ja totuutta.. ja sillä minä vieläkin toistan, että tämä juttu täytyy loppujen lopussa seuloa aivan perinpohjin uudestaan. Minusta on liian raakaa, että tuommoinen tietämätön kansanosa, menettää elinkeinonsa, joutuu sosiaalisten ongelmien etheen, hyvinkin vakavien. Tämä on minun käsitykseni ja minä tuskin siitä käsityksestä pääsen irti, ennen kuin löydän sitä oikeutta ja totuutta”

”Vuonna 1642 olen minä allekirjoittanut, hänen Kuninkaallisen Majesteettinsa Kaikkein armollisimman Kuningattaren armollisesta käskystä mitannut ja piirtänyt Ruotsille kuuluvan Kemin Lapinmaan määräalan, samoin kuin itse Rajatunturien nimet, ulottuvuudet ja etäisyydet ja mikä on oikeia Tunturiselänne ja rajalinja Ruotsin ja Norjan sekä Ruotsin ja Venäjän välillä Rajakirjan sopimuksen mukaan., sekä mitkä ovat vielä erikseen kunkin Kylän omistukset ja laadut; kaikki tämä lyhykäisesti ja yksinkertaisesti muutamalla sanalla kirjoitettu niin kuin minä olen sen itse havainnut ja marnigaaliin kirjoittanut”

Oluff L. Tresk

MikaFljt

YTM / kansainväliset suhteet ja politiikka, varakansanedustaja, maakuntahallituksen vpj, kaupunginhallituksen ja valtuuston jäsen. Ekovihreiden puheenjohtaja. <a href="http://www.mikaflojt.fi" title="www.mikaflojt.fi">www.mikaflojt.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu