Miniydinreaktorit eivät pelasta – riskit lisääntyvät

Maailmansotien jälkeen vallitsi kauhun tasapaino atomiasevaltioiden kilpavarustelun vuoksi. Vaikka muut joukkotuhoaseet kiellettiin YK:n sopimuksilla, niin atomiaseita ei kielletty, koska atomiasevaltiot eivät halunneet.

Päinvastoin atomiteknologiaa ryhdyttiin kiivaasti kehittämään termillä ’atomit rauhan palveluksessa’. 1957 perustettiin kansainväliset atomienergiajärjestöt IAEA ja Euratom, tehtävänään edistää atomienergian rauhanomaista käyttöä. Erikoista on että sekä atomiteknologian turvallisuus- että edistämisvastuu on yksissä käsissä. Suomessa atomienergiajärjestöjen turvallisuustotuutta edustaa STUK. Onko turvallisuusvalvonta puolueetonta kun samalla on edistettävä atomienergian käyttöä?

Majak. Atomienergiajärjestöjen perustamisen aikaan syyskuussa 1957 tapahtui Neuvostoliitossa Majakin käytettyjen atomipolttoaineiden jälleenkäsittelylaitoksella räjähdys, joka levitti korkearadioaktiivista jätettä laajasti ympäristöön. Jos katastrofi olisi tullut julki, olisi kansainvälisten atomienergiajärjestöjen käynnistys sakannut. Majakin katastrofi salattiin 20 vuotta ja tuli julkiseksi vasta marraskuussa 1976, kun maanpakoon lähtenyt neuvostotiedemies Zhores Medvedev kirjoitti siitä USA:n New Scientist -lehteen.^[1]

Tuolloin Suomessa valmisteltiin Loviisa I käyttöönottoa. Majakin katastrofin tultua julkiseksi muodostettiin toukokuussa 1977 KTM:n erillisrahoituksella Geologiseen tutkimuslaitokseen ’ydinjätteiden sijoitustutkimusten projektiryhmä’ selvittämään käytettyyn atomipolttoaineeseen liittyviä seikkoja.^[2] Toimikunta asetettiin valmistelemaan vuoden 1957 atomienergialain uusimista.

Three Mile Island. Suomen uuden ydinenergialain valmistelun ollessa alkuvaiheissaan tapahtui keväällä 1973 ydinkatastrofi Three Mile Islandin (TMI) ydinvoimalassa USA:ssa.

Polttoainesauvojen sulaminen uudessa nykyaikaisessa ydinreaktorissa aiheutti tarpeen arvioida uudelleen myös Suomen juuri käyttöön otetun Loviisa I turvallisuuskysymyksiä sekä uuden ydinenergialain valmistelua. Oli tarkasteltava koko uraanienergian tuotantoketjun turvallisuutta.

Ydinenergialakitoimikunta tilasi Geologian tutkimuslaitokselta (GTL:n) ydinjätteiden sijoitustutkimusten projektiryhmältä selvityksen myös uraanikaivosten ympäristökysymyksistä sekä valmistelussa olevan ydinenergialain suhteesta uraanikaivoksiin.

GTL:n tiedonanto 35 kuvaa uraania sisältävien kaivosten jätteistä aiheutuvia haittoja mm. seuraavasti:^[3]

”Tulokset osoittavat, että ensimmäisen 100 vuoden aikana haittojen perimmäinen aiheuttaja on alkuperäinen jätteeseen jäänyt radium. 100 000 vuoteen saakka Th-230 on pääasiallisin riskitekijä ja kun aikaa on kulunut n. 1 miljoonaa vuotta, haittavaikutusten pääasiallisin aiheuttaja on alkuperäisen malmin sisältämä uraani-238”.

GTL:n työraportti Y30 kuvaa uraanikaivosten uraanimalmijätteen erityishaittojen huomioon ottamista valmistelussa olevaan ydinenergialakiin:^[4]

”Ydinenergialakitoimikunta on mietinnössään käsitellyt sekä varsinaisen kaivostoiminnan että siihen läheisesti liittyvän rikastustoiminnan sääntelyä. Mietinnössä kaivostoiminnan käsite on laaja ja siinä kaivostoiminnan määritelmä kattaa sekä malmin louhinnan että uraanin tai toriumin erottamisen malmista rikastuslaitoksessa”.

”Ydinenergialakitoimikunnan mietinnössä II todetaan kuitenkin, että koska kaivos- ja rikastustoiminta on ydinenergian käyttöä määritelmää väljästi soveltaen, niin ydinjätteen määritelmä laajenee kattamaan myös kaivos- ja rikastustoiminnan jätteet”.

Tsernobyl. Huhtikuussa 1986 tapahtui Tsernobylin ydinvoimalakatastrofi Ukrainan sosialistisessa neuvostotasavallassa. Sen seurauksena Suomen eduskunnassa edelleen kesken olevan ydinenergialakiehdotuksen käsittelyä siirrettiin vuodella eteenpäin.

Ydinenergialaki hyväksyttiin 1987. Suomessa tuotettu ydinjäte velvoitettiin loppusijoitettavaksi Suomeen. Loppusijoitusratkaisut vaativat omat lupaprosessinsa. Posiva rakentaa loppusijoitusluolastoa Olkiluotoon, ja yhdessä ruotsalaisten aikoo toteuttaa loppusijoituksen kuparilla päällystettyillä kapseleilla. Kansalaiset tietävät asuntojensa kupariputkien syöpyvän pilalle parissa vuosikymmenessä. Ruotsin maa- ja ympäristöoikeus lausui vuoden 2018 alkupuolella ettei esitetty ratkaisu täytä korroosiolta suojautumisvaatimuksia.[5] Huhtikuussa 2018 VTT julkisti tutkimuksia kuparikapselien korroosiosta esittäen asiasta tarvittavan lisätutkimuksia.[6]

Ydinjätteen radioaktiiviset komponentit eivät saa kulkeutua elonkiertoon 100 000 – 1 miljoonan vuoden kuluessakaan. Sen todentaminen on vaikeaa ja todistaminen etukäteen lienee mahdotonta.

Käytetty polttoainesauva on niin korkearadioaktiivinen, että vasta n. 40 vuoden jälkeen sen radioaktiivisuus on laskenut sellaiselle tasolle, että sitä voidaan ryhtyä käsittelemään loppusijoitettavaksi. Tuohon saakka polttoainesauvat ovat ”välivarastoinnissa” jäähdytysvesisäiliöissä ydinlaitoksen alueella. Jos ydinreaktori saa käynnistysluvan, niin se tarkoittaa ydinjätteen 100 vuotista ”tilapäisvarastointia” laitoksen alueelle.

Ydinreaktorin rakentaminen on kallista, koska pohja on rakennettava sellaiseksi ettei sula ydinmassa eikä sen massan jäähdytysvedet pääse valtoimenaan rakennuksesta ulos (Fukushima osoittaa tuon vaikeuden), ja toisaalta ulkopuolelta tulevat uhat pitää torjua, esim lentokoneet. Tällä hetkellä uusissa ydinlaitoksissa vain reaktorirakennus vaaditaan lentokoneen törmäystä kestäväksi. Välivarastoilla ei sellaista suojaa ole. Mikä on todellinen turvallisuusriski. Tähän tarvii ydinenergialain ja turvallisuuskulttuurin muutoksen.

Nyt jotkut uhoavat kaupunkeihin sijoitettavien ns. miniydinreaktorien olevan mahdollisuus ilmaston pelastamiseen. Uho on perusteeton. Edellä kuvattuja uraanikaivosten haittoja eivät minireaktorit poista, reaktorin pohjarakenteet eivät tule suhteellisesti isoja laitoksia halvemmiksi, ulkoisten uhkien torjunta kaupungeissa on vielä vaikeampaa kuin erillisillä saarilla, käytetyn polttoainenipun välivarastointiaika ei lyhene eikä ydinjätteen loppusijoitusongelma poistu. Ei poistu myöskään miniydinlaitoksen purku- ja loppusijoitusvelvollisuus käytön jälkeen. Myös minireaktoreiden rakentaminen betonin käyttöineen aiheuttaa hiilidioksidikaasuja niin paljon, että laitos pystyy ”kompensoimaan” niitä vasta useiden vuosikymmenten jälkeen, mikä on silloin myöhäistä. Ja miniydinvoimaloista tulee myös ilmaan ja ympäristöön radioaktiviisia päästöjä, kuten tulee nyt päivittäin kaikista ydinvoimaloista.

Miniydinreaktorit tuottavat myös ydinjätettä, jota Suomen Posivan mukaan pitäisi turvallisesti valvova ja säilyttää vähintään 100 000 vuotta, Amerikan tiedeakatemian mukaan vähintään 300 000 vuotta, mieluummin miljoona vuotta. Suomessa hyvin pitkäaikaisen säilytysongelman turvallisuusvastuut on ratkaistu ydinenergiayhtiöiden lobbaamassa ydinenergianlain porsaanreiässä siten, että riittää kun ydinenergiayhtiöt ”ovat osoittaneet ydinjätteet turvallisesti varastoiduksi” ja ydinjätehauta suljetuksi niin vastuut ydinjätteistä siirtyy valtiolle eli veronmaksajien harteille. Samalla tavalla kuin ydinonnettomuuksien suuret vastuut, kun yhtiöiden suhteellisen pieni korvauskatto on ylitetty.

Herää kysymys haluaako kansalaiset riskilaitosta naapuriinsa ja veronmaksajat toimivat riskienergialaitoksen ongelmien kustannuksien vakuuttajina.

Kanadassa vasta alkuperäiskansat torjuivat heille tarjotut miniydinvoimalakokeilut, koska tietävät mitä uraanikaivokset aiheuttavat vesistöille ja luonnolle sekä ihmisille. Venäjällä räjähti vasta Vienanmerellä eräs miniydinreaktorin kokeilulaite. ”Sattumalta” taas säteilymittareita suljettiin samaan aikaan Venäjällä.

On muistettava, että miniydinlaitosten vuoksi ei yhtäkään nykyistä laitosta purettane. Joten saataisiin nykyisten kaukana asutuskeskuksista olevien laitosten lisäksi suoraan kaupunkeihin sijoitettuja riskikeskittymiä.

Edelleen kiitos ei radioaktiivisia päästöjä, ydinjätteitä ja vakavia riskejä sisältävälle uraanivoimalle. Hajautetun uusiutuvan hybridienergiatuotannon ja maapallon elämänsuojelun puolesta.

[1] [Medvedev, Zhores: ’Two decades of dissidence’. Artikkeli New Scientist, 4.11.1976.]

[2] [GTL Tiedonanto 14, ’Ydinjätteiden sijoitustutkimukset’. Moniste. Ydinjätteiden sijoitustutkimusten projektiryhmä 1980.]

[3] [Lehtiö, Marianna: ’Uraanikaivostoimintaan sekä uraanimalmijätteeseen ja sen sijoittamiseen liittyvien haittojen vähentäminen’. Ydinjätteiden sijoitustutkimusten projektiryhmä. GTL Tiedonanto 35. Moniste. 1983.]

[4] [Lehtiö, Marianna: ’Uraanimalmijätteeseen ja sen sijoittamiseen liittyviä erityishaittoja’. Ydinjätteiden sijoitustutkimusten projektiryhmä. GTL Työraportti Y30/83/1. Moniste. 1983.]

[5] [Posiva: ’Kuulumisia maailmalta: Ruotsin loppusijoitushankkeen käsittely etenee’. 24.1.2018.]

[6] [Rajala, Pauliina: ’Kuparikapselin korroosio’. Ydinjätteen loppusijoituksen mikrobiologia
KYT2018-seminaari. VTT 24.4.2018.]