Siten on moraalisesti ja eettisesti vastuutonta edistää uraanivoimaa, pientä tai suurta, tässä maailmanpoliittisessa ajassa

”Muistutan Amerikan tiedeakatemian lausunnosta Yucca vuoren ydinjätteen loppusijoittamiseen: käytettyjä vaarallisia ydinjätteitä pitää turvallisesti säilyttää vähintään 300 000 vuotta, mieluusti miljoona vuotta. Jokainen voi miettiä millainen aika haaste on kun miettii millainen maailma oli 2000 vuotta siten, saati 10 000 vuotta sitten.

Siten on moraalisesti ja eettisesti vastuutonta edistää uraanivoimaa, pientä tai suurta, tässä maailmanpoliittisessa ajassa (konfliktien laajentumisriski) ja vääjäämättömästi voimistuvien globaalimuutoksien keskelle (sään ääri-ilmiöt). Erityisesti viime viikkojen kansainvälisten huippututkijoiden varoituksiin viitataten Länsi-Antarktiksen jäätikköhyllyjen kasvaneesta romahdusriskistä on erityisen tuomittavaa edistää lisää ydinvoimaloita ja niiden käytettyjen vaarallisten ydinpolttoaineiden välivarastoja merten rannoille, varsinkaan kun edellisienkään vaarallisia jäteongelmia ei ole globaalisesti turvallisesti ratkaistu. Ja juuri maakuntaliiton loppiaisvastaanotolla Fennovoiman omat ydinjätteen vastuuhenkilöt kertoivat ettei Olkiluodon Onkalon kallioperä ole ruhjeiden takia turvallinen ja sinne tulee Onkaloon tunnissa 30 kuutiota vettä sisään, vaikka ei pitäisi tulla.

Siten Ydinvoima, uraanivoima on kupla, mutta Suomessa media ja päättäjät ovat ydinvoimalobyn valheellisten mantrojen perässä kuin sopulilauma, perehtymättä asiaan, kuten siihen että uraanivoima ei ole päästötöntä, puhdasta, kestävää ja turvallista. Miten se voisi olla kun uraanivoimassa tulee koko ajan koko ketjussa radioaktiivisia päästöjä ja vaaralllisia jätteitä, kyllä ydinvoimaloita myöten: IAEA:n ja STUK:in data paljastaa että ydinvoimaloista tulee jatkuvia radioaktiivisia käyttöpäästöjä piipuista ilmaan ja lämpöjätevesistä meriin – siksi ne rakennetaan kauas keskuksista, puhtaan maaseudun ja merialueiden riesaksi.”

PP Maakuntavaltuuston kokouksessa kun käsiteltiin liiton toimintakertomusta ja eräiden puolueiden ryhmäpuheissaan esittämiä kaavailuja uusien ydinvoimahankkeiden tulosta Pyhäjoen Hanhikivelle.

Lisäksi puolustin näkemyksiä, että Kiiminkijoesta tehtäisiin Oulunseudun Simojoki, ja pikaisesti PVO:ta ja Fortumia tulee painostaa rakentaa luonnolliset ohitusuomat ja ympäristövirtaamat Ii- ja Oulujokeen, eikä odottaa vesivoimayhtiöiden vuosien turhia vetulointeja. Edistin myös pikaisesti biokaasuntuotantoa ja jakeluverkostoa olemassa olevalle autokannalle huoltovarmuuden ja ekologisuuden nimissä tässä riskialttiissa maailmanpoliittisessa ajassa.

MikaFljt
Vihreät Kuusamo

YTM / kansainväliset suhteet ja politiikka, varakansanedustaja, maakunta- ja aluevaltuuston sekä Kuusamon valtuuston jäsen. Oulun vaalipiirin Vihreiden varapuheenjohtaja, Koillismaan Vihreiden ja Ekovihreiden puheenjohtaja. Kuusamon kasvatus- ja sivistyslautakunnan jäsen. Tulevaisuuslautakunnan varajäsen. Hyvinvointialueen yhdyspintalautakunnan varapuheenjohtaja.
www.mikaflojt.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu