Halla-aho ja PS, käsi kädessä äärioikeiston kanssa.

Jussi Halla-aholta ei twiitin twiittiä, jossa olisi huomioinut Auschwitzin vapauttamisen ja vainojen uhrien muistopäivän.

Sehän onkin, häntä itseään lainaten, ”holo-hölinää”. (https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mikahyvrinen1/jussi-halla-aho-ja-holo-holina/)

Jussi Halla-aholta ei twiitin twiittiä, jossa tuomitsisi Turun synagoga iskut.

Jussi Halla-aholta ei twiitin twiittiä, jossa tuomitsisi Kohti vapautta – liikkeen uusnatsien mielenilmaisussa tapahtuneen Israelin lipun polttamisen. Liike, johon toimintakieltoon määrätyn PVL:n toimijat ovat siirtyneet ja sen varjolla toimintaa jatketaan. PVL:n, jonka johdon kanssa hengaillut Perussuomalaisia yms.

Halla-ahon vastuuta pakoileva kommentti vuodelta 2018 (https://yle.fi/uutiset/3-10541952):

Yle kysyi Halla-aholta, miten hän suhtautuu siihen, että perussuomalaisia toimii samassa järjestössä äärioikeistolaisten toimijoiden kanssa.

– ”Perussuomalaisissa on yli 11 000 jäsentä. Kukin vastaa itse toimintansa laillisuudesta, puolueella ei sellaiseen ole keinoja”, Halla-aho viestitti sähköpostitse.

Liittoumalla on myös suljettu Facebook-ryhmä. Siinä oli jäseninä Ylen tehdessä juttua lukuisia perussuomalaisten paikallisjärjestöjen aktiiveja, kaupunginvaltuutettuja, kolme kansanedustajaa ja ainakin kaksikymmentä puolueen eduskuntavaaliehdokasta.

Kyllä on keinoja. Kerron yhden. Selväsanaisesti ja yksiselitteisesti tuomita tällainen toiminta ja ettei sellaista puolueessa hyväksytä eivätkä ole tervetulleita. Saa käyttää.

——–

Nyt (29.1.) Halla-aho on laittanut twiitin koskien Turun synagoga maalilla tuhrimis iskuja, katso kuvaliite.

Siinä hän, melko törkeästi ja ala-arvoisesti, vihjailee Vasemmistoliitolla ja pj. Li Anderssonilla olevan jotain tekemistä tällaisen toiminnan kanssa.

AINOA twiitti koskien ko. asiaa on syytellä vihjaillen vasemmistoa Suomessa.

Miksei Halla-aho voi yksinkertaisesti vain tuomita ko. toiminnan?

Hänelle on tosin oikein hyväksyttävää, että puolueen kansanedustaja menee puhumaan äärioikeistolaisen Kansallismielisten Liittouman tilaisuuteen: https://www.pohjalainen.fi/uutiset/kotimaa/perussuomalaisten-kansanedustaja-pitaa-puheen-aarioikeistolaisten-tilaisuudessa-turussa-halla-aho-vilhelm-junnila-edustaa-siella-omaa-itseaan-pidan-ihan-hyvana-etta-kay-pitamassa-puheenvuoron-1.3047221

Puheenvuoroako ei voisi pitää ilman, että menee ko. liikkeen tilaisuuteen sitä pitämään?

Tämä Kansallismielisten liittouma on se, jonka kesäleirillä ammuskeltiin valokuvia, joissa mm. Li Anderssonin kuva. Mukana ammuskelemassa Perussuomalaisia. Liittouma on tehnyt yhteistyötä PVL:n kanssa. On ollut mukana järjestämässä soihtukulkuetta. Myös Suomen Sisu mukana (iso osa johtavista henkilöistä Perussuomalaisia jäseniä)

Halla-aho ottaa vastuuta:

– Tapettiinko siellä (kesäleirillä) ihmisiä? Sanoisin, että ihmisten tappaminen, kuten Turun islamilaisessa terrori-iskussa, on paljon vakavampi asia.

Rinnastaa kaksi erillistä tapahtumaa, jolla puolustelee toista.

Muille puolueille tuntuu näiden yllä mainittujen tahojen tuomitseminen olevan helppoa ja selkeän pesäeron ottaminen.

Ei Perussuomalaisille ja pj. Halla-aholle.

 

 

 

MikaHyvrinen1

"I look forward to discovering further frontiers of my ignorance." - Christopher Hitchens

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu